Kauppakeskus Triplan kahvilassa on totisesti rakkautta ilmassa! Sari Tanninen, 56, ja Marko Rantanen, 57, katselevat toisiaan hymyillen samalla, kun siemailevat kahvia. Käsi hakeutuu vähän väliä toisen käteen. He ovat omien sanojensa mukaan vakavasti seurusteleva pariskunta, hyvin tuore sellainen.
Mikään peruspari he eivät kuitenkaan ole eivätkä ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Heitä yhdistää leskeys ja se, että kumpikin menetti puolisonsa äkillisesti ja traagisesti.
Vaimo ei koskaan palannut sieniretkeltä
Uudessakaupungissa asuva Marko jäi leskeksi reilut neljä vuotta sitten.
– Vaimo lähti sienimetsälle ja jäi sinne. Hänet löydettiin neljä päivää myöhemmin kuolleena, Marko kertoo hiljaisella äänellä.
Vaimo oli menettänyt sieniretkellä tajuntansa ja kuollut hypotermiaan. Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että hänellä oli ollut piilevä sydänvika.
Marko oli ollut puolisonsa kanssa yhdessä lähes 32 vuotta, ja hän jäi tuolloin 13-vuotiaan Helmi-tyttären yksinhuoltajaksi. Markon maailma romahti, mutta tyttären vuoksi oli jatkettava arkea. Kaksikon tukiverkosto oli pieni, isovanhemmatkin olivat edesmenneitä. Onneksi Markon kaksi vanhempaa siskoa riensivät auttamaan Markoa ja Helmiä.
– Ei se helppoa ollut. Ikävä oli kummallakin, ja tyttärelle tuli aika ajoin voimakkaita ikävänpuuskia. Onneksi hänellä oli hyviä ystäviä, joilta hän sai tukea. Myös sosiaalipuoli auttoi meitä. Otin kaiken avun vastaan.
Marko on työskennellyt rakennusalan yrittäjänä 26 vuotta, ja työnjako kotona oli ollut sellainen, että hän hoiti perheessä rahan ansaitsemisen ja vaimo kaiken muun.
– Surun lomassa jouduin opettelemaan kädestä pitäen koko huushollaamisen. Likan vuoksi oli jaksettava eteenpäin. Jollain tavalla pärjäsimme, eikä likkakaan ole nälkään kuollut, Marko juttelee.
Leukemia vei miehen
Sari ehti olla liikunnallisen puolisonsa kanssa yhdessä liki 39 vuotta, joiden aikana mies ei ollut ollut viittäkään päivää sairauslomalla töistään. Kesällä 2021 puoliso alkoi kuitenkin valittaa selkäsärkyä. Lääkäri määräsi Buranaa ja kuminauhajumppaa. Kun kivut jatkuivat, Sari patisti miehensä verikokeisiin.
Verikokeiden perusteella miehellä todettiin aggressiivinen leukemia.
– Mitään ei ollut tehtävissä. Hänelle annettiin puolesta vuodesta vuoteen elinaikaa, mutta hän sai kolme kuukautta.
Sari näyttää kuvaa sairaalavuoteella makaavasta miehestä, joka on menettänyt sädehoidoissa hiuksensa. Vakavasta sairaudesta huolimatta mies on kuvassa iloisen ja elinvoimaisen näköinen.
Kuvanoton jälkeisenä aamuna mies menehtyi.
Pariskunnan aikuiset lapset, Tiina, 33, ja Tapio, 36, olivat jo pitkään olleet omillaan. Sarille jäi Joensuun Enoon iso puulla lämmitettävä talo, josta hän oli jo puolison sairastelun aikana huolehtinut yksin lämmityksineen ja lumitöineen.
– En kerennyt paneutumaan itseeni, koska olin niin huolissani miehestäni. Hän, joka oli kova tekemään töitä, joutui yhtäkkiä pysähtymään.
Sarille itselleen pysähdys tuli puolison kuoleman jälkeen. Hän kertoo, että hänellä ei ole kuoleman jälkeisestä puolesta vuodesta oikein minkäänlaista muistikuvaa.
Sari ja Marko eivät ole olleet mustasukkaisia toistensa edesmenneistä puolisoista. Se aika oli ennen heitä kahta.
– Kyllä ne on ne lapset, vaikka jo aikuisia, jotka antoivat tuolloin voimaa jatkaa.
Sari oli jutellut paljon miehensä kanssa siitä, mitä hän tekee, kun miestä ei enää ole. Sarilla oli selvät sävelet: hän haluaa muuttaa pois Enosta Jyväskylään, jossa poika asuu.
Hautajaisten jälkeen alkoi ison talon remontti talkoovoimin. Kylältä kaikki kynnelle kykenevät riensivät auttamaan Saria. Mutta Venäjän hyökkäyssodan alettua oli iso kysymysmerkki, miten itärajalla sijaitsevan talon saa kaupaksi.
Kohtalo oli kuitenkin vihdoin Sarin puolella. Talo meni kaupaksi, ja kesäkuussa 2022 Sari muutti Jyväskylään.
Kun itä kohtasi lännen
Sari lähti rakentamaan elämäänsä tyhjästä uudella paikkakunnalla, jossa hän alkoi pikkuhiljaa saada arjesta kiinni. Hän viihtyi, mutta pakeni suruaan töihin. Lähihoitajana Sari työskenteli ensin koululla, sitten vanhusten parissa.
– Olin töissä kaikki juhlapyhät ja syntymäpäivät. En halunnut kohdata yksinäisyyttä.
Pian muuton jälkeen Sari päätti liittyä Nuoret Lesket -yhdistykseen. Elokuussa hänen syntymäpäiviensä aikaan olisi tiedossa vertaistukiviikonloppu Yyterissä.
Samoihin aikoihin toisaalla Marko oli liittynyt samaan yhdistykseen, ja Yyterin viikonloppu kiinnosti häntäkin. Mutta läheltä piti, ettei Marko perunut koko reissua.
– Tuntui ajatuksena vaikealta purkaa tuntojaan vertaistukiryhmässä, jossa ei ennestään tunne ketään, Marko muistelee.
Marko ei kuitenkaan perunut reissua, ja Yyterissä ryhmästä muodostui niin tiivis, että seuraava tapaaminen sovittiin lokakuulle Helsinkiin.
Sarilla ja Markolla ei kummallakaan ollut toiveita kumppanista. Päinvastoin, Marko kertoi heittäneensä sen suhteen jo ”hanskat tiskiin”. Jotain kuitenkin tapahtui, kun Marko kuunteli ryhmäkeskustelussa Sarin ajatuksia tulevaisuudesta ja siitä, mahtaako sitä enää kellekään edes kelvata.
– Markon vieressä istunut tuttava paljasti minulle myöhemmin Markon sanoneen spontaanisti, että ”voi kuule…”, Sari kertoo ja nauraa.
– Vasta Yyterissä tuli sellainen tunne, että olisi mukavaa, jos vierellä olisi joku. Ajatus siitä, että on joutsen, yksiavioinen, ei tuntunut enää hyvältä, Marko tunnustaa.
”Mihinkään treffisovelluksiin ei minusta olisi ollut.”
– Mihinkään treffisovelluksiin ei minusta olisi ollut. Enkä olisi voinut ajatellakaan lähteväni edes kahville tuntemattoman kanssa, Sari jatkaa.
Muutto samaan kaupunkiin
Tuntemattoman kanssa ei kummankaan tarvinnut lähteä treffeille, sillä samalla kun Yyterin-tapaamisessa käytiin vaikeita asioita läpi, ryhmäläiset tutustuivat toisiinsa syvällisesti. Lokakuussa lähdettiin samalla porukalla ”isolle kirkolle” keilaamaan ja syömään.
– Tuolla reissulla meille syttyi tunne, että tästä voisi tulla jotain suurempaa, Sari kertoo ja katsoo Markoa lämpimästi.
Pari ei vielä asu yhdessä, mutta viettää viikoittain aikaa toistensa luona. ”On aika ihanaa, että kun tulen myöhään rättiväsyneenä töistä, Marko on laittanut iltapalan valmiiksi ja lämmin sauna odottaa”, Sari sanoo.
Pariskunta sopi ensimmäisistä virallisista treffeistä, ja treffien jälkeen puhelimet lauloivat aina kun mahdollista. Kun yhteistä vapaa-aikaa järjestyi, jompikumpi matkusti toisen luokse.
Koska ikävä toisen luo oli kova, viime juhannuksena Marko ajoi Jyväskylään muuttoauton kera ja vei Sarin mukanaan Uuteenkaupunkiin. Yhteen ei kuitenkaan vielä muutettu.
– Muutin lapsuudenkodistani 16-vuotiaana suoraan mieheni kanssa yhteen, joten nyt haluan vähän aikaa asua omillani. Ja kun on tämä vuorotyö vanhusten parissa, on hyvä, että on paikka, jossa voi nukkua rauhassa.
Sari haluaa myös, että nyt 18-vuotias Helmi saa elää kahdestaan isänsä kanssa, kunnes hän jossain vaiheessa lentää pesästä.
Mutta eivät Sari ja Marko kaukana toisistaan asu, välissä on vain muutama kilometri, ja viikoittain he viettävät muutaman päivän toistensa luona.
Molempien lapset ovat ottaneet vanhempansa uuden kumppanin ilolla vastaan. Koko lähipiiri ja naapurusto ovat peukuttaneet pariskunnan uudelle elämäntilanteelle.
Sari ja Marko ovat kokeneet pelkkää hyväksyntää uudesta suhteestaan, myös entisten puolisoiden sukulaisten taholta. Viime kesänä pariskunta vieraili Sarin entisessä kotipitäjässä Itä-Suomessa. ”Vastaanotto oli todella lämmin. Tuntui, kuin olisin aina tuntenut heidät”, Marko kiittelee.
Vuosipäivänä erityiset juhlat
Kun pariskuntaa katselee, on vaikea uskoa, että he ovat seurustelleet vasta vajaan vuoden, niin yhteen hitsautuneilta he vaikuttavat. Puolisoiden menettäminen yhdistää heitä, mutta niin yhdistää myös samankaltainen huumori.
– Sarin kanssa kaikki vain natsasi hienosti. Ihastuin heti Sarin avoimuuteen ja täyspäisyyteen. Hänellä on kaikki arvot kohdillaan. Hän on kaikin puolin supernainen, Marko juttelee ääni hieman väristen.
Sari katsoo Markoa onnellisena ja toteaa, että kaikki vain loksahti paikoilleen.
– Kumppanilla pitää olla pään sisällä jotain. Minulle tärkeää on myös se, miten Marko kohtelee tytärtään ja ajattelee tämän parasta. Marko on täydellinen pakkaus kaikin puolin, ottaa muut huomioon ja on aina valmis auttamaan asiassa kuin asiassa, Sari kehuu.
Liekö kohtaloa sekin, että molemmat ovat absolutisteja. Se on Sarille tärkeää, sillä hänellä on lapsuudenkodistaan huonoja kokemuksia alkoholinkäytöstä.
Edesmenneiden puolisoiden muistot eivät katoa minnekään.
Edesmenneiden puolisoiden muistot eivät katoa mihinkään, vaan kulkevat pariskunnan rinnalla sulassa sovussa. Päivä päivältä Sari ja Marko rakentavat uusia muistoja yhteisestä arjesta.
Myös tapaamiset Nuoret Lesket -yhdistyksen kanssa jatkuvat, ja seuraava tapaaminen olisi 19. marraskuuta. Kun he kertovat, että heillä on silloin vuosipäivä, ilma suorastaan sähköistyy.
– Meillä on silloin ihan omat bileet Naantalin kylpylässä, Marko virnuilee.
– Haluatko kertoa loputkin, Sari heittää.
– Sormuksia meinataan sovitella. Se on lupaus tulevasta, Marko paljastaa.
Ja he lupaavat ainakin seuraavat 40 vuotta katsoa elämää yhdessä. Kiire naimisiin ei ole, sillä he ovat jo perillä.
Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 10/2023.
