Poliisikoira Steve pelasti kadonneen ihmisen hengen
Sisä-Suomen poliisilaitos kiittelee poliisikoira Steven ja tämän ohjaajan toimintaa, jota ilman kadonnut henkilö olisi voinut menettää henkensä. Poliisikoira Steve pelasti jouluviikolla kadonneen ihmisen hengen, kun se löysi hänet lumihangesta makaamasta metsässä Pirkanmaalla. Steve-koiran ansiosta kadonnut henkilö löydettiin ajoissa ennen kuin tämä ehti paleltua hankeen. Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo Facebookissa, että se oli saanut jouluviikolla ilmoituksen henkilöstä,...
Venäjän valtionmedian päätoimittaja löytyi kuolleena
Samasta talosta löytyi myös päätoimittajan ex-miehen ruumis. Venäjän Kubanin alueen valtiollisen televisio- ja radioyhtiön päätoimittaja Zoja Konovalova on löydetty kuolleena omakotitalosta, Venäjän journalistiliiton Krasnodarin aluepiirin puheenjohtaja Diana Gorban kertoo valtionmedia Tassille. Paikallismedioiden mukaan 48-vuotiaan Konovalovan ruumis löydettiin talosta Krasnodarissa. Epäselvää on, oliko kyseessä Konovalovan koti vai muu yksityinen asunto.
Japani | Vanhus selvisi viisi päivää maanjäristyksen raunioissa
Tuhansien pelastustyöntekijöiden työtä ovat vaikeuttaneet huono sää ja maanjäristyksen tuhoamat tiet.
Britannia: Kaatuneita venäläissotilaita pian puoli miljoonaa
Tähän juttuun on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat lauantailta 6. tammikuuta 2024. Kyseessä on sodan 682. päivä. Ukraina on tuominnut Venäjän presidentin Vladimir Putinin allekirjoittaman asetuksen, jonka perusteella Venäjälle pakkosiirretyille ukrainalaisille lapsille voidaan myöntää maan kansalaisuus nopeutetusti. Putin allekirjoitti niin kutsutun kansalaisuusasetuksen torstaina 4. tammikuuta, joka vaikuttaa myös muihin Venäjällä oleskeleviin ulkomaalaisiin. Ukrainan ulkoministeriön julkaisemassa...
Ilveksen pistetykki törttöili hurjan pelikiellon
Adam Clendening huitoi itselleen kovan rangaistuksen. Ilveksen tähtipuolustaja Adam Clendening sai perjantaisesta tempustaan viiden ottelun pelikiellon. Liigan kurinpitodelegaatio päätti rangaistuksesta lauantai-iltana. Clendening löi mailallaan Jukurien Michal Kovarcikia käsille.
Huippu-urheilija pääsi ”julkkisten Tinderiin” – Tyly paljastus muista käyttäjistä
Puck Moonen löysi ”timantin”, mutta yleisarvio kohutun sovelluksen käyttäjistä oli tyly. Maailman eksklusiivisimmaksi deittisovellukseksi kutsuttu Raya teki taikojaan hollantilaisen pyöräilijän ja sosiaalisen median vaikuttajan Puck Moonenin, 27, kohdalla. Moonen julkaisi vuodenvaihteessa Instagramissa päivityksen, jossa hän kertoi tavanneensa nykyisen kumppaninsa Callan O'Keeffen kohutussa sovelluksessa. Moonenin mukaan pari tapasi ensimmäisen kerran, kun O’Keeffen lensi vuosi sitten Barcelonaan...
Henkilökunta evakuoi hotellin Rovaniemellä tulipaloepäilyn takia – pelastuslaitos kiittää esimerkillisestä toiminnasta
Pelastuslaitos kiittää Pohtimolammentiellä sijaistevan hotellin henkilökuntaa esimerkillisestä toiminnasta.
Lotossa ei tänään täysosumaa – potti kohoaa kolmeen miljoonaan
Loton kierroksen 1/2024 oikea rivi on 3, 14, 25, 26, 27, 36 ja 38 sekä lisänumero 32 ja plusnumero 1.
Ilveksen tähtipelaajalle pamahti mittava pelikielto – SM-liiga moittii piittaamattomuudesta
Ilves-puolustaja Adam Clendening on saanut SM-liigan kurinpidolta viiden ottelun pelikiellon.