Home » Paksoi on aasialaisen keittiön luottopakki – tietyllä tavalla valmistettuna se on kaikkein parhaimmillaan

Paksoi on aasialaisen keittiön luottopakki – tietyllä tavalla valmistettuna se on kaikkein parhaimmillaan

Kantoninkielisestä nimestä johtuen paksoi eli pinaattikiinankaali tunnetaan lukuisilla eri nimillä: pak choi, pak choy, bok choi tai bok-choy. Joskus sitä kutsutaan myös kiinanmangoldiksi, kiinansinapiksi, sellerisnapiksi tai sellerikaaliksi. Nimen variaatioiden ei kannata antaa hämätä, sillä kaikissa on kyse samasta kiinalaisen keittiön kivijalasta. 

Paksoi muistuttaa ulkomuodoltaan pinaattia, mangoldia ja salaattikiinankaalia. Sen lehdet ovat tumman vihreät ja sen valkoiset, mehukkaat ja rapeat lehtiruodit muodostavat kauniin ruusukkeen. Maultaan paksoi on pinaatin ja kiinankaalin välimuoto, kuitenkin kiinankaalia hieman voimakkaampi, hienostunut ja miedon aromaattinen. 

Muiden kaalikasvien tavoin paksoi on täynnä vitamiineja ja kivennäisaineita. Erityisesti siinä on A-, C- ja K-vitamiinia. Lisäksi se sisältää kohtalaisen paljon folaattia ja kalsiumia. Energiaa sen sijaan paksoissa on muiden kaalikasvien tapaan niukasti. 

Paksoi: käsittely ja käyttö 

Tuoreena pak choi säilyy parhaiten jääkaapin alaosassa, 2–5 plusasteessa.

Raikas Pak Choi kuuluu kaalikasveihin, joten sen käsittelyyn pätevät samat lainalaisuudet kuin muidenkin kaalien kokkaamiseen. Kaikki kaalit sopivat syötäviksi raakana, höyrytettynä, keitettynä tai paistettuna. Etenkin pienimmät lehdet maistuvat kokkaamattakin, suuret ja mehevät lehdet kannattaa vähintäänkin kiehauttaa. Kypsyessään kaalin maku pehmenee ja sen makeus korostuu. 

Paksoista voi hyödyntää niin lehdet kuin paksummat lehtiruoditkin. Kova kanta kannattaa kuitenkin poistaa ja lehdet huuhdella huolellisesti ennen ruoan valmistusta. Kun kanta on irrotettu, lehdet on helppo irrotella erilleen ja tarvittaessa myös suikaloida ohuemmiksi. 

Parhaimillaan paksoi on kevyesti kypsennettynä niin, että lehtiin jää vielä reilusti purutuntumaa. Silloin niin ravintoarvot, maku kuin värikin ovat parhaimmillaan. Lisää paksoi lämpimiin ruokiin siis vasta valmistuksen loppuvaiheessa ja kypsennä vain hetki. 

Paksoi höystää lämpimät ruoat 

Aasiassa paksoi tarjoillaan useimmiten pannulla pikaisesti paistettuna tai höyrytettynä muiden vihannesten kanssa, currykastikkeiden joukossa sekä wokeissa. 

Kokkaa paksoista esimerkiksi raikas kesäkasviscurry yhdessä kesäkeitosta tutuista kasviksista: varhaisperunoista, nippuporkkanoista ja herneistä. Kookosmaito, curry ja limetti tuovat ruokaan aasialaisen makuvivahteen. Ruokaisuutta curryyn tuo kuutioiksi leikattu leipäjuusto. 

Aasialaisen keittiön makuilotulitusta kotikeittiöön tuovat myös höyrytetyt dim sumit, joiden täytteeseen paksoi hienonnetaan yhdessä sienien ja sipulin kanssa. Dim sum -nyyttien tekeminen vaatii hieman sorminäppäryyttä, mutta onneksi maku on ulkonäköä tärkeämpi. 

Astetta rennommalla otteella valmistuu tähtianiksella maustettu kookos-broileripata, joka kypsyy uunin lämmössä puolessa tunnissa lähes itsekseen. Paksoi lisätään vuokaan vasta kypsennyksen loppuvaiheessa, jolloin se on parhaimmillaan. 

Feta-mustakaaliquesadillat ovat loistavaa perjantairuokaa. Tortillalettujen väliin ujutetaan hienonnettua mustakaalia ja paksoita sekä ronskisti juustoa.

Litistetty broileri

yli 60 min

4

Keskitaso

Feta-mustakaaliquesadillat

alle 30 min

4

Keskitaso

Kesäkasviscurry

30-60 min

4

Helppo

Höyrytetyt dim sum -nyytit

30-60 min

Keskitaso

Hoisin-nuudelit

alle 30 min

Helppo

Paksoi: lisää keittoihin

Paksoi sopii hyvin myös aasialaisvivahteisten keittojen höysteeksi. Suikaloi lehdet ohuiksi, lisää kuuman liemeen vasta lopuksi ja kypsennä vain hetki. Kokkaa kasvis-ramenkeittoa, broileriramenia tai vaikka udonnuudeli-kanakeittoa. 

Kasvis-ramenkeitto

30-60 min

4

Keskitaso

Broileriramen

alle 30 min

4

Keskitaso

Udon kana-nuudelikeitto

30-60 min

Keskitaso

Kokkaa paksoista salaatti tai lämmin lisuke

Salaatteihin paksoi sopii raakana tai kypsennettynä. Lämmin ruusukaalisalaatti valmistuu kuumalla wokkipannulla pikapikaa broilerin rintafileestä, ruusukaalista ja paksoista. Jos kaipaat salaattiin lisää ruokaisuutta, tarjoa se keitetyn riisin kera ja silaa herkuksi sitruunan raikastamalla kermaviilikastikkeella. 

Jos kaipaat liha-, kala- ja broileriruoille astetta jännittävämpää lisuketta, tartu paksoihin ja wokkipannuun. Chili, valkosipuli ja inkivääri antavat pikapaistetulle pinaattikiinankaalille makua.

Yhtä hyvin wokatun kaalin kaveriksi voi yhdistää myös porkkanan, retikan ja sokeriherneiden kanssa. Wokatut kasvikset tarjoillaan eksoottisen passionhedelmä-chilikastikkeen kanssa esimerkiksi paistetun tonnikalan lisukkeena. 

Paistettua paksoita

alle 30 min

Helppo

Tonnikalaa ja vokattuja kasviksia

30-60 min

6

Keskitaso

Lue myös Kotiliesi.fi: Kokkaa eri kaaleista – kokosimme Kotilieden parhaat reseptit valkokaalista broccoliniin

Selaa ylöspäin