Vanhemman menettäminen on elämän suurimpia suruja ja kriisin paikkoja. Joutuupa oman äidin tai isän kuoleman kohtaamaan nuorena tai vähän vanhempana, se nostattaa pintaan syvimpiä tunteita ja suunnatonta surua.
Usein tapahtumaa kuvataan myös kasvun paikaksi, hetkeksi jolloin viimeistään on pakko aikuistua.
Näin julkisuudesta tunnetut henkilöt ovat kuvailleet sitä, miltä tuntuu menettää äiti.
Sanna Saarijärvi: ”Suren sitä, ettei äiti ehtinyt nähdä perhettäni”
Näyttelijä Sanna Saarijärvi, 53, menetti äitinsä reilu kaksikymmentä vuotta sitten. Äiti menehtyi vähän yli kuusikymppisenä syöpään.
Annan haastattelussa vuonna 2022 Sanna muisteli äitinsä sairastumista ja poismenoa. Äiti on ajatuksissa yhä vieläkin päivittäin, hän kertoi Annalle tuolloin.
Sanna oli äitinsä kuoleman aikaan 35-vuotias ja eli viimeisiä sinkkuaikojaan. Pian sen jälkeen hän perusti perheen ja tuli äidiksi nyt 15-vuotiaalle Fanny-Amandalle. Puoliso Hermanni Seppälän mukana perheeseen tulivat myös Sannan nyt jo aikuiset bonuslapset, Bertta ja Womma.
Äidin kuolema ”aivan liian varhain” on tuottanut Sannalle myös perheeseen liittyvän surun: äiti ei koskaan ehtinyt nähdä, kun Sanna perusti perheen.
”Äiti tiesi ja luotti, että pärjään yksin, mutta hän myös tiesi, että haluan perheen”, Sanna kertoi Annan haastattelussa.
Sanna huomasi, että äidin varhainen poismeno aiheutti hänessä lopulta entistä vahvemman elämänhalun.
”Elämänsä voisi täyttää kaikenlaisilla peloilla, mutta nämä meidän lähipiirimme sairaudet ovat olleet sellaisia, jotka eivät ole olleet millään tavalla elintavoista riippuvaisia. Voin keskittyä pitämään huolta itsestäni, ja toivoa, että olisin täällä äitiäni pidempään näkemässä lasten haaveiden toteutumista ja mahdollisten lapsenlapsien kasvamista.”
Sanna Saarijärvi näki läheltä, kun hänen äitinsä menehtyi syöpään.
Mikko Kekäläinen: ”Vanhemman kuolema muuttaa ihmistä enemmän kuin oman lapsen syntymä”
Muun muassa Ylen Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu juontaja Mikko Kekäläinen, 46, joutui kohtaamaan äitinsä kuoleman vuoden 2018 kesällä. Kuolema oli yllättävä ja äkillinen. Annan haastattelussa vuonna 2019 Mikko kertoo äitinsä olleen yksi hänen elämänsä tärkeimmistä naisista.
”Tajusin sen täysin vasta hänen kuoltuaan. Oman lapsen syntymä muuttaa koko elämän, mutta vielä enemmän sitä muuttaa oman vanhemman kuolema”, Mikko kuvailee.
Äidin kuolema oli hänelle aikuistumisen ja kasvamisen paikka:
”Lapsuudesta luopuminen on saanut isot rattaat liikkeelle päässäni ja miettimään elämän perusasiat uusiksi. Pakon edessä olen joutunut jämäköitymään ja aikuistumaan.”
Haastattelussa Mikko kertoo olleensa aina äidin poika. Välit äitiin olivat hyvät ja lämpimät. Eroperheessä kasvaneelle Mikolle äiti oli viisas kasvattaja, joka ei kieltänyt eikä komentanut, vaan antoi poikansa löytää ratkaisut itse.
”Tuskin olisin sama tyyppi ilman häntä. Vaikka äiti lähti yllättäen, mitään tärkeätä ei onneksi jäänyt sanomatta.”
Viivi Avellán: ”En voinut käsittää, ettei äitiä enää ole”
Juontaja ja toimittaja Viivi Avellán, 46, menetti äitinsä koronakeväänä 2020. Hieman aiemmin äidillä oli todettu aggressiivinen suolistosyöpä. Hoidoista huolimatta äidin kunto heikkeni nopeasti – niin nopeasti että kuolema yllätti kaikki.
Hoitojen aikana äitinsä tukena ollut Viivi oli ennättänyt matkustaa takaisin asuinmaahansa Singaporeen. Edellisenä päivänä Viivi vielä keskusteli äitinsä kanssa hoidoista ja arkisista kuulumisista. Äiti oli kuulostanut puhelimessa pirteältä.
Seuraavana päivänä Suomesta tuli soitto: äiti oli saanut sairaskohtauksen, ja loppu oli lähellä.
”Äiti ei pystynyt enää kommunikoimaan, mutta hän oli vielä elossa. Minulle tuli tunne, että hän pinnisteli ollakseen hengissä niin kauan, että me kaikki olisimme läsnä. Isä oli äidin vierellä, ja pian sairaalaan tuli velikin. Minä olin mukana etäyhteydellä. Uskon, että kun äiti kuuli meidän kaikkien äänet, niin hän luovutti”, Viivi kertoo Annan haastattelussa vuonna 2021, puolitoista vuotta tapahtuneen jälkeen.
Kun äiti oli poissa, Viiviin iski lamaannus.
”Oli tapahtunut se, mitä en ollut halunnut kuvitellakaan: äiti oli kuollut. En voinut käsittää, että se on totta.”
Äiti oli Viiville kuin isosisko tai hyvä kaveri. Äkillinen sairastuminen ja nopea menehtyminen herättivät Viivissä paitsi epäuskoa.
”Kuinka tässä näin kävi. Äiti söi terveellisesti, käytti aina luomutuotteita ja piti hyvää huolta itsestään. Sitten häntä ei enää ole.”
Äidin kuolemaa seurannut kevät ja alkukesä kuluivat Viiviltä kuin sumussa. Korona-aika rajoitti matkustamista, ja perheen kanssa sureminen etäyhteydellä oli rankkaa.
”Kyyneleet ja tuskalliset muistot tulevat puuskissa. Olen oppinut, että suru voi yllättää milloin tahansa. Jos esimerkiksi näen elokuvan, jossa on äidin ja tyttären suhde, niin en voi olla itkemättä”, Viivi kertoo haastattelussa.
Viivi Avellán joutui koronan takia suremaan äitiään etänä.
Samuli Laiho: ”Äidin kuoltua kaikki ympärilläni mureni”
Säveltäjä ja muusikko Samuli Laiho, 54, kertoi Annan haastattelussa vuonna 2020 äitinsä kuolemasta alkoholisimin aiheuttamaan sairauteen. Äidin alkoholismi varjosti Samulin koko lapsuutta: äidin juominen oli häpeä, josta hän vaikeni kodin ulkopuolella.
Kun äiti menehtyi vain 43-vuotiaana, Samuli pohti, oliko hän jättänyt äitinsä yksin hädän keskellä. Muutamaa kuukautta aikaisemmin he olivat tavanneet viimeisen kerran, ja äiti on näyttänyt heikolta ja tarvitsevalta. Lähtiessä äiti ja silloin 21-vuotias Samuli vielä halasivat.
”Äidin halaus oli lämmin ja hauras. Yritin irrottautua, mutta hän ei päästänytkään minua. Se oli sellainen pienen ihmisen takertuminen.”
Samuli oli tuolloin bändinsä Hearthillin kanssa menestyksen huipulla. Äidin kuolema muutti kaiken: hän jätti bändin ja päätti kokeilla soolouraa, mutta ajatus jäi aikomukseksi.
”Kaikki ympärilläni mureni. En pystynyt huolehtimaan itsestäni enkä raha-asioistani. Vuokrarästejä kertyi, sähköt katkaistiin. Pakenin tilannetta kapakoihin ja tapoin aikaa kaupungilla.”
Äidin kuolemaa seurasi vuosien pituinen ajanjakso, joka piti sisällään vuoroin raitistumista ja alkoholihuuruista taiteilijaelämää. Vasta vuonna 2020 ilmestyneen Lasiseinä-nimisen autofiktiivisen romaanin kirjoittaminen tuntui tuovan elämään pysyvää seesteisyyttä.
Kirjan kirjoittaminen auttoi Samulia hahmottamaan äitinsä luonteenpiirteitä ja traumoja, mutta myös heidän yhteistä tragediaansa.
Vastaus siihen, oliko hän jättänyt äitinsä hädän hetkellä yksin, on Samulin mielestä selkeä:
”Minun oli jatkettava matkaa. Minulla ei riittänyt voimia muuhun”, hän sanoo Annan haastattelussa.
Pippa Laukka: ”Syliin kapuavat pienet tytöt auttoivat surussa”
Lääkäri Pippa Laukan, 54, äiti menehtyi rintasyöpään vuonna 2007. Kuolema oli erityisen iso shokki, sillä siihen liittyi epäily hoitovirheestä. Äidin toinen rinta oli poistettu puolitoista vuotta aiemmin, sillä siitä oli löydetty rintasyövän esiasteeksi määritelty kasvain.
Syöpä oli kuitenkin aggressiivinen ja kontrollien puuttuessa päässyt leviämään koko kehoon.
”Syytin itseäni äidin kuolemasta. Lääkärinä koin, että minun olisi pitänyt osata kyseenalaistaa äidin saama hoito. Tuntui hyvin loukkaavalta, että aggressiivinen rintasyöpä luokiteltiin syövän esiasteeksi. Minun oli vaikea hyväksyä sitä”, Pippa kertoi Annan haastattelussa vuonna 2020.
Äitinsä sairastamisen aikaan Pippa oli kolmen pienen lapsen työssäkäyvä äiti.
”Podin jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että en ollut koko ajan paikalla, vaikka äidin aika oli kortilla. Kaikki oli aikataulutettua, jotta selvisin. Itkutkin. Kun menin töihin, tiesin aina, että nyt minulla on vartti aikaa itkeä ja sitten täytyy ruveta hommiin.”
Äidin kuoleman jälkeen Pippa romahti.
”Sen jälkeen en voinut enää säännellä itkuani”, hän kertoo.
Surussa Pippaa auttoi eteenpäin oman perheen läheisyys, erityisesti syliin kapuavat pienet tytöt.
”Ajan kuluessa opin elämään sen ajatuksen kanssa, että minulla ei ole enää äitiä.”
Pippa on jakanut tuntojaan äitinsä liian aikaisesta poismenosta myös Instagramissa:
”Usein mietin mitä mun äiti nyt ajattelisi kun katsoisi mun elämää. Venähtäneitä lapsia, kiireisiä päiviä ja arkisia säätöoperaatioita kalentereiden ja aikataulujen kanssa. Mun äiti kuoli rintasyöpään ihan liian aikaisin. Olisin halunnut saada nähdä hänen vanhentuvan, pitää hänen elämässä”, hän kirjoittaa muutaman vuoden takaisessa äitienpäiväpostauksessaan.
Mari Perankoski: ”Minun oli uskallettava mennä syviin vesiin ja kohdata suru yksin”
Näyttelijä Mari Perankosken, 53, äiti menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen vuonna 2019. Kun suru-uutinen tuli, Mari alkoi siivota. Sitten tuli itku, ja kohta naurukin.
Naurun laukaisi tahattomasti numerotiedustelun työntekijä: ”Ai sie halluut sinne Peräkylän hautaustoimistoon? No miepä yhistän siut sinne, oikein ihanat päivänjatkot.”
Ainoana lapsena Mari hoiti hautajaisjärjestelyt ja pesänselvittelyt. Järjestelyjen jälkeen tulivat muistot ja viiltävä suru, joka on heittänyt välillä polvilleen huutamaan suoraa huutoa.
”Vaikka Jouni ja ystävät ovat tukeneet minua, tiesin, että minun on uskallettava mennä syviin vesiin ja kohdattava suru yksin. Se on ainoa tapa parantua”, Mari kertoo Annan haastattelussa vuonna 2020 viitaten aviomieheensä muusikko Jouni Hynyseen.
Viikko äitinsä hautajaisten jälkeen Mari palkittiin Savolainen Sanavalmius -palkinnolla.
”Olisipa äiti ehtinyt nähdä vielä sen, sillä palkinto olisi kuulunut hänellekin. Hän nauratti ronskilla huumorillaan kaikkia, mikä joskus teini-ikäisenä tuntui ahdistavaltakin”, Mari muistelee.
Nauramisen ja naurattamisen taidon hän onkin perinyt sukujuuriltaan savolaiselta äidiltään. Se on auttanut pitämään elämänlangasta kiinni vaikeinakin aikoina ja menetyksen hetkillä.
