”Tästä tulee hyvä polvi. Tekonivelleikkauksestani on nyt reilu kuukausi, ja ortopedi on tyytyväinen toipumiseeni. Olen hoitanut haavaa ja kuntouttanut polvea tunnollisesti. Päivät menevät mukavasti, mutta yöt ovat vielä vaikeita. Kipu valvottaa.
Polviongelmani alkoivat 2000-luvun alussa, kun loukkaannuin värikuulasodassa. Yritin välttää osumaa ja heittäydyin maahan, jolloin polveni kolahti pieneen kantoon ja polvikierukkaan tuli laaja repeämä. Repaleet poistettiin leikkauksessa. Kuntouduin toimenpiteestä nopeasti ja palasin lenkkipoluille ja laduille.
Kymmenen vuotta myöhemmin liukastuin työvuorollani sairaalassa leikkaussalihoitajana. Tällä kertaa polvirustosta irtosi pala. Vammaa hoidettiin leikkauksella, jolla pyrittiin muodostamaan vamma-alueelle uutta rustoa. Ortopedi ei osannut sanoa, kuinka kauan hoito auttaisi. Tulisin joka tapauksessa tarvitsemaan polveeni tekonivelen tavallista nuorempana.
Polvi ei kestänyt iskuja ja tärähdyksiä, joten en saanut juosta enkä hyppiä enää lainkaan. Puolimaratonit vaihtuivat vesijuoksuun ja pyöräilyyn, ja juoksusta luopuminen oli kova paikka. On ihan eri asia juosta metsässä puiden keskellä kuin polkea vettä altaassa ja katsella kaakeleita.”
”Kävely oli vaikeaa, ja kipu valvotti yöllä”
”Mietin pitkään, miten pääsisin liikkumaan ulkona. Ratkaisu löytyi läheltä. Puolisoni oli hankkinut siitostamman, joka oli apean oloinen ja viihtyi omissa oloissaan. Minä kiinnostuin Mabbe-tammasta ja halusin voittaa sen luottamuksen. Hevoset olivat minulle vieraita, joten aloitin niihin tutustumisen samalla tavalla kuin useimmat aloittelijat eli ilmoittauduin ratsastuskouluun alkeiskurssille.
Polvivammani teki minusta hevosihmisen. Halusin tietää hevosista lisää ja opiskelin hevosen käyttäytymistä ja ravihevosten valmennusta. Hankin itselleni ravihevosten valmennus- ja ajoluvan ja kouluttauduin hevoshierojaksi. Polvi kesti hevosharrastusta hyvin, kunnes se pari vuotta sitten alkoi kipuilla kunnolla. Kävely oli vaikeaa, ja kipu valvotti yöllä.
Kun liikkuminen rajoittui autolle kulkemiseen, painoni alkoi nousta. Mieleni muuttui, enkä en jaksanut olla yhtä sosiaalinen kuin ennen. Viime keväänä hakeuduin ortopedille ja magneettikuvaukseen. Syy kipuuni näkyi kuvissa: polveni sisäosassa ei ollut enää lainkaan vaimentavaa rustoa, vaan luiden päät koskettivat toisiinsa. Tarvitsin tekonivelen välittömästi.”
Tarjan hevosharrastus alkoi aikuisena ratsastuskoulun alkeiskurssilta.
”Sain opetella kävelemään uudelleen”
”Sain palvelusetelin yksityissairaalaan ja aloin valmistautua leikkaukseen. Halusin mennä leikkaukseen hyväkuntoisena, sillä se helpottaa toipumista. Söin entistä terveellisemmin ja poljin kuntosalilla kuntopyörää minkä kivuiltani pystyin. Lähettävä lääkäri kertoi, että kuntopyöräily jatkuisi leikkaukseen jälkeenkin. Tekonivelleikkaus on iso leikkaus, mutta se ei ainoana palauta liikuntakykyä. Potilaan tehtävänä on kuntouttaa jalkaa.
”Polveni sisäosassa ei ollut enää lainkaan vaimentavaa rustoa.”
Aloitin kuntoutuksen heti, kun kotiuduin sairaalasta. Tiesin, että turvonneen polven jumppaaminen on hankalaa, ja siksi vuokrasin turvotusta helpottavan kylmäkompressiolaitteen. Ensimmäinen kävelylenkkini heti kotiutumistani seuraavana päivänä oli 300 metriä. Kasvatin matkaa joka päivä, askel kerrallaan. Olo oli hutera, mutta äitini, tyttäreni, ystäväni ja kyynärsauvat olivat lenkeillä tukenani.
Olin kivun vuoksi kävellyt jalan ulkosyrjällä, etukumarassa. Kun puolentoista viikon jälkeen luovuin kyynärsauvoista, sain opetella kävelemään uudelleen. Se vaati yllättävän paljon keskittymistä. Nyt kävelen viiden kilometrin lenkkejä ja pystyn katselemaan samalla maisemia. Jumppaan ja venyttelen edelleen aamuin illoin, treenaan keskivartalon tukilihaksia ja poljen kuntopyörää.
Jaksan kuntouttaa polveani, sillä minua odotetaan tallilla. Kun nousen hevosaitauksen vieressä autostani, Mabbe hörähtää ja hölköttelee Mökä-varsansa kanssa vastaan. Mabbe on ollut paras kipulääkkeeni, ja pian on minun vuoroni hoitaa sitä. Mökä jää Mabben viimeiseksi varsaksi. Olen luvannut Mabbelle lempeät eläkepäivät.”
