Home » Pistikö ampiainen koiraasi? Näissä tilanteissa on lähdettävä heti lääkäriin

Pistikö ampiainen koiraasi? Näissä tilanteissa on lähdettävä heti lääkäriin

Lemmikit tutkivat mielellään ympäristöään ja pihalla saaliiksi voi päätyä hyönteisiä, kuten ampiaisia. Utelias luonne altistaakin koirat ja kissat kesäisin ampiaisten pistoille.  

Hyönteisten pistot ovat usein harmittomia, Evidensia Eläinlääkäriasemat kertovat tiedotteessa. Jos kyseessä on kuitenkin ampiaisen pisto, sen vakavuus ja hoito riippuvat pistokohdan sijainnista.  

Lue myös: Ethän anna koiran nuolla tähteitä lautaseltasi? Nämä 12 kesäherkkua ovat vaarallisia koiralle

Ampiaisen pisto pään tai kaulan alueella voi olla vaarallinen

Tyypillisiä ampiaisen pistokohtia koiralla ovat kuonon tai kaulan alue, ja kissoilla puolestaan tassut. Tiedotteen mukaan hyönteisten pistot aiheuttavat lemmikille usein lieviä oireita, kuten kutinaa tai turvotusta. Ampiaisen pisto voi puolestaan olla kipeä ja aiheuttaa lemmikille vakavan allergisen reaktion, tiedotteessa muistutetaan.

Ampiaisen pistossa lemmikin kaulan ja pään alueen pistokohtaa on tarpeellista seurata tarkkaan. Esimerkiksi suun alueella pisto voi turvotessaan tukkia hengitystiet ja olla lemmikille kohtalokas.

Ampiaisen pisto koiralla tai kissalla – anna kyytabletti vain tietyssä tilanteessa

Eläinlääkäri Marit Åström neuvoo tiedotteessa, että lemmikin ampiaisen pistoa voi hoitaa esimerkiksi viilentämällä pistokohtaa kylmägeelipakkauksella tai kostealla ja viileällä pyyhkeellä.

Jos ampiaisen pisto aiheuttaa etenkin pään tai kaulan alueelle voimakasta kutinaa tai turvotusta, lemmikille tulee antaa hydrokortisonia, Åström kertoo tiedotteessa.

– Hydrokortisonia sisältävien kyytablettien oikea annostus kannattaa tarkistaa päivystävältä eläinlääkäriltä. Myös kissalle voi antaa kyypakkauksen tabletteja ensiapuna ampiaisen pistoihin.

Ennen ampiaisen piston hoitamista on syytä kuitenkin varmistaa, onko piston aiheuttaja kyy vai ampiainen. Kortisonia ei kannata antaa lemmikille, jos piston aiheuttajasta ei ole varma, sillä kyyn puremassa kortisoni kuormittaa lemmikin munuaisia.


Tiedotteen mukaan lemmikki voi saada allergisen reaktion myös hyttysen pistoista, jos lemmikki on herkistynyt hyönteisten pistoille tai pistoja on paljon.

© iStock

Lemmikki tulee viedä eläinlääkäriin, jos kyse on kyyn puremasta, piston aiheuttajasta ei ole varmuutta, tai mikäli eläin saa useita ampiaisen pistoja. Eläinlääkäriin on hyvä ottaa yhteyttä myös, jos lemmikin pään tai kaulan alueella oleva turvotus ei lähde laskemaan muutaman päivän kuluessa tai pisto on kipeä ja selkeästi häiritsee lemmikkiä.

Lue myös Kotiliesi.fi: Lihava kissa: Tarkista tästä kuvasta, onko kissallasi liikaa painoa – Kotiliesi.fi

Ampiaisen pistoja voi ehkäistä

Tiedotteessa muistutaan, että ampiaisen pisto on myös ehkäistävissä. Koirat ja kissat kannattaa ensitöikseen pitää poissa ampiaisten ja ampiaispesän lähettyviltä.

Lyhytkarvaiset lemmikit ovat alttiimpia hyönteisten pistoille, sillä paksu turkki suojaa eläintä hyönteisten pistoilta. Lyhytkarvaista lemmikkiä voi suojata hyönteisten pistoilta muun muassa vaatteilla. Lemmikille voi hankkia myös myrkytöntä hyttyskarkotetta.

Osa koirille tarkoitetuista punkkikarkotteista karkottavat myös hyttysiä ja joitakin pistäviä hyönteisiä, tiedotteessa huomautetaan.

Selaa ylöspäin