”Synnyin silloisessa Varparannan kylässä, lähellä Joensuuta. Vanhempani olivat niin nuoria, että ensimmäiset vuoteni asuimme mummolassa. Olen seitsemästä sisaruksesta vanhin. Muistan yhä, kuinka neljä vuotta nuorempi siskoni syntyi saunassa vuonna 1939.
Samoihin aikoihin isä rakensi meille oman, yhden huoneen mökin umpimetsään. Sisäuunia hän ei ehtinyt muurata, ennen kuin tuli kutsu sotaan.
Uuden mökin saunassa syntyi veljeni napanuora tiukasti kaulansa ympärillä. Kun isä palasi rintamalta, hän pyysi nähdä poikansa, jota oli kovasti odottanut tytärten jälkeen. ’Siellä se lepää eteisen pyykkikorissa’, äiti vastasi.
Sillä lomalla isä nikkaroi pienen arkun, jossa hautasimme veljen.
Lapsuuteeni ei kuulunut leikki. Hyppynarullakaan emme saaneet hyppiä, sillä tulimme siitä äidin mukaan liian nälkäisiksi. Sen sijaan me lapset teimme töitä.
Kun olin käynyt kansakoulua seitsemän vuotta, isä ilmoitti, että nyt saa opiskelu riittää. Vasta kun kunnalta tuli uhkauskirje, jossa minua vaadittiin kouluun, hän päästi minut takaisin.
Käynti jäi lyhyeksi, sillä sairastuin maksahepatiittiin. Olin aivan keltainen enkä pystynyt syömään; kaikki maistui vain suolalta ja poltti suussani. Tuo tyttö ei ensi kesää näe, sanoi naapurin emäntä. Mutta henkiin jäin.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Millaista oli kätilön arki vuosikymmeniä sitten? Näin kunnankätilö kertoo pula-ajan synnytyksistä
Paremman elämän perässä Helsinkiin
”Olin 15-vuotias, kun näin lehdessä ilmoituksen, jossa etsittiin kotiapulaista työläisperheeseen Helsingin Hermanniin. Kun kuulin saaneeni paikan, lainasin junalippurahat sukulaisilta. Kotoa ei ollut antaa penninpyörylää.
Lähtöpäivänä Joensuussa oli pakkasta 40 astetta. Pukeuduin parhaimpiini; minulla oli äidin kutomat villasormikkaat, elämäni ensimmäiset. Kun kävelin asemalle, käteni paleltuivat niin, että niistä lähti nahka.
Matkaa varten olin ostanut myös vanhalle tädille kuuluneen takin, jota somisti kulahtanut turkis. Kädessäni minulla oli paperista tehty matkalaukku.
Emme olleet vaihtaneet työnantajani kanssa tuntomerkkejä, mutta sellaisena hän minut asemahallista löysi.
Se oli ensikosketukseni suureen kaupunkiin. Minä en pelännyt yhtään. Olin lähtenyt hakemaan parempaa elämää.”
Vuonna 1973 Salme avioitui toisen aviomiehensä Maurin kanssa.
© Salme Hamusen kotialbumi
Siivoamisesta tuli elämäntyö
”Saman vuoden kesällä tapasin Alppipuistossa ensimmäisen poikaystäväni, josta tuli myös aviomieheni ja neljän lapseni isä. Esikoisen saadessani olin 18-vuotias.
Kun toinen lapsemme syntyi vuonna 1957, muutimme upouuteen kaupungin asuntoon Siilitielle, ja samassa pihapiirissä olen asunut siitä pitäen.
Työurani tein siivoojana. Kun Siilitien koulun perustuksia vasta valettiin, ilmoitin halukkuuteni päästä kouluun siivoojaksi. Vaati kuitenkin vielä lukuisia soittoja kouluvirastoon ja erään tuttavan suosiollisuutta, ennen kuin paikka oli minun.
Työskentelin koulussa 35 vuotta. Sinä aikana ystävystyin muiden siivoojien ja erään rehtorinkin kanssa. Tapaamme yhä samalla porukalla pari kertaa vuodessa.
Koulua siivottiin ilta-aikaan, joten aamupäivisin siivosin perheiden koteja, monia vuosikymmenten ajan.
Kerran eräs rouva kysyi, että eikö sinua ikinä turhauta, kun siivoaminen on niin näkymätöntä työtä. Herranjestas, miten niin? Siivotessahan nimenomaan näkee kättensä jäljen.
Minulle työ tuli aina ensimmäisenä. Se on varmasti peruja lapsuudesta, jolloin opin, että työ on kaikki.
Pula-ajan eläneenä minulla on myös ollut tarve varmistaa, että rahaa on. 1960-luvulla oli tiukkaa, kun olin miehen sairastellessa viisihenkisen perheen ainoa elättäjä. Muistan kerran, kun viikonloppuostoksiin oli rahaa kuusi markkaa. Mutta hengissä ollaan.
Parinkymmenen vuoden avioliiton jälkeen minusta alkoi tuntua, ettei yhteiselo ollut sitä, mitä halusin. Erosimme sovussa.”
Lue myös: Helena Ranta löysi uuden puolison: ”Tämä on semmoinen vanhojen ihmisten romanssi”
Menetysten jälkeen löytyi uusi onni
”Elämässäni on ollut paljon kuolemaa. Toisen aviomieheni kanssa avioiduin 1973. Saimme olla yhdessä 12 vuotta ennen kuin mies sairastui keuhkosyöpään, joka vei hänet kahdessa kuukaudessa.
Myöhemmin seurustelin vuosien ajan laillani leskeksi jääneen miehen kanssa. Kun hän ei pariin päivään vastannut puheluihini, tilannetta lähdettiin tarkastamaan. Mies löydettiin kotoaan tajuttomana, ja hän menehtyi pian sen jälkeen.
Menetyksen jälkeen olin vuosia yksin. Vietin aikaa mökilläni Saimaalla, mutta enhän minä osannut siellä omineni olla. Laitoin Kirkko ja kaupunki -lehteen ilmoituksen, jossa etsin ystävää. Ilmoitukseeni vastasi herra, jonka kanssa olen pitänyt yhtä nyt 15 vuotta.
Miesystäväni Aulis on 97 ja terve kuin pukki. Hän kuskaa minua kauppaan, apteekkiin ja eläkeläisten kerhoon. Perjantaisin hän usein kysyy, että pääsisikös yökylään, jos sohvalla nukkuu. Omat lakanatkin hän tuo ja vie mukanaan.
Yhteenmuuttoa emme ole koskaan edes harkinneet. Näin vanhana sitä kaipaa oman tilansa ja olemisensa. Mutta on niin kivaa, kun on joku, kelle soittaa.”
Salme keräilee nukkeja, joita hän on tuonut ulkomaanreissuiltaan. Myös ystävät ja sukulaiset tuovat niitä hänelle matkoiltaan.
© Salme Hamusen kotialbumi
Hanskoja ei pistetä tiskiin
”Kaikki lapseni ovat jo eläkeiässä. Esikoispoikanikin ehti juuri eläköityä, ennen kuin kuoli aivoverenvuotoon viisi vuotta sitten.
Moni on sanonut, että olisi asemassani jo pistänyt hanskat tiskiin. Mutta eihän se auta. Menetyksistä olen oppinut sen, että vaikka niitä ei koskaan unohda, aika hoitaa.
Itse olen ollut eläkkeellä jo vuosikymmeniä. Siivosin perheissä yli seitsemänkymppiseksi, kunnes selkäni tuli liian kipeäksi.
Minulla on proteesi polvessa ja tahdistin sydämessä ja kaikenlaista muutakin vaivaa. Välillä tunnen itseni kuolemanraadoksi, mutta muisti sentään toimii vielä. Minulle vitsaillaan, että virkeä miesystävä pitää minutkin vedossa.
Kaikesta huolimatta elän parasta aikaa elämässäni. Nyt on tasainen olla ja rauha maassa.”
Hyvää elämää
Olen ylpeä siitä, että olen aina saanut töitä hirveän helposti. Olen ollut aika sinnikäs, kun olen jonkin paikan halunnut.
Rakkain rutiinini on nousta joka aamu puoli kahdeksalta. Käyn nukkumaan puoli kymmeneltä illalla. Päiväjärjestys pitää olla, kuten töissä käydessäkin.
Arvostan hyviä yöunia. Olen kärsinyt unettomuudesta. Kun herään aamuyöstä, elämä alkaa pyöriä filmin lailla päässäni.
Saan voimaa kivuttomista päivistä. Ne ovat ikävän harvinaisia.
Toivon, että saisin elää vielä vähän aikaa.
Tunnetko naisen, jonka elämäntarinan haluaisit lukea Annasta?
Lähetä vinkki meille sähköpostilla anlukija@otavamedia.fi tai kirjeitse Anna, Uudenmaankatu 10, 00015 Otavamedia (kuoreen merkintä ”Matka naiseksi”). Emme valitettavasti voi vastata kaikkiin viesteihin henkilökohtaisesti.
