Home » Suomen rikkain kaupunki tavoittelee kuolleen asukkaansa yli 0,5 miljoonan euron perintöä

Suomen rikkain kaupunki tavoittelee kuolleen asukkaansa yli 0,5 miljoonan euron perintöä

Talousvaikeuksissa paininut Kauniainen päätti hakea kuolleen asukkaansa yli puolen miljoonan euron perintöä. Kovalle säästökuurille tänä vuonna joutunut Kauniaisten kaupunki on hakemassa viime vuonna kuolleen asukkaansa isoa perintöä. Kauniaisten kaupunginhallitus päätti viime viikolla perinnön hakemisesta valtiolta. Tilaisuus hakemiseen tarjoutui yllättäen, koska asukkaalla ei ollut perillisiä tai tehtyä testamenttia. Kauniaisten kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento kertoo Iltalehdelle perinnön olevan arviolta noin 585 000 euron suuruinen, mutta mukana on osakkeita, joiden arvo on saattanut muuttua siitä kun perittävän omaisuuden listaava perukirjoitus on laadittu.

Selaa ylöspäin