Home » Tämän överimpää jälkkäriä ei ole! Harri Syrjäsen vaahtokarkkisuklaamousseen tarvitset vain 4 raaka-ainetta

Tämän överimpää jälkkäriä ei ole! Harri Syrjäsen vaahtokarkkisuklaamousseen tarvitset vain 4 raaka-ainetta

Noin vuosi sitten televisiosta tuttu kokki Harri Syrjänen teki uuden aluevaltauksen, kun hän alkoi tiktokkaamaan. Sitä ennen hän oli jakanut reseptivideoita Instagramin puolella.

Harrin kehittelemät One-pot-meal –reseptit ovatkin nousseet ilmiömäisiksi hiteiksi. Nimensä mukaisesti ateria valmistuu yhdessä ja samassa padassa. Konsepti on lähtöisin Yhdysvalloista.

Esimerkiksi Harrin kehittelemä vaahtokarkkisuklaamousse -resepti on saanut Tiktokissa yli satatuhatta katselukertaa. Suussa sulavan vaahtokarkkisuklaamoussen juju piilee yksinkertaisessa valmistustavassa ja simppeleissä raaka-aineissa.

Yhden kattilan taktiikalla

Harri halusi alkaa jakamaan omilla somekanavillaan mahdollisimman helppoja, nopeasti valmistuvia ja edullisia ruokareseptejä. Tästä syntyi ajatus One-pot-meal-resepteille.  

– One-pot-meal -reseptit on kaikin puolin huippuja, sillä niiden ansiosta ruoka valmistuu yhdessä ja samassa astiassa. Samalla vältytään ylimääräiseltä tiskiltä, Harri kertoo.

Yksi syy miksi Harri alkoi alun perin jakamaan omia reseptejä, kumpusi turhautumisesta joitakin reseptejä kohtaan, joita hän oli nähnyt sosiaalisessa mediassa ja muilla alustoilla. Harri oli huomannut, etteivät monetkaan reseptit lunastaneet niiden lupauksia.

– Monista resepteistä tulee helposti sellainen kuva, että ne on helppoja, nopeita ja halpoja toteuttaa. Harvoin itse resepti on kuitenkaan mitään edellä mainituista, tai korkeintaan joskus edullinen, Harri toteaa.

Harri haluaakin itse pyrkiä siihen, että hänen someen jakamansa ohjeet olisivat helposti lähestyttäviä ja innostaisivat ihmiset ruoanlaiton pariin.

Lue myös: Niko Saarisen kinkkunyyteistä tuli järjetön somehitti – katso ohje, jonka salaisuus on kolmen eri juuston tuhti täyte

Vaahtokarkkisuklaamoussen koristeluun voit käyttää samoja vaahtokarkkeja, mitä itse mousseen laittaa. Suolatut pähkinät sopivat myös hyvin annoksen viimeistelyyn.

Vaahtokarkkisuklaamousseen tarvitset vain neljä raaka-ainetta

Somehitiksi noussut vaahtokarkkisuklaamousse on Harrin kehittelemä vanha resepti.

– Tein aikoinaan kyseisen jälkiruoan erääseen tapahtumaan. Olin ehtinyt unohtaa reseptin, mutta se muistui mieleeni nähdessäni televisiossa samantyylisen moussereseptin, Harri kertoo.

Harrin mukaan vaahtokarkkisuklaamousse on pehmeä, kuohkea ja helppo jälkiruoka, joka valmistetaan yhdessä ja samassa kattilassa.

Sen lisäksi että vaahtokarkkisuklaamoussen valmistaminen on yksinkertaista, raaka-aineet ovat myös hyvin simppelit. Moussea varten tarvitset ainoastaan tummaa suklaata, vaahtokarkkeja, kuohukermaa ja maitoa.

Harri kertoo, että vaahtokarkkisuklaamousse on takuumakea jälkiruoka. Eli täydellinen vaihtoehto sokerihiirelle. Jos kuitenkin haluaa vaikuttaa siihen, kuinka makea moussesta tulee, Harri antaa yhden vinkin:

– Suklaan valinnalla pystyy vaikuttamaan siihen, miten makea moussesta loppupeleissä tulee. Itse käytin 70% tummaa suklaata, joka tasoitti moussen makeutta. Mousseen kuitenkin sopii mikä tahansa tumma suklaa, Harri kertoo.

Vaahtokarkkisuklaamoussen valmistuksessa tarvitsee olla tarkkana ainoastaan jäähdyttämisen ja tarjoilun kanssa. Moussea ei kaadeta lämpöisenä suoraan tarjoilulasiin, vaan sen kannattaa antaa jäähtyä ensin vähintään huoneenlämpöiseksi.

– Tarjoilulaseihin kaadettu mousse kannattaa laittaa vielä jääkaappiin jäähtymään 1-2 tunniksi, että se kiinteytyy ja tulee moussemaiseksi, Harri kertoo.

”Nakukokki” ihastuttaa ja vihastuttaa

Harri kertoo saaneensa pääsääntöisesti erittäin positiivista palautetta reseptivideoihinsa somekanavillaan, mutta mukaan mahtuu myös negatiivisia kommenttejakin. Erityisesti Harrin tekemät Naked Chef-tyyliset kokkausvideot, joissa hän kokkaa ilman paitaa, ovat keränneet kommentteja katsojilta.

– Nämä videot herättävät joissain ihmisissä hilpeyttä, ja toisissa taas ärtymystä, Harri kertoo.

Harri kuitenkin sanoo, että videoiden pääjuttu on reseptissä eikä niinkään siinä onko hänellä paita päällä vai ei.

– Nämä humoristisen videot herättävät katsojien huomion ensimmäisten kahden sekunnin aikana. Nopeasti katsoja kuitenkin ehkä tajuaa, että tässä videossa on niin sanotusti enemmän lihaa luun ympärillä kuin pelkkä paljas yläkroppa, Harri kertoo.

Katso alla olevasta videosta, miten Harri valmistaa vaahtokarkkisuklaamoussen.

@harrisyrjanen Pehmeä, kuohkea ja makea – mitä muuta voi kaivata viikonloppuun? Oon pitkään halunnu tehdä teille tän jälkkärin, helppo ja nii törkeen hyvää. Rakkauden kunniaksi painakaa ❤️ Vaahtokarkki suklaamousse. 140g vaahtokarkkeja 2 dl kermaa 1,5 dl maitoa 200g tumaa suklaata Pähkinöitä Kaada maito ja kerma kattilaan, lisää vaahtokarkit ja hämmentele keskilämmöllä kunnes vaahtokarkit sulaa. Ota kattila pois liedeltä ja lisää suklaa paloina joukkoon. Anna sulaa noin 2 min. ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä kattilassa huoneen lämmössä, sekoita huolellisesti ja kaada tarjoiluastioihin. Siirrä jääkaappiin jäähtymään 1-2h. Koristele vaahtokarkeilla ja pähkinöillä. #OnePot #food #foodie #cheflife #cooking #perfection #chef #recipe #restaurant #resepti #kattila #asmr #mousse #suklaa #vaahtokarkki #marshmallow ♬ alkuperäinen ääni – Harri Syrjänen

Vaahtokarkkisuklaamousse Harrin tapaan – nappaa ohje!

4 hengelle

Tarvitset:

140 g vaahtokarkkeja

2 dl kuohukermaa

1,5 dl maitoa

200 g tummaa suklaata

Pähkinöitä koristeluun (esimerkiksi suolattuja pähkinöitä)

Tee näin:

Kaada maito ja kerma kattilaan, ja lisää vaahtokarkit.

Hämmentele seosta keskilämmöllä, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet.

Ota kattila pois liedeltä ja lisää suklaa paloina joukkoon.

Anna suklaan sulaa noin 2 minuuttia ja sekoita seos tasaiseksi.

Anna seoksen jäähtyä kattilassa huoneenlämmössä.

Sekoita huolellisesti ja kaada seos tarjoiluastioihin.

Siirrä annokset jääkaappiin jäähtymään 1-2 tunniksi.

Koristele valmiit annokset vaahtokarkeilla ja pähkinöillä.

Lue myös Kotiliesi.fi: Ei turhaa tiskiä – nämä 6 hittiohjetta valmistuvat yhdessä padassa

Selaa ylöspäin