”Lapsuudesta lähtien olen ollut hyvin itsenäinen ihminen. Se on ollut myös selviytymiskeinoni. Jo pienenä tunsin itsenäisyyden vahvistuvan sisälläni, kun minua kiusattiin koulussa tai koin muita vastoinkäymisiä. Aikuisena tunne vain voimistui. Se ei tarkoita, ettenkö olisi tarvinnut olkapäätä tai käynyt läpi suruja. Itsenäisyys on kuitenkin auttanut minua eteenpäin jopa sydänsuruissa.
Olen 1970-luvun lapsi. Vanhempani olivat hyvin nuoria, ja he taisivat arvostaa vapaata kasvatusta. Pienestä pitäen minä ja viisi vuotta nuorempi sisareni saimme tulla toimeen aika omin neuvoin.
Laura 16-vuotiaana taidekoululaisena.
© Laura Sarvilinnan kotialbumi
15-vuotiaana päätin muuttaa pois kotoa, sillä en halunnut lukioon. Asuimme Turussa. Taisi olla äitini ehdotus, että hain kansanopistoon Karjalohjalle opiskelemaan kuvataiteita. Vuoden kuluttua pääsin Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen Hämeenlinnaan. Valmistuin sieltä artesaaniksi. Olin kiinnostunut keramiikasta ja nimenomaan tekniikoista ja materiaaleista. Jatkoin opintoja vielä Kuopion muotoiluakatemiassa ja valmistuin artenomiksi vähän ennen kuin täytin 23 vuotta.
Olin ollut harjoittelijana Arabian tehtailla Helsingissä. Myöhemmin sain sieltä vakituisen työpaikan. Kehitin valumassoja, lasitteita ja värejä. Yksi ensimmäisistä lasitekehitysprojekteista oli jännittävä tilaustyö kuningatar Silvialle Tukholmaan. Luuposliinista valmistettuun kahviastiastoon piti saada juuri oikean keltainen ja sininen lasite.
Olin silloisessa Iittala Groupissa kymmenen vuotta. Siirryin tuotannosta myyntiin, tuotekehitykseen ja markkinointiin. Viimeiset vuodet olin tekemässä Iittalan kansainvälistä vähittäiskauppakonseptia.”
Laura Sarvilinna manageroi jo teininä
”Olen aina kuunnellut musiikkia laidasta laitaan. 13–14-vuotiaana kävelin sisään Auran Panimoon, jossa lähinnä punkkarit soittivat musiikkiaan. Kysyin, voinko alkaa järjestää siellä heavy metal -keikkoja, joita Turussa ei ollut. Vastaanotto oli varauksellinen, mutta lopulta järjestin aika monta keikkaa. Mainostin omakustannelehdissä, ja bändit lähettivät minulle kotiin demonauhoja C-kaseteilla.
Se oli jo jonkinlaista managerointia. 2000-luvun puolivälissä ollessani Iittalalla osallistuin koulutukseen, jossa kurssityönä tein liiketoimintasuunnitelman muotoilualan managerointia tarjoavalle yritykselle. Kun lähdin Iittalasta, perustin itse sellaisen.
Yritykseni toiminta oli muotoilualalla uutta. En myynyt suoraan muotoilijoiden osaamista vaan olin taustalla auttamassa muun muassa viestinnässä ja sopimusten laatimisessa. Sain pian asiakkaita, ja isoimmillaan yrityksessäni oli viisi työntekijää.
Suomen Kuvalehti teki minusta ja työstäni jutun, jonka luki Simo Vehmas. Emme olleet koskaan tavanneet, mutta Simo päätti tutustua minuun. Meillä oli yhteinen ystävä, joka toi Simon yritykseni juhliin. Olin juuri lähdössä työmatkalle enkä suostunut ensimmäiseen treffipyyntöön, mutta palattuani tapasimme. Menimme naimisiin 2010.
Toivoin kovasti lasta. Olimme hedelmöityshoidoissa julkisella puolella, kunnes täytin 40 ja ne loppuivat. Päätimme jatkaa hoitoja yksityisesti, mutta ennen sitä matkustimme kuukaudeksi New Yorkiin. Tapahtui ihme, tulin raskaaksi matkan aikana.
Laura ja hartaasti odotettu Ruut-vauva sekä perheen lemmikkimäyris.
© Laura Sarvilinnan kotialbumi
Vuonna 2014 olin 42-vuotias ensisynnyttäjä. Raskauteni sujui hyvin, mutta synnytys oli dramaattinen. Lapsivesi meni, mutta synnytys ei käynnistynyt. Kun Ruut lopulta syntyi, hän oli hengenvaarassa saatuaan vakavan tulehduksen. Minä olin menettänyt puolitoista litraa verta. En nähnyt Ruutia pariin ensimmäiseen vuorokauteen lainkaan, kun häntä hoidettiin teholla.
Lopulta Ruut toipui nopeammin kuin minä. Nykyisin paasaan nuorille, että älkää odottako liian kauan, jos haluatte lapsia. Naisen keho ei kestä loputtomiin.”
Muutto Tukholmaan oli käänne
”Hain yritykseeni itselleni liikekumppania, mutta en löytänyt oikeaa ihmistä. Aloin tuntea itseni työssä yksinäiseksi. Pari vuotta ennen Ruutin syntymää siirryin viestintäpäälliköksi Artekiin. Olin vanhempainvapaalla, kun Messukeskuksesta kysyttiin, tulisinko vastaamaan messutapahtumista. Hoidin seitsemää eri tapahtumaa, joukossa Habitare-messut.
Kesällä 2017 muutimme koko perhe Tukholmaan, kun Simo sai erityispedagogiikan professuurin Tukholman yliopistossa. Se oli hänelle tie eteenpäin, sillä Suomessa yliopistojen rahoitusta kiristettiin, ja Simo tunsi, että hänen uransa meni täällä hukkaan. Lopetin oman työsuhteeni Messukeskuksessa, mutta jatkoin työtä freelancerina viime syksyyn asti.
Tukholmassa lähdin etsimään apua fyysisiin ongelmiini. En ollut toipunut synnytyksestä, vaan selkäni oli jatkuvasti kipeä. Sain vinkin pilatesstudiosta, jonne menin.
Huomasin heti, että tapa, jolla siellä opetettiin pilatesta, sopi minulle hyvin. Pahimmat kivut hellittivät todella nopeasti, kun pilateksen lisäksi minut ohjattiin hyvälle kiropraktikolle. Muutamassa kuukaudessa pääsin kivuista, joista olin kärsinyt jo monta vuotta.”
Laura kouluttautui pilatesohjaajaksi
”Ihastuin pilatekseen ja rupesin ajattelemaan, voisinko kouluttautua itse ohjaajaksi ja saada siitä jopa uuden ammatin. Itseni tsemppaaminen vei aikaa, mutta nyt olen jo lähes kolme vuotta ohjannut pilatesta.
Treenatessani olen tutustunut omaan vartalooni ja oppinut hyväksymään sen. Olen aina kärsinyt ylipainosta, josta minulle on kuittailtu lapsesta asti. Pilates-ohjaajana olen nähnyt erilaisia kehoja ja ymmärtänyt, että erilaisuus on luonnollista ja rikkaus. Pilateksessa ei ole kauneusstandardeja.”
Hyvää elämää
Olen ylpeä tyttärestäni, miehestäni ja siskostani. Kaikki ovat huipputyyppejä – osaavia, fiksuja ja hauskoja.
Inspiroidun matkoilla. Rakastan matkustamista, ja moni asia on lähtenyt päässäni liikkeelle matkustellessani.
Rakkain rutiinini lienee aamukahvi. Kahvi ja aamiainen ovat tärkeä startti päivään, ja hyvän kahvin nauttiminen on kuin lyhyt meditaatio.
Haaveilen monista asioista. Osa haaveista on tarkoitettu toteutettaviksi ja osa elokuviksi omassa päässä ja sydämessä.
Arvostan suoria ja rehellisiä ihmisiä, joilla on terve toisia ihmisiä ja tilanteita huomioiva filtteri, humaani suoruus ja terve moraali.
Tunnetko naisen, jonka elämäntarinan haluaisit lukea Annasta?
Lähetä vinkki meille sähköpostilla anlukija@otavamedia.fi tai kirjeitse Anna, Uudenmaankatu 10, 00015 Otavamedia (kuoreen merkintä ”Matka naiseksi”). Emme valitettavasti voi vastata kaikkiin viesteihin henkilökohtaisesti.
