Home » Tältä näyttää vaalipäivän sää

Tältä näyttää vaalipäivän sää

Vaalipäivänä, eli tulevana sunnuntaina sää on laajalti poutainen. Perjantaina Lapissa on tullut paikoin lumisateita, ja lauantain vastaisena yönä lumisateet voimistuvat. Myös maan länsiosaan on tulossa lumisateita. Etenkin pohjoisessa etelätuuli alkaa voimistua. – Pilvisyys ja tuuli hillitsevät pakkasen kiristymistä. Pakkasta on etelässä ja lännessä yöllä 3–10 astetta ja idässä sekä pohjoisessa enimmäkseen 5–15 astetta, Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo sääblogissa.

Selaa ylöspäin