Luin nuorempana paljon. Alakouluikäisenä kuuluin useaan kirjakerhoon, ja kesälomien parasta antia oli plärätä kirjastossa Neiti Etsivien ja Merja Jalon heppakirjojen valikoimaa.
Myöhemmin hurahdin Harry Potteriin niin intensiivisesti, että luin sarjan neljä ensimmäistä osaa äidilleni ääneen. Lukiossa livahdin ennen tunnin alkua luokkahuoneeseen yksin lukemaan sen sijaan, että olisin vaihtanut kuulumisia luokkakavereideni kanssa.
Sitten alkoi aikuisuus. Tuli työelämä, arjen kuormittavat rutiinit ja somen lietsoma dopamiinikoukku. Kirjat jäivät. Aluksi ne pyörivät mukana lomilla tai sairastellessa, lopulta ne unohtuivat kokonaan.
Olen potenut asiasta vuosien varrella huonoa omaatuntoa, yrittänyt pakottaa itseni kuuntelemaan äänikirjoja ja herätellä vanhaa lukuharrastusta kerta toisensa jälkeen – tuloksetta.
Halusin antaa lukemiselle vielä yhden mahdollisuuden. Voiko vanhan lukuharrastuksen herättää viidessä viikossa henkiin?
”Siihen on ainakin turha vedota, etteikö tästä huushollista löytyisi kirjoja luettavaksi”, myöntää Annan toimittaja.
Asiantuntija: ”Luettujen kirjojen määrä on romahtanut”
En ole ainoa, jonka lukuharrastus on jäänyt keskittymisvaikeuksien ja kiireisen arjen jalkoihin. Ilmiö tunnistetaan myös Lukukeskuksessa, ja toiminnanjohtaja Emmi Jäkön mukaan tällä hetkellä neuvoja lukemisen elvyttämiseen kaipaavat juuri kaltaiseni entiset lukutoukat.
– Lukeminen koetaan edelleen tärkeäksi. Siitä huolimatta luettujen kirjojen määrä per vuosi on suorastaan romahtanut, Jäkkö kertoo.
Hänen mukaansa ihmiset kyllä käyttävät lukemiseen aikaa, mutta saavat luettua huomattavasti vähemmän kirjoja kuin aikaisemmin. Kirja per vuosi on Jäkön mukaan varsin tyypillinen luku.
– Kirjan äärelle rauhoittuminen on monelle vaikeaa. Elämme jatkuvan informaatiotulvan keskellä, ja huomiostamme kilpaillaan joka suunnasta, Jäkkö sanoo.
On totta, että kirjat eivät tarjoa samanlaista dopamiinilähdettä kuin jatkuvasti kilisevät ilmoitukset puhelimessa. Lukeminen voi tuntua tylsältä tai edetä hitaasti jatkuvien keskeytysten vuoksi.
Näin pääset lukemisessa taas alkuun
Olen epäonnistunut aiemmissa lukuharrastuksen elvytysyrityksissäni, joten päätän pyytää vinkkejä lukemisen ammattilaiselta. Näin Jäkkö ohjeistaa palaamaan kirjojen pariin.
1. Etsi oikea hetki kirjalle
– Vanhemmat tietävät, että iltasatu on tehokas tainnutuskeino. Juuri ennen nukkumaan menoa ei välttämättä ole paras hetki lukemiselle, Jäkkö muistuttaa.
Entä jos kokeilisit lukea aamukahvin tai työmatkan aikana? Pidä kirja kotona käden ulottuvilla, jolloin voit napata sen sopivalla hetkellä.
2. Vapauta itsesi säännöistä
Eikö kirja pidä otteessaan? Jätä se kesken. Kaipaatko kepeyttä? Valitse hömppää. Onko kiire? Lue vaikka vain yksi runo!
– Lukemisen pitäisi olla ilo ja nautinto, ei pakkopullaa. Jos kirja ei houkuttele lukemaan, laita se suosiolla vaihtoon, Jäkkö kannustaa.
3. Älä ahnehdi
Lukutottumusten ei tarvitse muuttua kerralla. Älä aseta itsellesi liian suuria tavoitteita.
– Jo 10 minuuttia keskeytymätöntä lukemista on hyvä määrä alkuun. Jos keskittyminen herpaantuu, älä anna ensimmäiselle impulssille periksi. Älä pakota itseäsi lukemaan liian pitkään, jotta hommassa säilyy ilo, Jäkkö neuvoo.
4. Pyydä suosituksia, pohdi tarpeitasi
Etkö tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Kysy kaverilta tai kirjaston henkilökunnalta suosituksia. Tutki kirjaston kirjoja, silmäile pätkiä sieltä täältä ja hypistele kirjoja käsissäsi.
– Ajattele olevasi karkkikaupassa: poimi erilaisia tarinoita ja maistele niitä. Pikkuhiljaa on helpompi tunnistaa, millaisista kirjoista juuri sinä pidät, Jäkkö ehdottaa.
5. Kokeile uutta tapaa lukea
– Myös aikuiset voivat lukea toisilleen ääneen. Se on ihana tapa keskustella kirjallisuudesta yhdessä, Jäkkö muistuttaa.
Jos silmät ovat väsyneet päivän päätteeksi, kokeile äänikirjaa. Tai entä jos hakeutuisit lukupiiriin?
6. Kerro muille mitä luet!
Tartuitko kiinnostavaan kirjaan? Hienoa! Kerro siitä myös kaverille.
– Jokainen meistä voi olla oman elämänsä lukulähettiläs, Jäkkö kannustaa.
Sitten onkin aika laittaa Jäkön vinkit vielä käytäntöön ja katsoa, alkaako lukeminen rullata.
Näin lukuhaaste eteni – palautuiko lukeminen osaksi arkea?
1. viikko: mihin kirjaan tarttuisin?
Innostun haasteesta. Olen tunnollinen ja hyvä tekemään asioita ulkopuolisen paineen alla, joten luotan itseeni.
Tartun reippaasti ensimmäiseen kirjaan, joka on Laura Suomelan Tulppaanitoiveunia. Intoni kuitenkin lopahtaa alta aikayksikön. Ei vaan lähde. Homma tuntuu tahmealta ja jokainen sivu taistelulta. Kurkkuani kuristaa. Johtuuko tämä minusta vai kirjasta? Yritän väkisin löytää yhteyttä kirjaan, kunnes luovutan.
Kun Henriikka Rönkkösen Olet ihana, rakas, tärkeä -kirjakaan ei tempaa mukaansa, kysyn suosituksia työkaveriltani, joka lukee paljon.
Haasteen aikana Annan toimittaja kyseli lukusuosituksia myös ystäviltään. ”Tässä kuva, jonka nappasin muistiin kirjasta, jota ystäväni luki yhteisellä viikonloppureissullamme Turussa.”
Kolmanneksi kirjaksi valikoituu Juuli Niemen Mahdottomia oletuksia. Kirja on ollut omassa kirjahyllyssäni koskemattomana jo useamman vuoden ajan odottamassa… no, sopivaa hetkeä, kai.
Aloittelen kirjan maltilla. Luen tasan sen verran kuin huvittaa, toisinaan jopa hieman vähemmän. Yritän jättää itseäni hieman nälkäiseksi.
Ajoitan lukemisen usein iltahetkiin, jolloin avopuoliso katsoo televisiota tai kun olen itse menossa nukkumaan. Jälkimmäisen totean olevan unettava ratkaisu, mutta jos päivistä ei ole löytynyt muuta hetkeä lukemiselle, pidän siitä kiinni. Ainakin silloin tällöin.
Lukuharrastukselle ajan raivaaminen voi vaatia totuttelua myös muilta perheenjäseniltä, kuten toimittajan koiran ilmeestä voi päätellä.
2. viikko: uuteen rutiiniin totuttelua
Toisella viikolla lukeminen rullaa jo vähän paremmin. Luen edelleen vain vähän kerrallaan, muutamana iltana viikossa.
Olen tyypillisesti huono ennakoimaan päiviäni. Se näyttäytyy iltapäivien nälkäkiukkuna ja hankaloittaa lukuprojektiani. Kun mieleni tekisi tarttua kirjaan, sitä ei olekaan saatavilla. Pitkällä junamatkalla Helsingistä Jyväskylään harmittaa, että kirja on unohtunut kotiin. Menetän hyvän potentiaalisen lukuhetken.
Pidän Mahdottomia oletuksia -romaanin tarinasta, mutta huomaan soimaavani itseäni siitä, että jonkinlainen lukemisen taika loistaa poissaolollaan. Tahtoisin hurahtaa! Pyörittelen kuitenkin päivien aikana mielessäni kirjan käänteitä ja huomaan ikävöiväni päähenkilöitä Noraa ja Juhoa.
3. viikko: totaalinen takapakki
En lue koko viikon aikana ollenkaan. Ehkä lukeminen ei vain suju? Ehkä tämä ei ole enää minun juttuni? Soimaan itseäni siitä, ettei lukeminen onnistu edes puolipakon avulla.
Harmittaa ja stressaan, miten tästäkin farssista saa jutun aikaiseksi. Itsehän koko aihetta ehdotin!
Virheistä oppii! Seuraavalla junamatkalla kirjakin on pakattu mukaan.
4. viikko: paluu kirjan pariin
Nappaan kirjan käteen, kun hyppään aamulla metroon. Työmatkan aikana lukeminen sopii minulle mainiosti.
Myönnän, että tunnen itseni himpun verran paremmaksi ihmiseksi kuin älypuhelimiaan selaavat kanssamatkustajat – vaikka olen 99 prosenttia ajasta yksi heistä. Ajatus huvittaa, mutta pidän kiinni työmatkan kestävästä uudesta identiteetistäni tyyppinä, joka lukee kirjaa metrossa.
Lopulta en malta laskea kirjaa kädestäni edes kävellessäni. Ei ehkä liikenneturvallisuuden kannalta paras ratkaisu, mutta tuntuu ihanalta! Näin hyödynnän jatkossakin työmatkaani kuluvan ajan!
Työpäivän jälkeen en jaksa palata kirjan pariin. Olen viettänyt päivän tietokoneella tekstin parissa, ja ajatuskin kirjaimista ällöttää. En iltavirkkuna olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta ehkä aamuiset lukuhetket ovat minun juttuni?
5. viikko: vihdoin rullaa!
Vasta viidennellä viikolla huomaan ajoittavani lukemista päivääni eri tavalla kuin aiemmin. Saatan tylsänä hetkenä tarttua ennemmin kirjaan kuin puhelimeen, ja se tuntuu taas luonnolliselta.
En tiedä, valitsinko aiemmin tarkoituksella puhelimen kirjan sijaan. Ehkä olin vain unohtanut kirjan olevan yhtä lailla helppo ja viihteellinen vaihtoehto rentoutumishetkeen?
Lukeminen tuntuu luontevalta, eikä siihen liity pakkoa. Se on valinta, jonka huomaan tekeväni taas omasta halustani.
Minulla ei ole enää stressiä siitä, missä tahdissa kirjaa luen, kunhan luen. Juho ja Nora ovat minulle kuin aikuiset ystävät, joiden kanssa vaihdan kuulumiset aina silloin tällöin. Hyväksyn sen, että meillä ei ole toisillemme aikaa enää samalla tavalla kuin opiskeluaikoina. Jokaisen kohtaamisen jälkeen tulee kuitenkin todettua, että tätä pitäisi tehdä useamminkin.
Kuinka kokeilussa kävi?
Viiden viikon kokeilu ei tehnyt minusta samanlaista superlukijaa kuin nuorempana, mutta herätti ymmärryksen siitä, että lukeminen voi tehdä hyvää ilman hurahtamistakin.
Vuosien myötä elämä ja arki muuttuu ja minä muutun. On luonnollista, että myös tapa lukea muuttuu. Tärkeintä on, että annan lukuhetkille mahdollisuuksia. Ne ovat minun pieniä omia hetkiäni.
Aiemmin olisin potenut epäonnistumisen tunnetta siitä, etten saanut kokonaista kirjaa luettua viiden viikon aikana. Nyt iloitsen siitä, että kirjaa on vielä jäljellä. Se on nimittäin tosi hyvä.
