Bloomberg: Putinin tyttärellä uusi tehtävä
Venäjän presidentin Vladimir Putinin tytär Katerina Tikhonova on johtavassa roolissa Venäjän pyrkiessä kasvattamaan vaikutusvaltaansa Afrikassa.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin tytär Katerina Tikhonova on johtavassa roolissa Venäjän pyrkiessä kasvattamaan vaikutusvaltaansa Afrikassa.
Hamas kertoo päässeensä asiasta sopuun Israelin kanssa. Neuvotteluissa välittäjänä toiminut Qatar on niin ikään vahvistanut aselevon jatkuvan perjantaihin saakka.
Tilanne sähkön tuotantokapasiteetin osalta on parempi kuin viime talvena.
Perparim Hetemaj päättää mittavan pelaajauransa tähän kauteen. Hetemaj povaa uran viimeisistä hetkistä tunteellisia.
Jääkiekon SM-liigassa Lappeenrannan SaiPa on kovien realiteettien keskellä. Rahaa ei ole ja kuluja pitäisi karsia, kun taas samaan aikaan seuran pitäisi pystyä pitämään yllä jonkinlaista kilpailukykyä. SaiPan urheilupomo Harri Aho kaivaa esiin kuvaavan esimerkin, jolle hän ei voi kuin naurahtaa. Lisää tästä jutun yläreunan videolta.
Manchester Unitedin kamerunilaisvahdin André Onanan virheet Mestarien liigan lohkovaiheen toiseksi viimeisellä kierroksella pelatussa Galatasaray-ottelussa maksoivat englantilaisseuralle jopa jatkopaikan.
Laulaja Diandra on saanut kutsun Linnan juhliin. Hän esitteli kutsuaan Instagramissa.
Kiinnostavan tyypin luo juttusille meneminen voi tuntua kuumottavalta. Kysyimme seksuaalikasvattajalta vinkkejä, joilla tilanne tuntuisi vähemmän kiusalliselta.
Rony Nyman keskeytti ammattikoulun, ja sitten hän löysi oman alansa. Yli kymmenen vuotta sitten pääkaupunkiseudulla asuva Rony Nyman opiskeli ammattikoulussa autonasentajaksi, mutta muut asiat kiinnostivat enemmän kuin koulu. – Lopetin sen koulun kesken. Se ei ollut sitten minun alani.
OL3 palaa sähköntuotantoon aamupäivällä, TVO arvioi. Olkiluoto 3:n ydinvoimalan sähköntuotannon jatkuminen on viivästynyt, Teollisuuden voima (TVO) kertoo viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter). Viivästyksen syynä ovat käynnistyksessä havaitut ongelman turbiiniautomaatiossa, TVO kertoo.