"Suomalaisilla on oikeus turvallisuuteen" – perustuslakivaliokunnan johtaja perustelee rajapäätöstä
Itärajan sulkemisen perustelut.
Itärajan sulkemisen perustelut.
Aamu on ollut itärajalla rauhallinen. Laittomia rajanylityksiä ei ole tapahtunut, kertovat rajavartiostot.
Poliisi epäilee kiinteistön omistajan menehtyneen tulipalossa Kristiinankaupungin Siipyyssä.
Hollantilainen PSV kampesi itsensä jalkapallon Mestarien liigan pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa sitten kauden 2015–2016.
Viime lauantain SM-liigakierroksella Tapparan Luke Witkowski ja TPS:n Oliver Lauridsen tappelivat nyrkein kesken kuuman kamppailun. MTV:n Kiekkoraati tarttui tapaukseen Siim Liivikin, Jani Alkion ja Petteri Sihvosen voimin. Tappelu nostatti kohun etenkin sosiaalisessa mediassa. Myös MTV:n studion lämmössä otettiin kierroksia tapauksen ympärillä.
Martina Aitolehti julkaisi yhteiskuvan mysteerimiehensä kanssa.
Tutkimuksen mukaan istuminen voi olla riski kohdun myoomien kehittymiselle.
YK:n ilmastokokouksen isäntämaa on herättänyt ihmetystä. YK:n ilmastokokous COP28 alkaa torstaina Yhdistyneiden arabiemiirikuntien suurimmassa kaupungissa Dubaissa. Kokous kestää joulukuun 12. päivään asti. Päätös järjestää tärkeä ilmastokokous Dubaissa on kuitenkin herättänyt jo ennakkoon runsaasti ihmettelyä ja rajua kritiikkiä. Asiantuntijoiden mukaan kriitikoiden huolet ovat aiheellisia ottaen huomioon alueella tuotettavien fossiilisten polttoaineiden määrän.
Isoveljen mukaan veljen kuolemasta puhumisesta on seurannut myös erikoisia reaktioita. Kalasatamassa epäillyn henkirikoksen uhriksi joutuneen miehen veli kertoo surustaan MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa. 29-vuotias mies löytyi kuolleena keskeltä Capellan Puistotietä 20. elokuuta Helsingin Kalasatamassa. Poliisi tutkii asiaa tällä hetkellä tappona.
Sirpa Kähkönen kertoi Annalle lempiasioitaan juuri Finlandia-palkintotilaisuuden 2023 alla. Suosikkikirjailija voitti arvostetun vuoden parhaan kaunokirjallisen teoksen palkinnon, jonka saajan valitsi tällä kertaa taiteilija Jorma Uotinen. ”Haaveilen matkasta Pariisiin katsomaan Mark Rothkon näyttelyä, joka on auki vielä kevätkaudella. En haluaisi lentää, joten matka vaatisi aikaa. Mark Rothko -näyttely avautui lokakuussa Pariisissa. Kävin katsomassa Ateneumissa Väriä &...