Pariisin olympialaisiin täysi panostus – Olympiakomitea pisti 4,2 miljoonan euron tukipaketin jakoon
Suomen Olympiakomitea jakaa kesälajien tehostamistukea kesäolympiavuodelle 2024 kaikkiaan yli viisi miljoonaa euroa.
Suomen Olympiakomitea jakaa kesälajien tehostamistukea kesäolympiavuodelle 2024 kaikkiaan yli viisi miljoonaa euroa.
Väinö Karjalainen tähdittää Levyraatia.
Positiiviset salaisuudet voivat olla hyväksi, kertoo tutkimus.
Pelttari sai eduskunnan äänestyksessä 123 ääntä ja eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio 49 ääntä. Eduskunta on valinnut oikeustieteen kandidaatti Antti Pelttarin eduskunnan pääsihteeriksi. Hän aloittaa pääsihteerinä ensi vuoden alussa. Pelttari toimii tällä hetkellä suojelupoliisin päällikkönä. Hän on aloittanut suojelupoliisin johdossa vuonna 2011.
Nigerian armeijan drooni-isku osui vahingossa siviileihin. Nigerian armeija tekee usein ilmaiskuja taistellessaan aseistautuneita ryhmittymiä vastaan maan luoteis- ja koillisosissa. Tällä kertaa drooni-isku ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla, kun ryhmittymiä vastaan suunnattu drooni tappoi vahingossa ainakin 85 siviiliä Kadunan osavaltiossa. Tudun Birin kylän asukkaat olivat juhlimassa sunnuntaina muslimien Maulud-juhlaa, kun yksi armeijan drooni iski kylään. Armeija...
Tiistaina julkaistu Pisa-tutkimus paljastaa vuosien oppimiserot eri taustoita tulevien 15-vuotiaiden oppilaiden välillä. Suomalaisnuorten menestys osaamistuloksia mittaavassa Pisa-tutkimuksessa on jatkanut heikkenemistä niin matematiikassa, lukutaidossa kuin luonnontieteissäkin. Tiistaina julkistetun Pisa-tutkimuksen kansalliset keskiarvot laskivat kaikilla OECD-mailla tavallista enemmän. Raportissa syyksi esitetään koronapandemiaa.
Journalistin virkaatekeväksi päätoimittajaksi nousee Manu Marttinen. Journalistiliitto on hyllyttänyt jäsenlehtensä Journalistin päätoimittajan Maria Petterssonin valtuuston Petterssonille osoittaman epäluottamuksen takia. Journalistiliiton hallitus nimitti tiistaina lehden toimitussihteerin Manu Marttisen lehden virkaatekeväksi päätoimittajaksi, liitto tiedottaa.
”Tanssin yli kymmenen vuotta Scandinavian Hunks -showtanssiryhmässä. Minulla oli jatkuva paine olla kireässä ja lihaksikkaassa kunnossa. Treenaamiseni oli noina vuosina pelkästään ulkonäkökeskeistä. En miettinyt terveyttä tai sitä, tuntuiko urheilu hauskalta. Nostin rautaa siksi, että täyttäisin tietyt ulkoiset ihannemitat. Rääkkäsin itseäni myös rajuilla dieeteillä, jotka tekivät keholleni paljon hallaa. Elimistöni kävi jatkuvilla ylikierroksilla, ja aineenvaihduntani sekä...
Nick Ritchiellä riittää vielä näytettävää Suomen kiekkokaukaloissa. Nick Ritchie vastaa puhelimeen maanantaina keskipäivällä. – How are you? Ritchie kysyy kohteliaasti, aivan kuten kanadalaiseen kulttuuriin kuuluu.
Saksalaisjätti laittaa ihmisiä kilometritehtaalle ja yrittää säästää 10 miljardia euroa tilanteessa, joka on saanut talousviisaat pohtimaan Saksaa ilman vahvaa autoteollisuutta. Disruptio on siitä mielenkiintoinen ilmiö, etteivät siltä ole suojassa edes menestyneimmät yritysjätit. – Katto on tulessa, varoitti Thomas Schäfer puhuessaan johtohenkilöstölleen heinäkuussa.