Home » Suomen Pankki: Kuopan pohja on saavutettu – Isoja riskejä kuitenkin vielä olemassa

Suomen Pankki: Kuopan pohja on saavutettu – Isoja riskejä kuitenkin vielä olemassa

Suomen Pankin perjantaina julkaiseman ennusteessa todetaan, että Suomen talous on edelleen taantumassa. Parempaa on kuitenkin näköpiirissä. – Bruttokansantuote on supistunut lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2022 puolesta välistä lähtien. Suomen vientimarkkinat kasvavat hitaasti, ja aiempaa korkeampi hinta- ja korkotaso painaa yksityistä kulutusta ja investointeja. Erityisen syvällä kyntää asuinrakentaminen. Työllisyys on toistaiseksi säilynyt suhdannetilanne huomioiden hyvänä, ja inflaatiokin on hidastunut nopeasti. Kuopan pohja on saavutettu, ja elpymisen odotetaan vähitellen alkavan vuoden 2024 loppua kohti, Suomen Pankki tiivistää tilanteen ennusteessaan. Suomen Pankin maaliskuun 2024 väliennusteen mukaan bruttokansantuote supistuu kuluvana vuonna 0,5 prosenttia, eli hiukan enemmän kuin mitä ennustettiin vielä joulukuussa 2023.

Selaa ylöspäin