Uran paras kisa – suomalainen mäkihyppääjä leiskautti viiden joukkoon
Suomen Jenny Rautionaho on sijoittunut viidenneksi Sveitsin Engelbergissä käydyssä mäkihypyn naisten maailmancupin kilpailussa. Sijoitus on hänelle uran paras maailmancupissa.
Suomen Jenny Rautionaho on sijoittunut viidenneksi Sveitsin Engelbergissä käydyssä mäkihypyn naisten maailmancupin kilpailussa. Sijoitus on hänelle uran paras maailmancupissa.
Leijonien osalta Sveitsin EHT-turnaus jatkuu tänään lauantaina, kun päiväottelussa vastassa on Ruotsi.
Laulaja Suvi Teräsniska sairastui kesken konserttikiertueen.
Aurinkovoimalla toimiva kuormuri ja synteettisellä polttoaineella toimiva Porsche nousivat ennätyskorkeuksiin.
Fagerströmin mukaan Intian hotellien hintataso vastasi ”normaalia asiallisen hotellin tasoa”. Iltalehti uutisoi perjantaina ympäristövaliokunnan jäsenten marraskuisesta valiokuntamatkasta Intiaan, joka maksoi suomalaisille veronmaksajille yli 60 000 euroa. Matkalla olivat mukana puheenjohtaja Jenni Pitko (vihr) ja jäsenet Marko Asell (sd), Noora Fagerström (kok), Petri Huru (ps), Mai Kivelä (vas), Hanna Kosonen (kesk), Mikko Ollikainen (r) ja Mikko...
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar ihmettelee, miksi maahanmuutto ei käy valtiovarainministeri Riikka Purralle (ps) ratkaisuksi huoltosuhteen korjaamiseen. SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar toivoo, että valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) lopettaa pelkopoteron kaivamisen ja keskittyy ongelmahehkutuksen sijaan ratkaisujen hakemiseen. Razmyar kommentoi lähettämässään tiedotteessa Purran puhetta perussuomalaisten puoluevaltuustossa lauantaina.
Lentäjän mukaan tyttö ei olisi osannut istua kunnolla, eikä häntä siksi päästetty lennolle. Perhe oli säästänyt lomamatkaan vuoden ajan. 7-vuotias CP-vammainen Sofia ei päässyt Finnairin lennolle, kertoo Yle. Ylen mukaan Finnairin lentäjä esti vaikeasti vammaisen Sofian pääsyn lennolle jo lähtöportilla. Finnair myöntää tapahtuneen.
IL seuraa Zürichissä pelattavaa Suomi–Ruotsi-ottelua tässä jutussa.
Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan polttomoottoriautoja ei voi enää 15 vuoden kuluttua olla Helsingissä. Helsingin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) pitää Helsingin Sanomien haastattelussa selvänä, että pääkaupungissa ei tulevaisuudessa kulje fossiilisilla polttoaineilla kulkevia yksityisautoja. Sinnemäen mukaan Helsingin kunnianhimoisia ilmastotavoitteita ei voi saavuttaa ilman, että polttomoottoriautojen käyttöön puututaan. Sinnemäki näkee polttomoottoriautoista luopumisen väistämättömänä, jos Helsinki...
Niskanen oli Trondheimissa 11:s.