Kirjat | Viikon varatuimmat kirjat: kaunon ja tiedon Finlandia-voittajat
Tässä ovat 29.11.– 7.12. eniten uusia varauksia saaneet kirjat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa.
Tässä ovat 29.11.– 7.12. eniten uusia varauksia saaneet kirjat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa.
Kuuban mukaan miehellä oli mukanaan käsiaseita ja paljon ammuksia.
Ensin hänestä tuli kansainvälinen sensaatio: 26-vuotias nuori nainen alkoi johtaa afganistanilaista kaupunkia. Sitten hänestä tuli pakolainen Saksaan. Mutta yksi asia pysyi samana: Taleban haluaa Zarifa Ghafarin yhä hengiltä.
Stora Enson tulos on romahtanut tänä vuonna tappiolle, ja samaan aikaan sen pitäisi maksaa jätti-investoinnit Ouluun ja Hollantiin. Yhtiön uusi toimitusjohtaja Hans Sohlström panee nyt tulosta kuntoon Ahlstromissa oppimillaan keinoilla.
Erektiolääkkeet ovat suosituin laittomasti Suomeen tilattu lääke. Erektiolääkkeitä kaikista tullin haaviin jäävistä reseptilääkkeistä on yli kolmannes.
Istuva presidentti Abdel Fattah al-Sisi saanee alkavissa presidentinvaaleissa sinetin kolmannelle kaudelleen, vaikka yleinen tyytymättömyys onkin kasvanut maan pahimman talouskriisin takia.
Nobelin tämänvuotisen rauhanpalkinnon saanut aktivisti Narges Mohammadi aloittaa uuden nälkälakon iranilaisvankilassa, kun Mohammadin palkinto jaetaan Oslossa sunnuntaina hänen poissa ollessaan.
Södertäljenin kaupungissa Ruotsissa on ammuttu kolmea ihmistä lauantai-iltana.
Aurinkoisinkin lapsi voi kasvaa onnettomaksi aikuiseksi. Tätä taitoa asiantuntija opettaisi pienestä pitäen.