Home » Pirjo tuli Tomin asiakkaaksi kampaamoon – Siitä alkoi 7 vuoden piina

Pirjo tuli Tomin asiakkaaksi kampaamoon – Siitä alkoi 7 vuoden piina

Netflixin uutuussarja kertoo baarissa työskentelevästä miehestä, jota pakkomielteinen asiakas ryhtyy vainoamaan. Sama tapahtui kampaajana työskentelevälle Tom Schevelin-Repnaulle Suomessa. Suunnilleen alkuvuodesta 2015 kampaaja ja meikkaaja Tom Schevelin-Repnau otti ensimmäistä kertaa vastaan asiakkaan, joka tulisi näyttelemään pääosaa Schevelin-Repnaun painajaisissa seuraavan seitsemän vuoden ajan. Pirjo alkoi käymään Schevelin-Repnaun asiakkaana helsinkiläisessä kampaamossa lähes viikoittain. Jossain kohtaa hän tahtoi halata kampaajaansa. Sitten hän halusi halata jokaisella käynnillä. Iltalehti ei laillisista syistä paljasta Pirjon oikeaa nimeä ja henkilöllisyyttä.

Selaa ylöspäin