”Olin 48-vuotias, kun uskalsin perustaa kustantamon. Siihen asti olin vain unelmoinut asiasta. En kadu pitkää opiskeluaikaa ja monia työkokemuksia, sillä kustantajana ja kääntäjänä niistä kaikista on hyötyä. Minun on ollut vaikea löytää paikkaani työelämässä, koulutustani vastaavaa työtä tai sellaista, jota kohtaan tuntisin paloa. Kustantamon myötä oma paikka alkaa vihdoin löytyä.
Haaveilin tšekkiläisen kaunokirjallisuuden kääntämisestä, sillä olin opiskellut tšekin kieltä yliopistolla. Idea kustantamosta sai alkunsa, kun olin tyttäreni kanssa Brnossa. Ostin pinon tšekkiläistä kirjallisuutta ja kyselin suosituksia. Minulle ojennettiin Alena Mornštajnován Hana-romaani, johon ihastuin. Yritin löytää sille kustantajaa, mutta lopulta päätin julkaista käännöksen itse. Siitä tuli kustantamoni ensimmäinen teos.”
Yläasteelle yhdessä äidin kanssa
”Synnyin Porissa nelilapsiseen perheeseen. Synnytys käynnistyi illalla. Isä oli niin pihi, ettei halunnut maksaa sairaalan vuorokausimaksua parin tunnin takia. Hän ajelutti äitiäni sairaalan ympäri ja vei tämän sisään vasta puolen yön jälkeen.
Äiti ja isä olivat muuttaneet Joensuusta Poriin avaamaan kenkäkauppaa, mutta eivät viihtyneet siellä pitkään. Muutimme Outokumpuun, kun olin pikkulapsi. Lapsuuteni oli niin tasapainoinen, ettei minulla ole siitä juuri muistikuvia. Olin isän tyttö. Hän otti minut mukaan kaikkialle. En tiedä, miten äiti uskalsi lähettää parivuotiaan tirrin isän ja tämän kavereiden kanssa kalareissuille. Osaan vieläkin laittaa verkot jään alle ja kannan aina varmuuden vuoksi repussani matkavirveliä. Äiti jäi minulle lapsena etäisemmäksi. Hauskat jutut tein isän kanssa.
Äitini ei nuorempana voinut opiskella, vaikka olisi halunnut, joten aloitimme yläasteen yhdessä, ja kun jatkoin lukioon, äiti aloitti iltalukion. Hänellä oli joissain aineissa vaikeuksia, mutta autoin ja kannustin häntä. Lukion jälkeen hän jatkoi lähihoitajaopintoihin. Äiti kouluttautui 50-vuotiaana uuteen ammattiin. Uusia asioita voi siis tehdä missä iässä tahansa.
Tulin Helsinkiin kesätöihin lukioaikana. Selasin puhelinluettelon keltaisia sivuja ja soittelin siivousfirmoihin. Lopulta tärppäsi ja sain töitä siivoojana. Olen saanut valtaosan työpaikoistani soittamalla tai marssimalla paikan päälle. Lukion jälkeen muutin pysyvästi Helsinkiin. Asuin erään vanhan rouvan alivuokralaisena Kruununhaassa. Polttelimme yhdessä savukkeita ja katsoimme Kauniita ja rohkeita.”
Työtön maisteri
”Olin niin hyvä koulussa, ettei minun tarvinnut keskittyä läksyihin. Lähipiirini aikuiset olivat varmoja, että minusta tulisi opettaja. Olenkin vitsaillut, että vaihdoin yliopistolla pääaineeni venäjästä tšekkiin, ettei minusta ainakaan tulisi opettajaa. Tein opiskeluajan töitä Stockmannilla, kenkäkaupassa ja mediaseurannassa, joten valmistumiseni venähti.
Kun vihdoin valmistuin maisteriksi, jäin työttömäksi. Työvoimatoimiston virkailija ihmetteli, mitä olin ajatellut valitessani pääaineeksi tšekin. Miten kuvittelin työllistyväni sellaisella paperilla? Päädyin takaisin kouluun suorittamaan liiketalouden tradenomitutkinnon.”
”Tämän lapsen äiti haluan olla”
”Ensimmäinen vakava suhteeni johti avioliittoon. Seurustelimme muutaman vuoden ennen naimisiinmenoamme. Olimme hyvä pari, mutta vähitellen suhde alkoi levitä käsiin. Siinä oli paljon kuormittavia tekijöitä, kuten liiallista alkoholinkäyttöä. Miehen kaverit olivat mukana kaikkialla, ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Emme käyneet juuri missään kaksin. Aloin kaivata happea ja päätin lähteä opiskelijavaihtoon Pietariin. Ulkomailla oleminen tuntui vapauttavalta, koska siellä minä olin minä, enkä vain tyttöystävä tai vaimo. Lopulta kerroin miehelle hankkineeni yhdensuuntaisen lipun Prahaan, jossa sainkin heti töitä matkaoppaana. Siinä vaiheessa päätimme erota.
Tapasin tyttäreni Maian ranskalaisen isän vuonna 2004. Hän oli juuri eronnut suomalaisesta vaimostaan, ja meillä oli kesäsuhde, joka muuttui vakavaksi, kun tulin raskaaksi. Vaikken ollut haaveillut äitiydestä, tiesin heti, että tämän lapsen äiti haluan olla. Kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa muutin lapsen isän kanssa yhteen. Lapsen saamiseen loppui vapaa reissaaminen ulkomailla. Oli haastavaa asettua rauhassa kotiin. Kun lapsi oli neljä kuukautta, päätimme erota ja jatkaa vain vanhempina. Minulla on ollut päävastuu lapsesta.”
Susanna Maia-tyttärensä kanssa.
© Suvi Asikainen
Muutto Sodankylään
”Kolme vuotta sitten kohtasin Tinderissä Sodankylässä asuvan miehen. Tapasimme kuukausien viestittelyn jälkeen. Olen halunnut varjella omaa tilaani, joten oli tärkeää, että sain tutustua rauhassa. Nyt asumme yhdessä Sodankylässä.
Minulla on voimakas tarve viettää aikaa yksin. Se voi tulla ihmisille yllätyksenä, sillä olen sosiaalinen ja puhun paljon. Miesystäväni on ymmärtänyt alusta lähtien, että tarvitsen paljon tilaa.
Asuminen pohjoisessa on vienyt minut lähemmäksi lapsuuteni tasapainoista elämää. Lapissa tein päätöksen kustantamon perustamisesta oltuani viikon kairassa vaeltamassa. Se on yksi syy, miksi kustantamon nimeksi tuli Kairaamo.”
Kiasman taidemuseo oli Susannan tyttären lempipaikka taaperoikäisenä.
© Suvi Asikainen
Edesmenneen isän neuvoa noudattaen
”Täytän pian 50 vuotta. En haluaisi olla nuorempi, koska silloin minulla ei olisi tätä elämänkokemusta. En voi enää mennä tukka putkella, vaan minun on pidettävä parempaa huolta itsestäni. Välillä harmittaa, että pääni taipuisi moneen, mutta kroppa ei ole mukana.
Isäni kuoli haimasyöpään vuonna 2018. Onneksi saimme jutella kaikki asiat läpi viimeisten kuukausien aikana. Hänen tärkein viestinsä oli, että elämä menee niin nopeasti ohi, että siitä kannattaa nauttia ja tehdä niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Isän kuoleman jälkeen aloin ottaa pieniä askeleita kohti pohjoista ja elämää luonnossa. Kustantamon perustaminen ja koiran hankkiminen ovat olleet etappeja kohti oman näköistä elämää.
Äitini on 82-vuotias, mutta leikkaa yhä nurmikon ja luo lumet. Vanhempi sisareni täyttää 60. Hän meni juuri naimisiin, matkustelee ja käy vaelluksilla. He ovat mainioita esimerkkejä siitä, ettei ikääntyminen tarkoita jähmettymistä paikoilleen.”
Hyvää elämää
Olen ylpeä siitä, että osaan tarkastella asioita eri näkökulmista ja tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. En ole missään kovin ehdoton, vaan ennemminkin rasittavuuteen asti joustava.
Inspiroidun muiden ihmisten tiedosta, taidosta ja osaamisesta.
Rakkain rutiinini on koiralenkki. Mikään ei ole niin tärkeää kuin koiranhoito.
Saan voimaa ulkoilusta, hiljaisuudesta, tapahtumattomuudesta, mutta myös ihmisistä. Samalla ihmiset vievät minulta eniten energiaa. Viime vuosina olen onnistunut ympäröimään itseni ihmisillä, jotka eivät kuormita.
Arvostan välitöntä kohtaamista ja pyyteetöntä apua.
Tunnetko naisen, jonka elämäntarinan haluaisit lukea Annasta?
Lähetä vinkki meille sähköpostilla anlukija@otavamedia.fi tai kirjeitse Anna, Uudenmaankatu 10, 00015 Otavamedia (kuoreen merkintä ”Matka naiseksi”). Emme valitettavasti voi vastata kaikkiin viesteihin henkilökohtaisesti.
