Poliisikoiria koulutetaan yhä monipuolisemmin – kaksi rotua on tehtävissä ylitse muiden
Suomessa työskentelee noin 250 poliisikoiraa, ja koirat ovat vuosittain mukana noin 10 000–12 000 tehtävässä. Nyt noin 40 prosenttia koirista on koulutettu etsimään huumeita. Huumekoirien lisäksi koirat etsivät muun muassa elektroniikkaa ja eritteitä.
Salakavala haimatulehdus vei Aleksin teho-osastolle yli sadaksi päiväksi, sairaalassa tapahtui karmeita: "Minun ei pitäisi olla elossa"
Aleksi Rantakokko sairastui 30-vuotiaana haimatulehdukseen. Vakava sairaus oli koitua hänen kohtalokseen.
Kuolleet Lehdet kilpailee merkittävästä elokuvapalkinnosta Berliinissä
Aki Kaurismäen uusin elokuva Kuolleet lehdet kilpailee tänään merkittävästä elokuvapalkinnosta European Film Awards (EFA) -gaalassa Berliinissä.
Guatemalan syyttäjänvirasto vaatii presidentinvaalien tuloksen mitätöimistä
Guatemalan presidentiksi valittiin korruptionvastaisella sanomallaan kampanjoinut Bernardo Arevalo. Maan syyttäjänvirasto vaatii kesäkuussa järjestetyn presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tuloksia mitätöitäväksi vaalivilpin vuoksi. Noin 18 miljoonan asukkaan Guatemala on yksi Latinalaisen Amerikan köyhimmistä ja väkivaltaisimmista maista.
Ukrainalaisen valokuvaajan matka Milanosta sodan raunioihin
Ukrainalaisen valokuvaajan matka Milanosta sodan raunioihin
Pekka Saravo jakoi paljastuksen Rikard Grönborgin poikkeavasta tavasta – "Joku tykkää, joku ei"
Jääkiekon SM-liigassa nähdään pitkästä aikaa ulkomaalainen päävalmentaja, kun ruotsalainen Rikard Grönborg luotsaa Tapparaa. MTV Urheilun asiantuntija Pekka Saravo jakoi paljastuksen Grönborgin hyvin poikkeavasta tavasta, mihin Saravo ei törmännyt koskaan oman uransa aikana.
Rivakampi kävelytahti kannattaa – tutkimus löysi selkeän terveyshyödyn
Tuoreen kävelytutkimuksen mukaan kannattaa pistää nopeammin töppöstä toiseen eteen.
Tältä näyttää viikonlopun sää – Ensi viikolla räntää ja vettä?
Viikonloppuna etelään on odotettavissa lumikuuroja. Ensi viikolla sen sijaan jopa vesisateet ovat mahdollisia. Pohjoisessa pakkanen voi kiristyä yli 20 pakkasasteeseen. Enimmäkseen pilvinen pakkassää saa jatkoa viikonloppuna. Forecan meteorologi Anna Latvala ennustaa, että tämä viikonloppu mennään lounaan saaristoa lukuun ottamatta pakkasella. Etelään on odotettavissa myös lumisateita. – Maan eteläosassa on loppuviikolla liikkeellä lumikuuroja. Muualla maassa lumisateet...
EU määritteli säännöt tekoälylle – katso dystooppinen lista
EU:n parlamentti ja neuvosto ovat päässeet perjantaina alustavaan sopuun tekoälyä koskevasta lainsäädännöstä.