Poikkeuksellinen välikohtaus viheriöllä – tuomari puukotti 21-vuotiasta pelaajaa
Erotuomari puukotti pelaajaa jalkapallo-ottelussa Argentiinassa.
Erotuomari puukotti pelaajaa jalkapallo-ottelussa Argentiinassa.
Seurapiiritähti Paris Hilton sai vastikään tyttären.
Mitä tarkoittaa slay? Entä mitä puoluetta kannattaa äänestää? Google on julkaissut listauksensa vuoden 2023 suosituimmista Google-hauista.
Häkämies myöntää rikkeen, mutta kiistää vaarantaneensa liikennettä. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies, 62, on saanut sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, joka tapahtui 24. lokakuuta Helsingissä. Hänet määrättiin myös ajokieltoon. Asiasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat. Häkämies vahvistaa asian Iltalehdelle sähköpostitse.
Sveitsin Valaisin kantonin pääkaupungissa, Sionissa, on ammuskeltu. Reutersin mukaan ainakin kaksi on kuollut. Juttu päivittyy.
Joulusilli voi olla glögillä maustettu, punaviinillä herkuksi silattu tai raikkaan sitruunainen. Perinteisten marinoitujen sillien lisäksi pöytään voi kattaa myös raikasta sillikaviaaria tai somia sillisuupaloja. Tai mitäpä jos tänä jouluna tarjoaisit joulusillin hyytelön muodossa? Joulusillin valmistus on parasta aloittaa muutama päivä ennen aattoa, sillä kalojen on hyvä antaa maustua jääkaapissa ainakin vuorokausi tai kaksi ennen tarjoilua....
Tomi Karhunen siirtyy lainalle Kärppiin. Jussi Olkinuora puolestaan käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanoption. HIFK:n maalivahti Tomi Karhunen siirtyy kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Oululaisseura tiedotti asiasta maanantaina verkkosivuillaan. – Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi, tiedotteessa kerrotaan.
Jesse Puljujärvi tavoittelee NHL-paikkaa try out -sopimuksen kautta. Jesse Puljujärvi matkasi viikonloppuna Pittsburghiin. Hänellä on kymmenen päivän try out -sopimus Penguinsin kanssa. – Jesse on kaveri, joka on pelannut tässä liigassa ja menestynytkin, valmentaja Mike Sullivan lausui seuransa verkkosivuilla.
Ikea kertoo jatkavansa laajoja hinnanalennuksia Suomessa ensi vuoden alussa.
YK:n pääsihteeri António Guterres vetosi maanantaina maailman maihin Dubain ilmastokokouksen loppusuoralla.