"Yksi kaikkien aikojen rankimmista" MM-ralleista oli häikäisevä suomalaisnäytös – Henri Toivonen kävi sen jälkeen koskettavan keskustelun kartturinsa kanssa

MM-rallin suomalaislegenda Henri Toivonen kävi koskettavan keskustelun kartturinsa Neil Wilsonin kanssa voitettuaan RAC-rallin vuonna 1985. Kyseistä rallikisaa pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen rankimmista.

Lue lisää

Joulupukkina työskennellyt kuoli autoon aattona

Poliisi sai tiedon kuolemantapauksesta iltakuuden aikaan jouluaattona. Joulupukkina työskennellyt mies kuoli kesken aaton töidensä Nurmijärvellä. – Henkilö on löytynyt ajoneuvosta menehtyneenä. Asiaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana, kertoo yleisjohtaja Kimmo Klemetti Itä-Uudenmaan poliisin johtokeskuksesta.

Lue lisää

Hurstin joulujuhlasta jäi yli noin 300 ruokakassia – Näin niille käy

Hurstin joulujuhlasta yli jääneet noin 300 ruokakassia jaetaan halukkaille Helsingin Itäkeskuksessa 26. joulukuuta. Hurstin avun joulujuhlaa varten koottuja ja yli jääneitä ruokakasseja jaetaan tarvitseville tapaninpäivänä Helsingin Itäkeskuksessa. Toiminnanjohtaja Sini Hursti kertoi sunnuntaina juhlan yhteydessä, että ruokakasseja saatiin kasattua lahjoitusten avulla noin 1 300 kappaletta. Ensisijaisesti niitä jaettiin vähävaraisten joulujuhlan yhteydessä juhlavieraille – kaikkiaan noin 1 000 kassia.

Lue lisää

Yksi asia hämmästyttää Suomen NHL-tähtiä amerik­kalaisten joulu­perinteessä

Miro Heiskanen ja Roope Hintz pääsevät joulun aikaan hetkeksi irrottautumaan kiivaasta pelitahdista. NHL-tähdillä Miro Heiskasella ja Roope Hintzillä on sama toive sään puolesta jouluksi kuin Suomessa pyhiään viettävillä. Erona on vain, että Dallas Starsin suomalaiset eivät saa lumesta nauttia, koska Teksasin osavaltiossa aurinko hellii ympäri vuoden. Joulukuu on verrattain viileä, mutta lämpötila pysyttelee silti kympin...

Lue lisää
Selaa ylöspäin