Rutiköyhän lapsuuden elänyt Irina muutti aikuisena Suomeen – elämästä tuli kaikkea muuta kuin onnellista

Vietin lapsuuteni Kazakstanissa, jonne korealaiset vanhempani oli siirretty toisen maailmansodan aikana. Elämä oli hyvin niukkaa. Isä oli kolhoosissa töissä. Hänen palkkansa oli niin pieni, että vanhempieni piti viljellä maata saadakseen lisätuloja. Vietimme veljieni kanssa päivät viljelyksillä auttamassa. Heräsimme neljältä aamulla ja lähdimme kitkemään rikkaruohoja.

Haaveilin pääsystä balettitanssikurssille, mutta vanhemmillani ei ollut varaa sellaiseen. Olin yhdeksänvuotias, kun kotiimme hankittiin mustavalkoinen televisio. Se oli niin pieni, että siitä hädin tuskin näki mitään. Muistan silti, miten hienolta television katsominen tuntui.

Koulutoverini eivät huomanneet perheemme vähävaraisuutta. Kaikilla oppilailla oli samanlaiset koulupuvut, eikä kukaan erottunut joukosta paremmilla tai huonommilla vaatteillaan.

Irina haki vanhemmiltaan salaa yliopistoon

Olin 14-vuotias, kun muutimme naapuritasavaltaan Kirgisiaan. Kävin siellä koulun loppuun ja päätin hakea Pietarin yliopistoon opiskelemaan ekonomiksi. Pyrin yliopistoon vanhemmiltani salassa. Kun sain kutsun pääsykokeisiin, minun oli kerrottava perheelle suunnitelmistani. Sain heiltä ihme kyllä rahat lentolippuun. Matkaan lähteminen jännitti, sillä en ollut matkustellut aiemmin.

Pääsykoepisteeni riittivät vain koulun iltalinjalle. En kuitenkaan halunnut palata kotiin, sillä minulle oli naureskeltu ennen pääsykokeisiin lähtöä, että kuvittelinko oikeasti pääseväni kouluun.

Eräs venäläistyttö oli samassa tilanteessa, joten ehdotin hänelle, että etsisimme töitä ja vuokra-asunnon ja jäisimme opiskelemaan iltalinjalle.

Muutimme erään tyttärensä menettäneen naisen luokse ja saimme hänen veljensä kautta töitä kutomotehtaalta.

Työskenneltyäni vuoden tehtaalla minut palkattiin Pietarin pääterveysaseman kirjanpitäjäksi. Valmistuin ekonomiksi kuudessa vuodessa.

Minusta tuli 29-vuotiaana äiti, kun sain tyttären silloisen kumppanini kanssa. Sen jälkeen työskentelin ekonomina ja päätin hankkia lisätienestejä matkaoppaana. 1980-luvulla Pietarissa kävi paljon suomalaisturisteja ja pääsin heidän oppaakseen. Sitä kautta tutustuin erääseen suomalaismieheen ja muutin hänen luokseen Vaasaan.

Lue myös: Olga muutti sodan jaloista Kiovasta Ouluun ja rakastui: ”Voin jakaa Tuomaksen kanssa luovuuden”

Puutteellinen kielitaito esteenä työllistymiselle

Ennen yhteen muuttoamme puoliso oli ollut kiltti ja ymmärtäväinen, mutta Suomessa hänen käytöksensä muuttui. Olin hänen mielestään kiitollisuudenvelassa, sillä hän oli tuonut minut Suomeen. Saimme yhdessä pojan.

Puutteellisen ruotsin kielen taidon vuoksi minua ei palkattu Vaasassa minnekään. Lopulta löysin suhteilla töitä siivoojana. Kävin ahkerasti lisäkoulutuksissa, jotta löytäisin osaamistani vastaavaa työtä. Viimein löysinkin toimistotöitä Vaasan lääninhallituksesta. Lopulta tilanne parisuhteessa kiristyi niin, etten voinut muuta kuin hakea avioeroa.

Veljensä innoittamana Irina opiskeli itselleen uuden ammatin

Tyttäreni muutti 15-vuotiaana Helsinkiin käymään taidelukiota. Seurasin myöhemmin pojan kanssa perästä.

Helsinkiin muutettuani yritin taas hakea töitä. Lähetin satoja työhakemuksia, mutta minua ei palkattu. Sitten veljeni tuli käymään Kauneus ja terveys -messuilla.

Hän pyöritti kauneushoitolaa Kirgisiassa ja halusi ostaa messuilta laitteen hoitolaansa.

Veljeni innoittamana kävin kampaamoalan kurssin ja opiskelin myöhemmin kasvo-, jalka- ja käsihoitajaksi. Perustin oman kauneusalan yrityksen ja toimin yli 20 vuotta kampaajana ja kosmetologina. Sitten myin liiketoiminnan ja siirryin vuokratuoliyrittäjäksi.

Marraskuussa 2019 vuokrasin jälleen oman liiketilan. Ehdin pyörittää paikkaa muutaman kuukauden ennen koronapandemian alkua. Lisäksi lähistöllä sattui vesivahinko. Se vaikutti liiketilaani, joten päädyin irtisanomaan tilan.

Lue myös Kotiliesi.fi: Pitkäaikaistyötön Tomi on tottunut elämään 15 eurolla päivässä – köyhyys, työttömyys ja vähään tyytyminen ovat periytyneet

Eläkkeellä puuhaa on riittänyt

Eläkkeelle jäätyäni istuin kotona tylsistyneenä, kun huomasin, että Kiljuset!-elokuvaan haettiin netissä avustajia. Minut valittiin mukaan ja tuon kokemuksen jälkeen olen toiminut avustajana lukuisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa sekä näytellyt jopa teatterissa. Teen avustajan töitä parina päivänä viikossa.

Suurin saavutukseni on ollut se, että pääsin tänä keväänä mukaan Espoon Teatterin Oikeusvaltio Espoo -näytelmään. Hakijoita oli 183 ja mukaan otettiin 12, joukossa ammattilaisia ja teatterin harrastajia. Olin porukan ainoa, joka ei ollut koskaan esiintynyt teatterissa. Voitin pelkoni ja esiinnyin lavalla yleisön edessä.

30 vuotta sinkkuna

Olin avioeron jälkeen parisuhteessa ja menimme jopa kihloihin. Suhde oli niin hankala, että päätin lopettaa sen parin vuoden jälkeen. Sittemmin yrittäjyys on vienyt kaiken aikani, eikä minulla ole ollut tilaa suhteille.

Nyt olen ollut 30 vuotta sinkkuna. En tiedä pystyisinkö enää ihastumaan. Nautin siitä, että saan päättää mitä teen päivän aikana ja milloin tulen kotiin. Joskus saatan miettiä, että olisipa joku kaveri, jonka kanssa voisi mennä tapahtumiin tai konsertteihin. Toisaalta pelkään sitoutumista ja sitä, että parisuhteessa joutuisin taas antamaan kaiken aikani toiselle.

Tykkään huolehtia itsestäni ja ulkonäöstäni. Lapseni ovat nauraneet, että olen vähän liiankin naisellinen. Rakastan bling blingiä ja pukeutumista sävy sävyyn. Nuorempana olin kriittinen ulkonäköäni kohtaan, mutta vanhemmiten olen hyväksynyt itseni.

Paras puoli ikääntymisessä on se, että matkan varrella tulee kartutettua tietoa ja kokemuksia. Joskus surettaa, että vuodet vierivät niin nopeasti. Juuri nyt kaikki on hyvin ja omat jalkani kantavat, mutta ikääntyessä voi tulla sairauksia. Pelkään kuolemaa ja mietin, miten lapseni pärjäävät ilman minua. Minun ei tarvitsisi huolehtia sellaisesta, olenhan selviytynyt itsekin omien vanhempieni kuolemasta.