Huippukokous päätti: Ukrainan EU-jäsenyysneuvottelut avataan
Euroopan unionin jäsenmaiden johtajat ovat päättäneet avata EU-jäsenyysneuvottelut Ukrainan ja Moldovan kanssa.
Euroopan unionin jäsenmaiden johtajat ovat päättäneet avata EU-jäsenyysneuvottelut Ukrainan ja Moldovan kanssa.
Formula ykkösissä kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa tällä kaudella suvereenin hallinnan jälkeen kuitannut Max Verstappen saa melkoisen laskun menestyksestään, raportoi Autosport. Tietojen mukaan Verstappenin lisenssi ensi kautta varten maksaa peräti yli 1,2 miljoonaa euroa.
Leijonat avaa Sveitsin EHT-turnauksen torstaina Prahassa, missä se kohtaa Tshekin.
Sirpa ja Teemu Selänteen Eetu-poika suoritti armeijan.
Joulustressi iskee päälle viimeistään siinä kohtaa, kun alkaa miettiä joulun ruokalistaa. Mitä tehdä ja missä järjestyksessä? Joulun kattaus on kuitenkin tavallista arkea huomattavasti laajempi valikoimiltaan. Pakastimeen voi tehdä esimerkiksi laatikoiden massat hyvissä ajoin, koska ne kestävät mainiosti pakastamista.
Eduskunnan viimeinen kyselytunti ennen joulua päättyy perinteisesti opposition kansanedustajan leikkisään joulukysymykseen hallitukselle. Eduskunnassa on perinne, että viimeisellä eduskunnan kyselytunnilla ennen joulua opposition kansanedustaja kysyy hallitukselta leikkisän joulukysymyksen. Tänä vuonna kysymyksen esitti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen. Tuppurainen muistutti, että tänäkin jouluna Korvatunturilta pitää toimittaa lahjat lapsille.
Putinin mukaan rakennuksen ilmastointi ärsytti hänen kurkkuaan. Venäjän presidentti Vladimir Putinin köhiminen herätti huomiota torstaina järjestetyssä perinteisessä presidentin lehdistötilaisuudessa. Putinin itsensä mukaan rakennuksen ilmastointi ärsytti hänen kurkkuaan, mutta jatkuva köhiminen voi myös herättää epäilyksiä presidentin terveydentilasta, josta on spekuloitu jatkuvasti Ukrainan sodan aikana.
Suomen Suvi Minkkinen pesi maailmancupissa olympiavoittajan. Kisassa nähtiin draamaa. Suvi Minkkinen oli parhaana suomalaisena 28:s, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui torstaina Sveitsin Lenzerheidessa naisten 7,5 kilometrin pikakilpailulla. Minkkinen ampui nollat, mutta jäi ranskalaisvoittaja Justine Braisaz-Bouchet’n kärkiajasta reilut kaksi minuuttia. Suomalainen kuitenkin voitti Ruotsin olympiavoittaja Hanna Öbergin.
Lakko ja huono ajokeli ovat vaikeuttaneet monen työmatkalaisen arkea tämän päivän aikana. Pahimmat ruuhkat ovat olleet Helsingissä. Satanut lumi sekä lauhtunut sää ovat huonontaneet ajokeliä koko Suomessa. Fintraffic kertoo verkkosivuillaan, että lähes kaikilla Suomen teillä on huono tai erittäin huono ajokeli. Vain yhdelle prosentille teistä ajokeli on luokiteltu normaaliksi. Tiedot päivitetään tiejaksoista, joille keliennuste on...
Professori Mika Aaltola oli luvannut pitää Zoom-luennon Tallinnan yliopiston opiskelijoille. Sen sijaan hän esiintyi television suorassa lähetyksessä.