Huhtikuisena tiistaiaamuna istun metrossa matkalla töihin. Metro vyöryy Kalasatamassa tunneliin, kun katson vaunun mainosvalotaulua ja luen siltä lauseen: ”Oman ilosi kaiku on hymyn peili vastaantulijan kasvoilla.”
Mitä? En heti ymmärrä ajatuksesta mitään. Saan siitä kuitenkin juttuidean!
Lue myös Kotiliesi.fi: Nämä kirjat haluat lukea tänä kesänä! Valitsimme 15 kirjaa, jotka eivät päästä otteestaan
Aforismeja teepusseissa
Lukemani lause oli Pekka Laitisen kirjoittama aforismi ja osa Ajatus kulkee -kampanjaa, jonka Suomen aforismiyhdistys toteutti huhti-toukokuun vaihteessa Helsingin seudun liikenteen kanssa jo peräti 16. kerran.
Kahden viikon ajan metrojen, raitiovaunujen ja runkolinjabussien näytöillä pyöri 20 uutta, juuri tätä tempausta varten kirjoitettua aforismia.
Muitakin vastaavia kampanjoita Aforismiyhdistys on järjestänyt. Muutama vuosi sitten uusia aforismeja sai lukea muun muassa teepusseista.
Olen aina ollut ahkera lukija, mutta ymmärrykseni aforismeista on ollut ohut. Olen vierastanut helppoja päätelmiä tai viisastelua, joihin aforismeissa joskus myös törmää. Päätän korjata asian ja ottaa todellisesta aforismitaiteesta selvää.
Kysymysteni lista on pitkä, ja jokainen vastaus tuntuu synnyttävän uuden kysymyksen. Aloitan kuitenkin etsimällä aforismin määritelmän.
Kielitoimiston sanakirja sanoo, että aforismi on ajatelma, mietelmä ja mietelause.
Ihmettelen, ettei määritelmässä mainita lainkaan tunnetta tai särmää, pysäyttävää koukkua, joka mielestäni on aforismin ydintä ja saa pohtimaan sen sanomaa. Koska aforismeja ovat kirjoittaneet monet maineikkaat prosaistit ja intomieliset runoilijat, latteahko ja intohimoton selitys ei todennäköisesti voi olla koko totuus.
Entä milloin kannattaa turvautua aforismiin? Mitä se antaa lukijalleen? Sopiiko aforismi esimerkiksi onnittelukorttiin tai muistosanoiksi kuolinilmoitukseen, joihin usein valitaan runojen säkeistöjä?
Suorasanainen, tilanteeseen oikein valittu aforismi sopii varmasti värssyn tilalle, mutta mikä erottaa sen proosarunoudesta? Tai lohduttavasta, elämää selittämään pyrkivästä self help -kirjallisuudesta? Sitähän tarjotaan nykyisin paljon varsinkin naisille.
Antiikin roomalaisen poliitikon viisaus ”Jokainen on oman onnensa seppä” tai presidentti Mauno Koiviston toteama, hänen kuolinilmoituksessaankin julkaistu lause ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin” ovat jääneet elämään aforismeina. Mikä saa aforismin lentoon? Mikä tekee siitä tunnetun ja usein lainatun?
Aforismi on löytymätön timantti
Soitan Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajalle. Minna-Karoliina Heino on 48-vuotias vihtiläinen kuvataiteilija ja aforistikko. Hän innostuu, suorastaan riemastuu yhteydenotostani, sillä hänen mielestään aforismi tarvitsee nyt buustia.
”Kirjallisuuden lajina aforismi on edelleen löytymätön timantti.”
– Aforismien kirjoittajat eivät yleensä ole enää kovin nuoria. Lyhyen muotonsa takia aforismit voisivat kuitenkin olla keino saada nykynuoret lukemaan, pohtii Minna-Karoliina Heino.
© Timo Ahjotuli
Minna-Karoliina eli Minka on johtanut yhdistystä seitsemän vuotta. Nuorena taideopiskelijana 1990-luvun lopulla hän halusi kirjoittaa runoja.
”Opiskelin kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Olin epätoivoinen, sillä tekstini lyhenivät ja lyhenivät.”
Minka näytti tekstejään rehtorille, nyt jo edesmenneelle kirjailijalle Harry Forsblomille.
”Hän nosti silmälasit otsalleen, katsoi minuun ja sanoi, että sinähän kirjoitat aforismeja ja hyviä sellaisia.”
Aforismin arvostuksesta kirjallisuuden opetuksessa kertonee jotakin se, ettei Minka tiennyt, mikä on aforismi. Forsblom ja opettaja Hannu Simpura ryhtyivät sparraamaan häntä kirjoittajana,
2000-luvun alussa aforismi eli pientä nousukautta Suomessa. Kirjailija Markku Envall oli väitellyt tohtoriksi suomalaisesta aforismista, ja hän sai vuoden 1989 Finlandia-palkinnon aforismikokoelmallaan Samurai nukkuu. Aforismeista julkaistiin myös muutama tietokirja.
Suomen aforismiyhdistys perustettiin vuonna 2005. Yhdistyksen tavoitteena on alusta alkaen ollut edistää aforismin asemaa ja koota yhteen niitä kirjoittavat ja niistä kiinnostuneet ihmiset.
Yhdistys on julkaissut aforismeista antologioita, palkinnut kirjoittajia ja järjestänyt vuosittain Aforismipäiviä Varsinais-Suomen Kansanopistolla. Tällä hetkellä jäseniä on noin sata, ja he järjestävät muun muassa open mic -tilaisuuksia, joissa kirjoittajat lukevat tekstejään.
Tiheitä ajatuksia
Minkalta saan täydennystä Kielitoimiston aforismin määritelmään.
”Hyvä aforismi on sisällöltään enemmän kuin sanojen muodostama lause. Se on selkeästi ilmaistu ajatus, joka avautuu monimuotoisena viestinä tai mielikuvana.”
Aforismi on aina proosaa. Proosarunoudesta sen erottaa lyhyt mitta.
”Pitkä, monilauseinen ajatelma ei ole enää aforismi vaan fragmentti.”
Sananlaskuja ja aforismeja Minka kutsuu serkuksiksi.
”Sananlaskussa on yleensä opetus, mutta aforismi ei heristä sormea tai opeta.”
Seuraava Minkan teesi yllättää ainakin minut. Hän sanoo, että aforismi ei ole osa laajempaa tekstiä. Tove Janssonin Muumipappaa voisi pitää aforismiautomaattina, mutta ei.
”Jansson kirjoitti pitkää, aforistista proosaa. Joku toinen on myöhemmin irrottanut muumien ajatukset tekstistä. Ne eivät ole Tove Janssonin aforismeja.”
Myöhemmin tavatessamme saan Minkalta lainaksi aforismikokoelman, jonka nimi on Tiheiden ajatusten kirja. Mielestäni ”tiheä ajatus” on kutkuttavan hyvä määritelmä aforismille.
Saan lainaksi myös aarteen, Minkan itsensä sitoman artesaanikirjan Läpileikkaus, jossa on hänen omia aforismejaan. Kirjoja hän on tehnyt sata kappaletta. Poimin tähän hänen aforismeistaan yhden, jota jouduin pohtimaan tosi kauan ennen kuin se alkoi aueta minulle:
”Näkökulma kuulopuheeseen
makuasiasta.”
Minkan mielestä osa aforismien viehätystä on juuri siinä, että aivot alkavat raksuttaa ja oivallus voi tulla tuntien päästä. Siksi aforismeja kannattaa nautiskella hitaasti vaikka vain yksi päivässä.
Aforismista kasvaa fragmentti
Eeva Kilpi tunnetaan hienona suomalaisena kirjailijana, joka on kirjoittanut myös aforismeja. WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson on juuri kirjoittanut hänestä kirjan Rakas Eeva Kilpi – Nämä juhlat jatkuvat vielä.
Millaisia ajatuksia Anna-Riikalla on aforismeista? Otamme Teams-puhelun aikaisin aamulla. Istumme juttelemassa omissa keittiöissämme.
”Aforismikirjallisuus on aika marginaalista. Proosa hallitsee myyntilistoja ja kirjallista keskustelua. Sen jälkeen tulevat runot ja esseet, sitten ehkä aforismit ja fragmentit”, Anna-Riikka sanoo.
Hän miettii, että pitäisikö hänen katsoa peiliin. Onhan hän tekemässä julkaisupäätöksiä.
”Mutta oman kokemukseni mukaan aforismikokoelmia ei kovin usein tarjota kustantajalle.”
Anna-Riikka Carlson nauttii pitkän tekstin aforistisista kiteymistä.
© Sabrina Bqain
Kun Anna-Riikka lukee, hänellä on aina kädessään kynä ja käden ulottuvilla post-it-lappuja. Hän alleviivaa kirjoja ja merkitsee lapuin tärkeitä kohtia tekstissä.
”Luen mielelläni kirjoja, joissa on aforistista ajattelua. Nautin, kun kirjoittaja kehittelee ajatuksiaan ja niistä syntyy kiteymiä, jotka toimivat kuin aforismit.”
Kaikelta kirjallisuudelta Anna-Riikka odottaa hyvää ajattelua ja kirkasta kieltä. Lukijana hänet palkitsee kokemus, että kirjailija tunnistaa ihmisenä olemisesta ja maailmasta jotakin uutta ja muokatessaan sen sanoiksi ja lauseiksi tulee tavallaan ajatelleeksi lukijan puolesta.
Usein ajatus on suurempi kuin tekstin sanatarkka muoto. Siksi monista isoista ajatuksista syntyy versioita, jotka alkavat elää ”aforismeina”, vaikka ne on kirjoitettu osana pidempää tekstiä.
Eeva Kilven aforismiksi voidaan esimerkiksi mieltää lause ”Meissä elää kaikki iät alati läsnä”. Todellisuudessa ajatus on runosta Isoäiti ja kirjoitettu muodossa ”Niin elää ihmisessä ikuinen nuoruus, käsi kädessä iän kanssa, kaikki iät alati läsnä.”
Muutenkin Eeva Kilven tuotannosta on vaikea määritellä, mikä teksti on runo tai aforismi. Monessa hänen runokokoelmistaan on mukana aforismeja tai tekstit ovat muuten aforistisia. Varmimmin aforismiksi luetaan yksinäinen lause, jota Anna-Riikka siteeraa:
”Miehistä ihminen oppii.”
Se on sarkastinen, mutta sille voi nähdä myös toisen puolen.
”Eeva on kolmen pojan äiti, ja hän koki intohimoisen mutta vaikean avioliiton. Hän rakasti monia miehiä”, Anna-Riikka sanoo.
Ja oppiahan voi niin hyvästä kuin pahasta.
Aforistista proosaa
Käännyn aforismipohdintojeni kanssa myös Otavan kustannusjohtaja Antti Kasperin puoleen. Hän mainitsee Finlandia-palkinnolla kaksi kertaa palkitun kirjailijan Jukka Viikilän.
”Jukan proosaahan on nimenomaan moneen otteeseen luonnehdittu aforistiseksi.”
Antti Kasper antaa vinkin Jukka Viikilän aforistisesta proosasta.
© Otava
Lataan puhelimelleni saman tien Viikilän uusimman kirjan Hiekkalinnat, ja vaikka teksti on liian pientä, jään koukkuun ja luen sitkeästi. Ymmärrän, mitä Anna-Riikka tarkoittaa sanoessaan nauttivansa tekstistä, jossa kirjailija kehittelee ajatustaan, ja siitä syntyy aforismin kaltainen kiteymä.
Näin Viikilä kirjoittaa:
”Totuudet ovat täysin riippuvaisia siitä, kuka on niitä kuuntelemassa.”
”Mikään instituutio ei ole niin kielteinen elämän moniäänisyydelle kuin rakkaussuhde, se on konttori, jossa byrokratian määrä ylittää mennen tullen veroviraston.”
”Vapaalle ihmiselle rakastuminen luo unelman vakiintumisesta, kun taas parisuhteessa elävälle unelman vapaudesta.”
Vielä yksi aforistinen hätähuuto:
”Ethän rakasta minua vain tällaisena kuin olen?”
Annika Saarikko, aforistikko
Tässä vaiheessa alan löytää aforistisia ajatelmia jo melkein mistä vain. Aamun tuore lehti on varma paikka.
Graafikko, influensseri Kasper Strömman sanoo Helsingin Sanomien 50-vuotispäivähaastattelussaan näin: ”Ihminen on kivi virtaavassa vedessä. Anna mennä omalla painolla.”
Entäpä tämä väistyvän puoluejohtajan Annika Saarikon viisaus Kuukausiliitteessä: ”Epäröivä kysyjä jää helposti jalkoihin.”
