Suomi tarvitsee nyt korkojen ripeää laskua, linjaa Risto Murto Uutisextrassa: "Suomi ei kestä edes näitä normaaleja korkoja"
Euroopan keskuspankin odotetaan laskevan ohjauskorkojaan ensi keväästä lähtien, koska inflaatio on helpottanut Euroopassa.
Euroopan keskuspankin odotetaan laskevan ohjauskorkojaan ensi keväästä lähtien, koska inflaatio on helpottanut Euroopassa.
Suomi ilmaisi yhdessä kanssa Kansainväliselle olympiakomitealle muiden Pohjoismaiden viimeksi tällä viikolla, että venäläisiä urheilijoita ei pitäisi päästää Pariisin olympialaisiin ensi vuonna. KOK päätyi kuitenkin sallimaan venäläisten ja valkovenäläisten osallistumisen ensi vuoden olympialaisiin neutraaleina urheilijoina.
F1-jätti Mercedes saattaa viedä kansainvälisen autoliiton FIA:n oikeuteen. Taustalla on Mercedeksen tallipäällikköön Toto Wolffiin ja hänen vaimoonsa Susie Wolffiin kohdistunut "tutkintakampanja". FIA-pomon Mohammed Ben Sulayemin asema meinaa kiristyä entisestään.
Asko Kallonen toimii televisioon paluun tekevässä Levyraadissa vakioraatilaisena.
Vantaan Myyrmäessä tapahtunutta autoturmaa tutkitaan tappona. Noin 20-vuotias nuori myyrmäkeläismies kuoli traagisesti perjantain vastaisena yönä, kun auto suistui häntä päin Ruukuntekijäntiellä Vantaalla. Nuorukaista jäi suremaan moni. Iltalehden haastattelemien läheisten mukaan nuorukaista ja hänen kaveriporukkaansa kutsuttiin ”Myyrmäen pojiksi”. Uhri on asunut turmapaikan lähellä aivan lapsuudestaan saakka.
Presidenttigalluppien neljän kärki paljasti Keskuskauppakamarin vaalitentissä salatun työhistoriansa. Presidenttiehdokkaat paljastivat Keskuskauppakamarin vaalitentissä entisen työpaikkansa, josta ei julkisuudessa ole kerrottu toisin kuin heidän nykyisistä hienoista ansioluetteloistaan. Paneeliin oli kutsuttu galluppien neljän kärki eli kokoomuksen Alexander Stubb, valitsijayhdistyksen Pekka Haavisto (vihr), perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja valitsijayhdistyksen ja keskustan ehdokas Olli Rehn.
KOK päästää venäläiset mukaan ilman maatunnuksia. Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) on myöntänyt venäläisille ja valkovenäläisille urheilijoille luvan osallistua Pariisin kesäolympialaisiin ensi kesänä. KOK julkaisi asiasta tiedotteen perjantaina. Olympiarajat läpäisevät venäläiset ja valkovenäläiset saavat urheilla Pariisissa neutraaleina. Toisin sanoen Venäjän ja Valko-Venäjän tunnuksia, värejä ja kansallishymnejä ei nähdä tai kuulla kisoissa.
Suomen Jääkiekkoliitto suunnittelee taloudellista tukea halvaantuneen maajoukkuepelaajan kuntouttamiseen. Ruotsalaisen HV71:n kapteeni ja Naisleijonien pelaaja Sanni Hakala, 26, loukkaantui vakavasti marraskuun lopussa, kun hän törmäsi pää edellä maalitolppaan. Hakala ei saa Ruotsin liigasta kummoisia vakuutusmaksuja. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on kertonut uskovansa, että Jääkiekkoliitolla on valmius maksaa Hakalalle tukirahoja kuntoutumiseen.
KOK teki päätöksensä perjantaina. Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijat osallistuvat kisoihin ilman maatunnuksia.
Uusi Hyundai Kona on hyvä keskiluokan sähköauto, ja sisätilat ovat viimein kasvaneet käytännöllisiksi. Öisellä tiellä odottaa kuitenkin yllätys.