Home » Pohjoista vaanii jopa -40 asteen hirmupakkanen

Pohjoista vaanii jopa -40 asteen hirmupakkanen

Vuodenvaihteen sääennusteet ovat vaihdelleet päivittäin. Tästä on kyse. Vuosi 2023 on pian päättymässä ja sääolot ovat puhuttaneet vuoden aikana paljon. Ensi viikon ennuste on sahannut paukkupakkasista nollan tuntumaan ja ennustetta on tarkennettu päivittäin. Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n on arvioinut kuluneen vuoden olleen maailman mittaushistorian kuumin. Ennätyksellisiä tulvia raportoitiin esimerkiksi Italiassa ja Thaimaassa. Joulukuun alkupuolella Iltalehti uutisoi Espanjan joulukuisesta lämpöennätyksestä. Malagassa lämpötila kohosi 29,9 asteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan marraskuu puolestaan oli Suomessa tavanomaista kylmempi.

Selaa ylöspäin