Home » Paras koirarotu ensimmäiseksi koiraksi – 5 koiraa, joiden väliltä Kennelliiton asiantuntija valitsisi

Paras koirarotu ensimmäiseksi koiraksi – 5 koiraa, joiden väliltä Kennelliiton asiantuntija valitsisi

Anna kysyi Kennelliiton näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtaja Kimmo Mustoselta, mitä tulee ottaa huomioon ensimmäistä koiraa hankkiessa. Mikä rotu olisi paras ensimmäinen koira?

– Tärkeintä on tuntea itsensä eli minkälaista oma elämä on ja millaista koiraa itselleen etsii.

Erilaiset rodut soveltuvat erilaisiin käyttötarkoituksiin, joten on hyvä pohtia haluaako koiran lemmikiksi vai haluaako sen kanssa harrastaa esimerkiksi metsästystä tai agilityä. Lisäksi on hyvä miettiä, millaisen tilan koiralle pystyy tarjoamaan.

Vaativimpia palveluskoiria Mustonen ei suosittelisi ensimmäiseksi koiraksi.

– En lähtisi ottamaan vaikkapa rottweileria tai belgianpaimenkoiraa, sillä ne vaativat hyvin määrätietoisen koulutuksen. Niissä on koon ja vahvuuden vuoksi omat haasteensa.

Ennen kaikkea ensimmäistä koiraa hankkiessa on tärkeintä pysähtyä miettimään, onko valmis sitoutumaan koiraan sen loppuelämäksi.

– Pitää olla valmis siihen, että koirasta on vastuussa seuraavat 10–15 vuotta. Toisinaan se voi tulla yllätyksenä ihmisille, kuinka kiinni siinä koirassa on, sillä koiran hoitamisessa ei ole välipäiviä.

Ensimmäistä koiraa hankkiessa on parasta selvittää koiran kasvattajalta perustiedot pennun vanhemmista ja niiden terveydentilasta. Sitä kautta pystyy arvioimaan mahdolliset riskit ja ovatko pennun vanhemmat olleet terveitä.

Mustonen nimeää viisi koirarotua, joita suosittelisi ensimmäiseksi koiraksi.

Ensimmäinen koira: Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoira eli tuttavallisemmin sheltti on pienikokoinen ja pitkäkarvainen paimenkoira. Shelttiä on alun perin nimensä mukaisesti käytetty lampaiden paimentamiseen, mutta ystävällisen luonteensa vuoksi sopii myös hyvin seurakoiraksi.

Älykäs ja valpas sheltti suhtautuu omistajaansa kuuliaisesti, mutta on vieraita kohtaan pidättyväinen. Shelttejä esiintyy neljässä eri värissä, ja niiden turkki vaatii kaksinkertaisen karvapeitteen vuoksi säännöllistä harjausta.

– Shetlanninlammaskoira soveltuu pienen kokonsa ja koulutettavuutensa vuoksi ensimmäiseksi koiraksi. Luonteeltaan oppivainen, sosiaalinen ja sopeutuvainen sheltti sopii hyvin perhekoiraksi.

Shetlanninlammaskoira.

© iStock

Borderterrieri

Borderterrieri on pienikokoinen ja karkeakarvainen terrieri. Iloisen ja vilkkaan luonteensa vuoksi borderterrieri sopii aktiiviseen kotiin. Rohkeaksi metsästyskoiraksi kuvailtu borderterrieri tarvitsee paljon liikuntaa ja hyvän peruskoulutuksen. Laumaansa rakastavana koirana se soveltuu hyvin lapsiperheisiin.

– Borderterrierillä on temperamenttia ja metsästysviettiä, jonka vuoksi omistajalla on oltava jämäkät otteet, ettei koira pääse karkuun esimerkiksi rusakon osuessa kohdalle. Borderterrierillä pitää olla tarpeeksi aktiviteettejä.

Borderterrieri.

© iStock

Lue lisää: Borderterriereistä tuli Suomen julkkiskoiria – tällaisista kavereista on kyse: ”Suosittelen perheeseen, jossa on huumorintajua”

Kultainennoutaja

Kultainennoutaja on keskikokoinen, vahvarakenteinen ja pitkäkarvainen koira. Kultainennoutaja on yksi rakastetuimmista koiraroduista, ja soveltuukin hyvin perhe- ja seurakoiraksi sen ystävällisen luonteen vuoksi. Kultaisennoutajan kullanruskea tai kermanvärinen turkki vaatii säännöllistä pesemistä ja harjaamista.

– Oppimiskyvyn, sosiaalisuuden ja uskollisuuden vuoksi kultainennoutaja on kohtuullisen helppo kokonaisuutena. Ensimmäiseksi koiraksi soveltuva kultainennoutaja sopii monenlaiseen harrastamiseen, mutta tarvitsee kokonsa vuoksi enemmän tilaa kodissa.

Kultainennoutaja.

© iStock

Cavalierkingcharlesinspanieli

Cavalierkingcharlesinspanieli on pienikokoinen, mutta suurisilmäinen koira. Pienestä koostaan huolimatta liikkuvainen cavalier sopii hyvin lenkkikaveriksi. Silkinpehmeä turkki on helppohoitoinen, eikä sitä tarvitse trimmata. Cavalier on ystävällinen ja reipas seurakoira, joka soveltuu mainiosti lapsiperheisiin.

Kennelliitto on samaan aikaan huolissaan rodun sisäsiittoisuudesta, joka vaikuttaa rodun edustajien terveyteen. Siksi se on hyväksynyt roturisteytyksen, jossa erirotuisen emän tai uroksen jälkeläinen voidaan rekisteröidä cavalierkingcharlesinspanieliksi.

– Miellyttävän luonteen ja suhteellisen helpon koulutettavuuden vuoksi cavalierista saa hyvän ensimmäisen koiran.

Cavalierkingcharlesinspanieli.

© iStock

Tiibetinspanieli

Tiibetinspanieli eli tuttavallisemmin tipsu on pienikokoinen ja valpas koirarotu. Tipsun itsepäinen luonne voi aiheuttaa haasteita kouluttamisessa, mutten muutoin iloinen ja uskollinen tiibetinspanieli soveltuu hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Silkkisen peitinkarvan päällystämä turkki on helppohoitoinen.

– Tiibetinspanieli soveltuu monenlaisiin perheisiin, ja sen kanssa pystyy lenkkeilemään.

Tiibetinspanieli.

© iStock

Lue lisää: Annan lukijat äänestivät: tässä 10 valloittavinta koirarotua

Päivitetty: 15.2.2024 klo 13:21 lisätty kohta cavalierkingcharlesinspanielin roturisteytyksestä.

Selaa ylöspäin