Home » Sinileväisessä vedessä ei kannata edes pulahtaa – tällaisia oireita aiheuttaa

Sinileväisessä vedessä ei kannata edes pulahtaa – tällaisia oireita aiheuttaa

Järvi- tai merivedessä näkyvä sinilevä on merkki siitä, että uintireissu kannattaa jättää tällä kertaa väliin. Sinileväisessä vedessä uimisesta voi seurata ikäviä oireita, vaikka vedessä vain pulahtaisi.

– Iho-oireina voi olla ihottumaa tai kutinaa. Jos vettä vahingossa juo, seurauksena voi olla vatsaoireita, kuten pahoinvointia tai ripulia. Myös flunssan kaltaista oireilua, kuten nuhaa, silmä- ja korva-oireita, päänsärkyä ja kuumeilua voi ilmetä, kertoo THL:n erikoissuunnittelija Outi Zacheus.

Jos sinileväisessä vedessä on ehtinyt uida, iho tulee pestä puhtaalla vedellä ja saippualla. Myös silmät tulee huuhdella.

Sinilevän, eli tarkemmin sanottuna syanobakteerien, aiheuttamat oireet alkavat yleensä muutamassa tunnissa levälle altistumisesta.

Vatsaoireet menevät tyypillisesti ohi muutamassa vuorokaudessa. Iho- ja flunssaoireet voivat kestää pidempään. Flunssaoireita voi tarvittaessa hoitaa kipu- tai kuumelääkkeellä ja iho-oireita antihistamiinilla.

Jos oireet eivät helpotu, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin.

Lue myös: Onko uiminen ukkosella vaarallista – ja vaikuttaako vuodenaika asiaan? Asiantuntija kertoo, miten toimia ukonilman iskiessä

Sinilevä sisältää myrkkyjä, jotka eivät tuhoudu edes keittämällä

Sinilevälle voi altistua muutoinkin kuin uimisen muodossa. Vettä, jossa on sinilevää, ei saa käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä edes keitettynä, koska sinilevän myrkyt eivät tuhoudu keittämälläkään.

– Sinileväisellä vedellä ei myöskään tule pestä astioita eikä käyttää sitä pesuvetenä, löylyvetenä tai paljussa, eikä sitä suositella syötäväksi tarkoitettujen kasvien kasteluun, Zacheus muistuttaa.

Jos vedessä näkyy sinilevää, lasten ei kannata antaa leikkiä rannalla, jotta he eivät altistu levälle. Rannalla voi olla sinilevämassaa, johon lapset voivat olla ihokosketuksessa. Lapset voivat leikeissään myös hörppiä rantavettä.

Sinilevän aiheuttamat myrkytysoireet voivat olla lapsilla vakavampia kuin aikuisilla, koska he ovat pienikokoisempia.

Lue myös Kaksplus.fi: Sinilevä on lapsille vaarallisempaa kuin aikuisille – oireet on tärkeää tunnistaa ajoissa

Sinilevää runsaasti meren rannassa.

© Suvi Laine

Näin tunnistat sinilevän

Sinilevä on melko yksinkertaista tunnistaa. Se on väriltään vihertävää, ja se lilluu vedessä hippumaisesti tai leväkasaumana.

Tikkutesti on hyvä keino sinilevän tunnistamiseen. Jos levää ei voi nostaa tikulla vedestä vaan se hajoaa hipuiksi, kyseessä on sinilevä. Jos levä tarttuu tikkuun rihmamaisesti, kyseessä on jokin vaaraton levä.

Joskus sinilevä saatetaan sekoittaa männyn siitepölyyn. Sinilevää ja männyn siitepölyä esiintyy kuitenkin tyypillisesti eri aikaan kesästä. Siitepöly on kevään ja alkukesän ilmiö, kun taas sinileviä on eniten vesien lämmettyä keski- ja loppukesällä. Etenkin pitkät, lämpimät ja tyynet sääjaksot lisäävät sinileviä.

Kunnan uimarannalta saattaa löytyä ajantasainen tieto sinilevätilanteesta, mutta Zacheus painottaa silti aina oman arvioinnin tärkeyttä.

– Sinilevätilanne saattaa tuulten ja virtausten vuoksi muuttua nopeasti. Kehotan kaikkia uimareita katsomaan itse veden laatua, ja jos sinilevää näkyy, siirtymään toiseen paikkaan uimaan.

Lue myös Kotiliesi.fi: Sinilevämyrkytys voi viedä koiralta hengen – eläinlääkäri kertoo, mitä koiranomistajan pitää tietää sinilevästä

Lähteet: Outi Zacheuksen haastattelu, HUS ja Vesi.fi

Selaa ylöspäin