Kuusitoista vuotta sitten sepelvaltimotautidiagnoosin saanut Kristiina Riihimäki, 66, on eläkepäivillään innostunut harrastamaan liikuntaa lähes joka päivä. Fyysinen aktiivisuus on tärkeää, sillä Kristiinalla on sepelvaltimotauti.
– Nautin valtavasti pyöräilemisestä, kuntosalilla käymisestä ja uimisesta. Ennen eläkkeelle jäämistä liikkuminen oli työkiireiden vuoksi satunnaisempaa, vaikka olen aina pitänyt harrastamisesta, hän sanoo.
Sairaus hiipi oriveteläisen Kristiinan elämään viisikymppisenä. Sepelvaltimotaudin ensioireet tuntuivat rasituksessa ilmaantuvana ja levossa helpottavana hengenahdistuksena.
Myös yleisvointi oli pikkuhiljaa muuttunut uupuneeksi.
– Muistan hävenneeni, että jouduin käyttämään siivouspalvelua kotona, sillä olin työpäivien jälkeen niin poikki, etten jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Välillä koin voimakasta väsymystä myös töissä, kertoo työuransa vanhainkodin perushoitajana tehnyt Kristiina.
Sepelvaltimotauti viisikymppisenä – taustalla sukurasite
Kun oireilua oli jatkunut muutaman kuukauden, hakeutui Kristiina työterveyslääkärin puheille.
– Mietin, kuittaisiko lääkäri uupumus- ja hengenahdistusoireeni vaihdevuosista johtuviksi. Onneksi hän suhtautui tilanteeseeni vakavasti.
Kristiina sai lähetteen sydämen rasitus-EKG:hen eli kliiniseen rasituskokeeseen, jossa sydämen sähkökäyrää tutkittiin samalla, kun hän polki kuntopyörää asteittain voimistuvalla vastuksella.
– Hengenahdistus muuttui niin voimakkaaksi, että jouduin lopettamaan polkemisen ensimmäisten minuuttien aikana. Selvittelyjä jatkettiin sydämen ultraäänitutkimuksella, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt.
Kristiina määrättiin vielä varjoainekuvaukseen, joka tehdään silloin, kun ihmisellä on oireita, jotka antavat aihetta epäillä, että kyseessä on sepelvaltimotauti. Tutkimuksessa selvisi, että sepelvaltimossa oli pallolaajennusta vaativa ahtauma, joka tulisi hoitaa saman tien.
Pallolaajennuksessa sepelvaltimoon vietiin rannevaltimon kautta ohut katetri, jonka päässä olevaa pallukkaa laajentamalla suonen ahtauma avattiin. Siihen asetettiin myös verkkoputki eli stentti, joka estää suonta painumasta uudelleen kasaan.
– Toimenpiteen tekeminen kävi nopeasti, ja järkytys tiedosta iski toipumisvaiheessa. En voinut käsittää, miten minulla voi olla sepelvaltimotauti vain viisikymppisenä varsinkin, kun koin olevani hyvässä kunnossa.
Taustalla oli kuitenkin sukurasite – perinnöllisyys on merkittävä sepelvaltimotaudin riskitekijä. Kristiinan isä oli menehtynyt sydäninfarktin seurauksena 60-vuotiaana, ja myös velipuolelle oli tehty ohitusleikkaus nelikymppisenä.
Pallolaajennuksen jälkeen Kristiina sai käyttöönsä asetyylisalisyylihappolääkkeen, jonka tarkoituksena on ehkäistä tukosten muodostumista sepelvaltimoon. Lisäksi hän aloitti kolesterolilääkityksen käytön.
– Vaikka kokonaiskolesterolini oli alle 5 mmol/l, tarvitsen elinikäisen lääkityksen, sillä sepelvaltimotautipotilaalla kolesteroli pitää saada mahdollisimman alas.
”Olin sairastunut sepelvaltimotautiin vain viisikymppisenä.”
Edessä oli ohitusleikkaus
Kristiina voi pallolaajennuksen jälkeen hyvin, kunnes neljän vuoden jälkeen tutut hengenahdistusoireet palasivat. Tutkimuksissa selvisi, että sepelvaltimo oli jälleen ahtautunut, ja edessä olisi uusi pallolaajennus.
– Uuteen toimenpiteeseen joutuminen harmitti, mutta olin silti tyytyväinen kuvitellessani, että selviäisin aika vähällä.
Kun toisen pallolaajennuksen tekemisestä oli kulunut vain kuusi kuukautta, alkoi Kristiina kuitenkin kärsiä voimakkaasta rintakivusta kesken pyörälenkin.
– Minulla ei ollut lääkärin määräämää nitrosuihketta mukana, mutta talutin pyörän kotiin ja varasin ajan työterveyslääkärin vastaanotolle.
Muutaman kuukauden odottelun jälkeen Kristiina pääsi taas varjoainekuvaukseen.
Tutkimuksessa sepelvaltimoissa todettiin kolmas ahtauma niin kutsutussa leskentekijän suonessa, mikä kuvaa tilanteen vaarallisuutta. Koska sen hoitamiseen pallolaajennuksen avulla olisi liittynyt paljon riskejä, suosittelivat lääkärit ohitusleikkausta.
Kristiina Riihimäki käy kuntosalilla monta kertaa viikossa. Sepelvaltimotauti puhkesi hänellä viisikymppisenä.
Leikkausta edeltävät viikot tuntuivat pitkiltä.
– Yritin pitää ajatukset kasassa ja keskityin leikkausta edeltävän ajan töihin. Ajatus siitä, että sepelvaltimossani oleva ahtauma voisi hoitamattomana johtaa sydänäkkikuolemaan, oli pelottava.
Ohitusleikkaus sujui hyvin. Toipumisaika oli kuitenkin pitkä, sillä toimenpiteessä rintalasta sahataan auki.
– Olotila oli jyrän alle jäänyt. Ensimmäisen viikon vietin sairaalassa, minkä jälkeen toipuminen jatkui kotona puolison avulla. Mitään maitopurkkia painavampaa ei ollut sallittua ensimmäisen kuukauden aikana nostaa.
Kristiina teki tunnollisesti fysioterapeutin ohjeistamia kuntoutusliikkeitä ja pidensi pikkuhiljaa päivittäisten kävelylenkkiensä kestoa.
– Sairauslomalla olin lopulta neljä kuukautta.
”Pyrin tietoisesti eroon turhasta vatvomisesta, sillä stressi kuormittaa verenkiertoelimistöä.”
Sepelvaltimotauti ei parane
Sepelvaltimotauti ei parane, mutta sairauteen voi vaikuttaa lääkehoidolla, liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla.
Vaikka Kristiinan elintavat olivat melko hyvät jo ennen sairastumista, on sepelvaltimotautidiagnoosi kannustanut pitämään itsestään yhä parempaa huolta.
– Punaisen lihan käyttö on vähentynyt, ja suosin ruokavaliossani kasviksia, hedelmiä sekä hyviä rasvoja esimerkiksi pähkinöiden ja kasvirasvojen muodossa. Mitään tiukkoja ruokavaliorajoitteita minulla ei kuitenkaan ole, hän sanoo.
Liikuntaharrastukset olivat ennen sairastumista satunnaisia, mutta vuosien mittaan urheilusta on tullut tärkeä osa hyvinvointia.
– Kun vuorotyön kuormitus ei enää vaikuta jaksamiseen, on liikkuminen mielekkäämpää.
Viime vuosina Kristiina on pyrkinyt opettelemaan eroon myös turhasta murehtimisesta ja henkisestä kuormituksesta.
– Olen taipuvainen murehtimaan herkästi sekä omia että muiden asioita. Tiedostan kuitenkin, että myös pitkään jatkunut stressi kuormittaa verenkiertoelimistöä, ja pyrin tietoisesti eroon turhasta vatvomisesta.
Murehtimisen vähentäminen on onnistunut järjestämällä arjessa tilaa mielekkäälle puuhalle: läheisten tapaamiselle, kulttuuritapahtumissa käymiselle, liikunnalle ja matkustelulle.
Kristiina saa hyvää oloa myös vertaistukihenkilönä toimimisesta sydänkursseilla ja -sairaalassa.
– Vertaistuen saaminen oli itselleni sairauden alkuvaiheessa merkityksellistä. Toimimalla vertaistukihenkilönä nykyään myös itse toivon tekeväni jonkun toisen matkasta helpomman.
Artikkelin asiantuntijana toimi Sydänliiton ylilääkäri Anna-Mari Hekkala.
