Home » PGAD on häiriö, jossa seksuaalinen kiihottuminen jatkuu jopa päiviä – epämiellyttävä tila voi liittyä lääkkeeseen

PGAD on häiriö, jossa seksuaalinen kiihottuminen jatkuu jopa päiviä – epämiellyttävä tila voi liittyä lääkkeeseen

PGAD (persistent genital arousal disorder) on kiihottumishäiriö, jossa genitaalit ovat kiihottuneet ilman seksuaalista stimulaatiota. Epämiellyttävä kiihottuminen saattaa kestää useita tunteja, jopa päiviä, eikä mene ohi toistuvilla orgasmeilla. Häiriötä esiintyy sukupuolesta riippumatta. Miehillä pitkään jatkuvaa erektiota kutsutaan priapismiksi.

– PGAD eroaa normaalista tai ylivireästä seksuaalisesta kiihottumisesta siten, että mieli ei ole PGAD:ssa kiihottunut, vaan vain genitaalit. Aivot eivät ikään kuin ole genitaalien kanssa samassa akselissa. Siksi oireet saattavat tuntua hyvinkin ärsyttäviltä ja hämmentäviltä, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Eeva Kajalo Terveystalosta kuvailee.

PGAD voi myös viedä ilon pois orgasmin saamiselta, sillä suurin osa orgasmin saamisen nautintoa on kiihottuneen tilan vapautuminen. Jos epämiellyttävä kiihottumisen tila jatkuu pitkään, voi se aiheuttaa genitaaleissa jopa kipua veren pakkautuessa alueelle.

PGAD:n oireet voivat aiheuttaa myös ahdistusta ja heikentää mielialaa, koska keinoa tai tietoa tilan loppumisesta ei ole. Lääkäriin on hyvä hakeutua, kun oireet alkavat häiritä normaalia elämää.

Lue myös: Syvässä orgasmissa myös mieli on mukana – seksuaaliterapeutti kertoo, mihin naisen orgasmin tavoittelussa oikeasti kannattaa kiinnittää huomiota

Kiihottumishäiriö on tunnettu jo pitkään, mutta siitä on vaiettu

PGAD on tunnettu asiantuntijoiden keskuudessa jo vuosikymmeniä, mutta sitä on tutkittu verrattain vähän. Tämä johtunee suurimmaksi osaksi häiriön aiheuttamasta häpeästä – lääkäriin ei ole uskallettu hakeutua, vaan oireista on kärsitty hiljaa kotona.

– Sellaiset asiat, joista ei ennen ole uskallettu puhua, ovat nyt tulleet tietoisuuteen. Internet ja sosiaalinen media on auttanut lisäämään tietoisuutta PGAD:sta, kuten myös monesta muusta seksuaalisuuteen liittyvästä aiemmin vaietusta aiheesta.

Terveydenhuollossakin PGAD on vielä varsin tuntematon ja se saatetaan sekoittaa esimerkiksi hyperseksuaalisuuteen.

– Tähän on syytä varautua. Koska PGAD:sta on niin vähän tutkimustietoa, voi ammattilainenkin olla ihmeissään, mistä on kyse. Parasta olisi, jos on mahdollista hakeutua ammattilaiselle, joka on erikoistunut seksologiaan. Hänellä on usein parhain tieto PGAD:sta, Kajalo toteaa.


PGAD-häiriöön ei ole vakiintunutta hoitoa. Psykoterapia tai mindfulness voivat auttaa sopeutumaan häiritsevään tilanteeseen.

© iStock

PGAD-oireilla voi olla yhteys masennuslääkkeiden lopettamiseen

Tiedossa on tapauksia, jotka antavat viitteitä siitä, että SSRI-mielialalääkkeiden lopettamisella voi olla yhteyttä PGAD-oireilun puhkeamiseen. Kuitenkaan tarkkaa syytä sille, miksi joku sairastuu PGAD:hen ja toinen ei, tai sitä, kuinka useasti tila uusiutuu, ei ole tutkittu. Myöskään sairauden yleisyyttä ei tiedetä.

– Koska PGAD tunnetaan varsin huonosti, on mahdollista, että lievät genitaalien kiihottumiset ilman seksuaalista stimulaatiota saattavat olla osa genitaalien toiminnan variaatioita. PGAD olisi ikään kuin tämän vaihtelun ääripää. Jos kiihottuminen on pitkäkestoista, eikä liity haluun tai seksiin, eikä se laukea orgasmilla, niin se voi olla hyvinkin häiritsevää. Silloin voidaan jo puhua sairaudesta, Kajalo sanoo.

Lue myös Kotiliesi.fi: Lantionpohjan lihasten vahvistaminen kannattaa! Harjoitukset sormitestistä rypistykseen

Tieto helpottaa oireita – erilaisia hoitoja voidaan kokeilla

PGAD-häiriöön ei ole olemassa vakiintuneita hoitokeinoja. Apua vaivaan kannattaa lähteä hakemaan välttämällä oireilun mahdollisesti laukaisevia ärsykkeitä, kuten tärinää ja hankausta. Jos oireilu on alkanut jonkun lääkityksen aikana, kannattaa se pyrkiä lopettamaan lääkärin ohjeistuksen mukaan.

– Apua voi saada myös lantionpohjan fysioterapiassa, jossa opetellaan rentouttamaan lantionpohjaa. Tilaa voi yrittää saada laukeamaan myös esimerkiksi masturboimalla. Myös kylmä, esimerkiksi jääpussin pitäminen genitaalialueella voi auttaa. Kokeilla voi myös kognitiivista psykoterapiaa ja mindfulnessia, joiden avulla pyritään sopeutumaan häiritsevään tilanteeseen, Kajalo neuvoo.

Vakiintunutta lääkehoitoa PGAD-häiriöön ei ole. Hoidoksi voidaan kokeilla esimerkiksi eräitä epilepsialääkkeitä tai joitain rauhoittavia lääkkeitä.

– Tärkein apu PGAD:n hoidossa on kuitenkin tietää, mistä on kyse ja tiedostaa, etteivät oireet ole vain kuvitelmaa, vaan merkki sairaudesta, josta kärsivät muutkin. Tämä lievittää usein PGAD:iin liittyvää häpeää ja hämmennystä, Eeva Kajalo painottaa.

Selaa ylöspäin