Petetty ex-vaimo yrittää erottaa Villen, 37, lapsistaan: ”Pojista on tullut riitakapula välillemme”

Ville, 37, rakastui työkaveriinsa ja erosi vaimostaan. Avioeroa seurasi riitainen yhteishuoltajuus: entinen puoliso käyttää parin yhteisiä lapsia riitakapulana. Ville pelkää menettävänsä yhteyden poikiinsa. Psykoterapeutti ja Suomen Uusperheiden Liiton toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo kommentoi Villen kertomusta ja antaa neuvonsa.

Lue myös: Hyvin hoidettu ero kantaa myös seuraavassa parisuhteessa – näin pariterapia voi olla hyödyksi erotilanteessa

Ville:

Erosimme entisen vaimoni kanssa pari vuotta sitten. Hän oli ensirakkauteni. En olisi ikinä uskonut, että meistä tulisi toistemme vastustajia.

Aloimme seurustella jo lukioaikana. Olimme kuin paita ja peppu. Muistan kuulleeni lukuisia kertoja ystäviltäni ja perheeltäni, että olimme kuin luodut toisillemme.

Menimme naimisiin 15 vuotta sitten, vain hieman yli parikymppisinä. Jo vuoden kuluttua syntyi esikoisemme.

Jälkikäteen olen kyseenalaistanut, olimmeko valmiita perheen perustamiseen. Taisimme olla itsekin vielä lapsia.

Kirsi:

Parisuhteet rakentuvat ihmisillä hyvin eri tavoin. Nuorena ollaan usein rohkeampia heittäytymään suhteisiin ja luottamaan unelmiin ja yhteiseen tulevaisuuteen. Nuorena aikuisena harva ajattelee olevansa enää ”lapsi”.

Suhteissa ajaudutaan helposti eteenpäin yleisten odotusten mukaan. Muutetaan yhteen, mennään kihloihin ja naimisiin. Ja hankitaan perään lapsi. Joskus voisi olla syytä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitä elämältään ja suhteiltaan oikeasti haluaa.

Ville:

Kuuden vuoden kuluttua meille syntyi toinen poika. Isyys oli parasta, mitä minulle oli tapahtunut. Laumamme oli koossa.

Pojat kasvoivat, ja me elimme ruuhkavuosia. Lasten isovanhemmat ottivat lapset välillä hoitoon, jotta me saimme vaimon kanssa kahdenkeskistä aikaa. Tästä huolimatta parisuhteemme alkoi väljähtyä. Vaikka yritimme kovasti elää sovussa, välillemme tuli yhä useammin jännitteitä, riitojakin.

Kolmisen vuotta sitten kaikki muuttui. Rakastuin pitkäaikaiseen työpariini. Se tuli minulle täysin yllätyksenä, vaikka vaimoni kanssa olimmekin jo kasvaneet eri suuntiin.

Työskentelimme kansainvälisessä organisaatiossa, ja meillä oli työkaverini kanssa paljon yhteisiä työmatkoja, myös ulkomaille. Vaimoni oli tottunut siihen. Hän luotti minuun.

Lue myös: Naiset kertovat, miten pettäminen paljastui: ”Hänellä oli fiksu naisystävä, joka otti minuun yhteyttä ja kertoi suhteesta”

Kirsi:

Turvallinen kumppani on elämää suojaava tekijä, turvasatama arkielämän pyörteissä. Luottamus siihen, että toinen tukee, ymmärtää ja jakaa yhteisen elämän, antaa voimaa jaksaa vaikeina aikoina.

Jokaisella on tarve olla oman puolisonsa silmissä ainutlaatuinen ja merkityksellinen. Pitkässä suhteessa kehut voivat unohtua. Työyhteisössä, jossa vietämme suuren osan hereillä olo ajastamme, hyvän palautteen saaminen on yleisempää kuin kotona.

Pikkulapsiperheen arki ei välttämättä ole yhtä innostavaa ja palkitsevaa kuin työelämä. Siitä saattaa puuttua inspiroivat ja keskeytyksettömät aikuisten maailman kohtaamiset.

Ville:

Erään Brysselin-reissun aikana päädyimme työkaverini kanssa sänkyyn. Se oli miehisyydelleni huumaavaa mutta perheenisänä minulle shokki.

Yritin alkuun taistella tunteitani vastaan. Päätin silti olla rehellinen itselleni ja kaikille osapuolille.

Oli kevättalvinen lauantaiaamu. Lapset olivat mummolassa, ja istuimme vaimon kanssa kahdestaan aamiaispöydässä. Kerroin hänelle, että minulla on toinen nainen, johon olen rakastunut.

Vaimo meni täysin lukkoon. En tule koskaan unohtamaan hänen katsettaan. Se tuntuu yhä pahalta.

Kirsi:

Kun tunnustaa oman syyllisyytensä, tunne ikään kuin helpottuu. On silti todella tärkeää, miten asian kertoo toiselle.

Olisi hyvä miettiä, miten itse tahtoisi tulla kohdelluksi samassa tilanteessa. Puolisollesi asia saattoi tulla yllätyksenä kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Pitkän ihmissuhteen loukkaaminen ei tunnu hyvältä kenestäkään. Vaikka rakkauden tunteet olisivatkin muualla, yhteinen elämä on useimmiten luonut kiintymyksen, jota ei lähtökohtaisesti halua loukata.

Ville:

Vaimo ilmoitti heti haluavansa erota. Hän sanoi, ettei tule koskaan antamaan minulle anteeksi. Hän oli raivoissaan myös poikiemme puolesta.

Vaimo heittäytyi todella hankalaksi. Muutimme erilleen. Vaimoa loukkasi etenkin se, että uusi puolisoni muutti aika pian uuteen kotiini. Hänen kaksi lastansa asuivat tuolloin isänsä luona.

Alakoulu- ja päiväkoti-ikäiset poikamme jäivät alkuun asumaan äitinsä luokse. Halusin tuolloin säilyttää heidän elämässään kaiken mahdollisen tutun ja turvallisen.

Vaimo ilmoitti hakevansa yksinhuoltajuutta. Sain kuitenkin hänet suostumaan yhteishuoltajuuteen ennen kuin laitoimme avioerohakemuksen vireille.

Lue myös: Naiset kertovat, mikä oli eropäätöksen viimeinen niitti: ”Vein lastenvaatetta ja mies seurasi toisella autolla”

Kirsi:

Kun järkyttävä tapahtuma sattuu äkillisesti, se muuttaa ihmisen elämän. Tulevaisuuden unelmat hajoavat. Jo ajatuskin tulevasta voi tuntua absurdilta.

Moni sanoittaakin kokemusta ”kuin maa olisi hävinnyt jalkojen alta”.

Jätetyksi tuleminen voi herättää häpeän ja arvottomuuden tunteita. Se voi laukaista taistele ja pakene -reaktion tai jähmettymisen tai tipahtamisen kaltaisia tuntemuksia.

Tällaisen tunnekaappauksen keskellä voi olla mahdotonta asettua keskustelemaan. Ensin on päästävä purkamaan tunnetta turvallisesti.

Ville:

Minusta tuntui kuin olisin elänyt kahden eri miehen elämää. Olin toisaalta umpirakastunut ja onnellinen mutta myös ahdistunut, epävarma ja peloissani.

Sisälläni kalvoi valtava syyllisyys perheen rikkomisesta ja siitä, mitä tein vaimolleni. Tunnen sitä edelleen aika ajoin.

Avioeron harkinta-aikana pojat tulivat meille joka toinen viikonloppu. Joskus myös uuden puolisoni tytär ja poika olivat samaan aikaan meillä.

Vaimoni oli selvästikin mustasukkainen. Hän alkoi lähetellä minulle ilkeitä tekstiviestejä, joissa hän mustamaalasi uusperhettäni. Hän antoi ymmärtää, että tekisi osaltaan kaikkensa, ettei uusi perhekuvioni tulisi onnistumaan.

Kirsi:

Uusi suhde alkaa monesti jo ennen kuin vanha on kunnolla päättynyt. Oman osuuden ja toisaalta myös eroon johtaneiden syiden selvittäminen auttaisivat teitä molempia ymmärtämään tapahtunutta ja selviämään erosta eteenpäin.

Jos oma elämä on vielä hukassa, voi olla vaikea suoda onnellisuutta toiselle, jonka kokee olevan vastuussa omista loukatuksi tulemisen ja epäreiluuden kokemuksista.
Myös teidän lapsillanne saattaa olla vielä eroon tai menetykseen liittyvä surutyö kesken.

Lasten ja nuorten näkökulmasta ero biologisesta vanhemmasta ja tottuminen uusiin ihmissuhteisiin saattaa viedä paljon enemmän aikaa kuin vanhemmat ymmärtävätkään.

Ville:

Kerran vaimo soitti minulle tuohduksissaan ja pyysi puolisoani puhelimeen. Vaimo sanoi hänelle, että minuun ei kannata luottaa: kerran pettäjä on aina pettäjä.

Vaimo haukkui puolisoani huoraksi ja perheenrikkojaksi. Keskustelu päättyi siihen, että molemmat naiset kirkuivat ja itkivät puhelimessa.

Olin järkyttynyt ja vihainen. Hetkisen myös ajattelin, että mitä jos olinkin tehnyt ison virheen pettäessäni vaimoni ja lapseni.

Kirsi:

Hankalia tunteita tulee erossa molemmille. Kuten kuvasit, vaikka olisi itse eron moottori, joutuu käsittelemään myös syyllisyyden, katumuksen ja pahanolon tunteita.

Meillä on oikeus omiin valintoihimme, vaikka muut eivät niistä pitäisikään ja vaikka ne joskus tuntuisivat itsestäkin vääriltä.

Aina emme voi tietää tämän hetken valintojemme seurauksia. Katkeruus on kuitenkin kurja energia­syöppö. Siitä eroon pääsemiseksi kannattaa nähdä vaivaa.

Lue myös Kotiliesi.fi: Parisuhteen päättyminen on kriisi mutta myös kasvun paikka – näin erosta toipuminen alkaa

Ville:

Avioerossa meille määrättiin yhteishuoltajuus. Pojat tulisivat asumaan vuoroviikoin äidillään ja meillä.

Vuoroasumisen kanssa on ollut alusta alkaen haasteita. Matkustan edelleen työni puolesta. Eksä ei halua, että pojat ovat meillä, kun minä en ole kotona. Hän ei luota avopuolisooni.

Pojista on tullut riitakapula välillemme. Eksä myrkyttää lasten mieltä minua ja koko uusperhettämme vastaan. Aistin sen poikien käytöksestä.

Olimme aiemmin poikien kanssa tosi läheisiä. Pelkään menettäväni yhteyden heihin.
Pojat tarvitsevat isää. Huolestuttaa, annetaanko minulle mahdollisuus olla heille isä.

Kirsi:

Kun vanhempien ero on riitaisa, lapsen psyykkinen kuormitus kasvaa aina. Uusperhe itsessään on harvoin lapselle ongelma. Vanhempien tulisi olla eron jälkeen ja uusperheen muodostumisvaiheessa lapsen apuna, mutta voimat ja huomion viekin vanhempien keskinäinen riitely.

Jos yhteys poikiisi uhkaa katketa, pidä huoli toivosta. Osoita heille, että haluat rakentaa yhteyden uudelleen, vaikka se veisi vuosia.

Jokainen lapsi kaipaa kokemusta siitä, että hän on merkityksellinen ja rakastettu. Elämää on eron jälkeenkin. Et ole tilanteessa yksin.

Hakeudu vertaistuen äärelle. Sen voimaa ei kannata väheksyä.

Haastateltavan nimi on muutettu, hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa. Juttu on ilmestynyt Kotilääkärissä 10/2022.