673 kiloa "Messi-kokaiinia" – Venäjällä tehtiin hämmästyttävä löytö
Venäjällä takavarikoitiin suuri huumelasti, jonka paketit oli koristeltu Lionel Messin kuvilla.
Venäjällä takavarikoitiin suuri huumelasti, jonka paketit oli koristeltu Lionel Messin kuvilla.
Salatut elämät -sarjassa Susu hyvästelee Ramin.
MTV Uutisten väki kertoo, onko pieleen menneen lahjan palauttaminen tai vaihtaminen liian epäkohteliasta.
Miestä epäillään yli 500 uhrin hyväksikäytöstä. Israelin poliisi vastaa miehen muiden epäiltyjen rikosten tutkinnasta. 27-vuotiasta Israelin kansalaista epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Suomessa. Asia on nyt siirtynyt syyteharkintaan. Epäilty rikos on tapahtunut vuosien 2020–2021 välisenä aikana. Tekoaikaan 15-vuotias uhri ja epäilty ovat olleet rikosten tapahtuma-aikaan eri maissa. Poliisin käsityksen mukaan epäilty rikos tehtiin internetin välityksellä...
Pelle Hermannissa on naurua yllättävän vähän, vaikka aineksia siihen olisi.
Suurimpien laivayhtiöiden markkina-arvot ovat nousseet yhteensä yli 20 miljardia euroa joulukuun 12. päivän jälkeen.
Helmiäispilviä näkyi lähes koko Suomen taivaalla viime sunnuntaina, mikä on harvinaista.
Jalkapallon huippuseurat pohtivat yhä oman megasarjansa luomista.
MrBeast -nimeä käyttävä tubettaja julkaisi videon, joka on kuvattu Lapissa.
Turussa viime tiistaina Skarppakullantiellä auto törmäsi iltapäivällä suojatietä ylittäneeseen lapseen ja poistui paikalta pysähtymättä.