Home » Suomalaisten suosikki­hybridi uudistui ja sai hurjasti lisää tehoa

Suomalaisten suosikki­hybridi uudistui ja sai hurjasti lisää tehoa

Mitsubishi pisti Outlander PHEV:n täysin uusiksi. Juuri maailmalle paljastettu uutuus on hyvin samanlainen kuin viime talvena ajamamme Amerikan-markkinan versio. Liki pari vuotta on Mitsubishi-kaupoissa myyty jo ei-oota niille asiakkaille, jotka ovat hamunneet merkin Suomen-malliston varsinaisen syömähampaan, Outlander PHEV:n perään. Ylemmän keskikokoluokan lataushybriditekniikkainen katumaasturi on toki Suomessa myynyt hyvin, mutta niitä on tuotu myös maahan käytettynä valtavia määriä. Outlanderien tuotanto ja sitä myöden saatavuus torppaantui vuoden 2022 lopulla kun japanilaismerkin tallissa ryhdyttiin odottamaan kokonaan uutta Outlanderia. Tai kokonaan uutta ja uutta – kokonaan uusi Outlander on ollut tuotannossa kyllä vuodesta 2021 saakka, mutta sitä on riittänyt kotimarkkinoiden ohella vain esimerkiksi Pohjois-Amerikan ja esimerkiksi Oseanian markkinoille, Euroopan jäädessä nuolemaan näppejään.

Selaa ylöspäin