Nainen, 55, Helsinki: ”Viitisen vuotta sitten puolisoni sai töitä toiselta paikkakunnalta. Hän muutti arkipäiviksi monen sadan kilometrin päähän.
Kun kuulin uutisen, ensimmäinen tunteeni oli ilo. Puolisoni oli tehnyt monta vuotta töitä työpaikan eteen, ja nyt hän oli päässyt tavoitteeseensa. Samaan aikaan tunnistin itsessäni kuitenkin myös haikeutta. Uusi työpaikka tarkoittaisi väistämättä sitä, että yhteinen aikani hänen kanssaan puolittuisi. Suruuni sekoittui varmaan myös haikeutta toisesta muutoksesta, joka myös oli käsillä: lapset olivat lähdössä pesästä.
Päätimme mieheni kanssa, että ottaisimme positiivisen asenteen hänen muuttoonsa. Kun puoliso sai uuden asuntonsa, sisustimme ja remontoimme sitä yhdessä. Yritimme nähdä, mitä mahdollisuuksia ”kakkoskoti” tarjoaisi meille.
Silti sunnuntait olivat haikeita. Kun huomasin hänen alkavan pakata laukkujaan, sisälleni tuli uusi, epämukava tunne. En sanonut siitä kuitenkaan mitään. Maanantaisin, kun eron hetki tuli, tunsin hetken hassua halua sanoa hänelle: ”Älä mene.” Nopeasti opin kuitenkin, että tunne oli lyhytaikainen. Kun annoin itseni vain laskeutua omiin töihini, tasapainoni palasi nopeasti.
Perjantaisin miehen palatessa minut hukutettiin hellyydenosoituksiin, mikä tuntui ihanalta. ”Olipa kauhea ikävä, onpa ihana olla kotona”, hän sanoi.
”Sisältäni alkoi nousta uutta kriittisyyttä”
Juuri, kun ajattelin, että olin sopeutunut uuteen tilanteeseen, huomasin, että sisältäni alkoi nousta uutta kriittisyyttä parisuhdettamme kohtaan. Erossaolo oli tehnyt sen, että näin suhteemme uudessa valossa. Kun mies palasi kotiin, huomasin eri tavalla kuin ennen, miten paljon tilaa hän otti. Hänen asiansa täyttivät koko kodin. Aloin nähdä, miten merkittävästi hän määritti yhteistä olemista.
Tiesin, että olemme erirytmisiä, mutta nyt asia alkoi häiritä minua. Puolisoni on tulevaisuuden suunnittelija, jonka on vaikea pysähtyä hetkeen. Minun vahvuuteni taas on tässä hetkessä. Tarvitsin miestäni enemmän aikaa, ennen kuin minusta alkoi nousta suunnitelmia – usein en kuitenkaan ehtinyt yhteisten asioiden suunnittelun kyytiin, koska perhekalenteri oli jo buukattu täyteen.
Nämä pohdinnat veivät minua aika syvälle parisuhteen analysointiin: Mitä oikeastaan tarvitsen? Mitä haluan? Onko tämä sellainen suhde, jota toivon, vai meneekö elämä hukkaan? Mitä parisuhde ylipäätään merkitsee tässä vaiheessa elämää?
Lue myös Kotiliesi.fi: Samuli Edelmann ei ole varma kaipaako enää romanttista rakkautta – ”Rakastuminen on aivojen häiriötila”
”Minulla on tarvitseva ja erirytminen puoliso”
Parin kuukauden pyörittelyn jälkeen vastaukset alkoivat hahmottua minulle. Ymmärsin, että minulla on tarvitseva puoliso, joka ottaa tilasta yli puolet. Mutta vaikka asia oli niin, huomasin odottavani yhdessäoloa hänen kanssaan. Ehkä iso oivallukseni olikin se, että hyväksyin ristiriitaisuuden omissa tunteissani. Osasin sanoittaa itselleni, että vastakkaiset tunteet eivät ole huono merkki tai tarkoita, etteikö ihmissuhde olisi hyvä.
Lopputulos on se, että olen tyytyväisempi kuin koskaan parisuhteeseeni. Tiedän, että minulla on erirytminen ihminen puolisona, ja siksi minulla on tilantarvetta parisuhteessamme. Suhteen kannalta onkin tosi hyvä juttu, että puoliso on töissä osan viikosta muualla. Saan oman rauhan, oman tilan, oman hetken. Ja kun hän tulee kotiin, hyväksyn sen, että tila täyttyy hänen asioillaan ja tarpeillaan.
Tänä päivänä osaan nauttia niin yksinolosta kuin yhdessäolosta puolison kanssa. Toisaalta minun on helpompi sanoittaa kotona myös sitä, että väsyn välillä puolison energisyyteen ja nopeatempoisuuteen. Kun olemme esimerkiksi saunassa, olen lanseerannut uuden säännön: ei kalenteriasioita löylyhuoneeseen!”
Psykologi: Usein toinen kaipaa enemmän erillisyyttä
Psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru: Tässä tulee hyvin näkyväksi se, että parisuhdekriisi ei ole läheskään aina huono asia. Elämä on usein ristiriitaista. Vaikka haasteet tuntuvat pahalta, se antaa pohjan sille, että voi alkaa tehdä asioita toisin kuin ennen. Erillään olo tuotti naiselle oivalluksen, mitä oma hyvinvointi tarvitsee. Hän ymmärsi, mikä on hänelle sopiva määrä erillisyyttä ja läheisyyttä.
Erillisyyden tarpeessa kumppanit harvemmin ovat identtisiä. Usein jompikumpi parista kaipaa enemmän erillisyyttä kuin toinen. Elämän suola on kuitenkin siinä, että uskallamme arvostaa sitä, että olemme erilaisia – toki sen hyväksyminen ei ole ihan helppoa.
