Terapeutti tukena -juttusarjassa ammattilaiset perehtyvät lukijoiden ihmissuhdeongelmiin ja antavat avaimia itsetutkiskeluun. Tällä kertaa haastateltavan tukena on perheterapeutti, psykoterapeutti Kirsi Heikinheimo.
Ulla, 57: Meillä on aina ollut tyttäreni kanssa läheiset välit. Perheessämme on kolme lasta, joista tytär on kuopus. Hänellä on läheiset suhteet myös isoveljiensä kanssa.
Olemme tiivis perhe. Olemme mieheni kanssa korostaneet alusta alkaen lapsille, että kotiin saa aina tulla. Olipa elämäntilanne sitten mikä tahansa.
Pojat muuttivat omilleen jo kauan sitten. Heillä on jo omat perheensä, ja me olemme mieheni kanssa onnellisia kolmen lapsenlapsen isovanhempia.
Aikuisen tyttäremme kanssa sen sijaan on ollut murheita. Hän ei tunnu haluavan itsenäistyä. Koen, että napanuora välillämme ei ole vielä katkennut.
Perheterapeutti, psykoterapeutti Kirsi Heikinheimo: Läheiset perhesuhteet kuulostavat lastenne kannalta merkityksellisiltä turvaverkoilta. Hyvät välit ovat turvana myös seuraaville sukupolville.
Lapsuudenkodin sisarussuhteissa roolit usein asettuvat pysyviksi. Perheen kuopus on vauva ja helposti säilyy kuopuksena myös aikuisena.
Kuten teilläkin, toisinaan voi käydä myös niin, että vanhemman ja lapsen välinen niin kutsuttu napanuora jää katkaisematta.
Lue myös Kotiliesi.fi: Mummoksi tuleminen ajoi kirjailija Kati Reijosen kriisiin: ”Pelkäsin katoavani isoäitiyteen”
Korona-aika eristi tyttären opiskelijakämppään
Ulla: Tyttäremme on nyt kolmekymppinen. Hän lähti kuutisen vuotta sitten opiskelemaan yliopistoon ja muutti Helsinkiin. Alussa näytti, että kaikki menee hyvin. Opinnot lähtivät kivasti käyntiin, kunnes tuli koronapandemia.
Tytär opiskeli suurimmaksi osaksi etänä, kuten kaikki muutkin korona-ajan opiskelijat. Hän koki ahdistavana sen, että joutui eristäytymään yksin opiskelijakämppäänsä.
Hänellä ei ollut vieraassa kaupungissa ystäviä. Uusien ystävien löytäminen pandemian aikana oli vaikeaa.
Tytär alkoi soitella minulle. Joskus hän pirautti minulle jopa useamman kerran päivässä ja laitteli Whatsapp-viestejä. Hän kertoi olevansa yksinäinen. Sanoin aina, että ei tämä korona ikuisesti kestä. Tule taas viikonlopuksi kotiin.
Kirsi: Korona-aika tipautti monen nuoren yhteydettömyyteen ja yksinäisyyteen. Tämän joutui kokemaan myös tyttäresi, jonka olisi pitänyt saada rakentaa omia ihmissuhdeverkostoja.
Ihanaa, että tyttären luottamus sinuun äitinä oli vahva. Siitä kautta hän löysi myös ulospääsyn yksinäisyyden linnakkeestaan.
Yhteydettömyys ei ole vain irrallinen tunne vaan kehollinen kokemus, joka voi pitkittyessään sairastuttaa niin mielen kuin kehonkin.
Lapsuudenkodissa aikuinen lapsi liukuu vanhaan rooliin
Ulla: Tytär tuli joka perjantai likapyykkikassinsa kanssa kotiin. Ajattelin jo tuolloin, että onkohan tämä ihan normaalia. Eikö nuoren naisen pitäisi elää omaa elämäänsä ikätovereidensa seurassa?
Rauhoittelin itseäni sillä, että olihan se kuitenkin parempi, ettei tytär ollut aina yksin pienessä vuokrayksiössään. Normaali sosiaalinen elämä oli muutenkin tuolloin lähes mahdotonta. Eihän koronan pahimpaan aikaan mikään paikka ollut edes auki.
Vähitellen tytär rupesi jäämään meille pidemmäksi aikaa. Oli jaksoja, jolloin hänen opintonsa pystyi suorittamaan pelkästään netin kautta.
Tytär viihtyi lapsuudenkotinsa huoneessaan, joka tosin oli muutettu mieheni työhuoneeksi. Kannoimme sinne tyttärelle sängyn, ja vähitellen hän toi sinne omia tavaroitaan. Käytännössä hän muutti takaisin kotiin.
Kirsi: Lapsuudenkotiin tullessaan jo aikuistuneet lapset usein liukuvat vanhoihin lapsuuden rooleihinsa.
Vanhemmat tipahtavat helposti samaan ansaan. Pyykit pestään ja ruoka ilmaantuu pöytään ihan kuten ennen vanhaan.
Kaikki perheenjäsenet taantuvat vanhoihin opittuihin toimintamalleihin, ellei perheen työnjaon päivittämisestä osata tai huomata puhua.
Vaikuttaa siltä, että hyvää lähtökohtaisesti tarkoittaen juuri näin on käynyt teilläkin.
Lue myös Kotiliesi.fi: Kun teini tulee ensimmäistä kertaa humalassa kotiin, yksi reagointitapa on erityisen suositeltava – eikä se ole huutaminen
”Pohdimme, olimmeko tehneet tyttärelle karhunpalveluksen”
Ulla: Tytär kysyi, sopiiko meille, että hän irtisanoo vuokrasopimuksensa ja jää asumaan meille. Olimme mieheni kanssa hämmentyneitä. Emme osanneet vastata muuta kuin että ilman muuta.
Pohdimme silti, olimmeko tehneet aikuiselle tyttärellemme karhunpalveluksen antaessamme hänen palata kotiin.
Tytär kuitenkin sai opiskeltua. Hän totesi, että kotona hän pystyy keskittymään opiskeluun jopa paremmin kuin yliopistolla.
Olimme mieheni kanssa samaa mieltä siitä, että kun opinnot sujuivat noin hyvin, annetaan tytön asua kotona.
Tytär viihtyi jo lapsena omissa oloissaan, kunhan hänellä oli perheen ja vanhempien turva ympärillään. Itse ajattelen, että ehkä hän on introvertti. Olen lukenut myös erityisherkkyydestä. En haluaisi laittaa tyttäreeni mitään leimoja, mutta löydän hänestä paljon samoja piirteitä.
Kirsi: Me kaikki olemme omanlaisiamme, mutta ihmisenä olemisen moninaisuuden hyväksyminen ei ole aina itsestäänselvyys.
Hienoa, että osaat tunnistaa tyttäresi erityispiirteitä. Niiden oppiminen auttaa jokaista myös pitämään itsestään huolta.
Olette myös onnistuneet luomaan tyttärellenne turvallisen tilan olla oma itsensä. Sellaisessa on hyvä ja helppo kasvaa.
Joskus sellaiseen voi myös jäädä kiinni. Erityisesti silloin, jos maailmassa ei ole tarjolla uusia yhteisöjä, joihin kiinnittyä.
Isovelikin on huolissaan pikkusiskostaan
Ulla: Tytär valmistui viime keväänä kauppatieteiden maisteriksi. Olin todella iloinen ja helpottunut, että hän sai vuosien urakan valmiiksi.
Olimme mieheni kanssa ylpeitä tyttärestä. Järjestimme hänelle kotona valmistujaisjuhlat, joihin osallistuivat myös poikamme perheineen.
Juhlien aikana esikoispoikamme tuli juttelemaan minulle. Hän oli huolissaan siitä, että pikkusisko asui edelleen lapsuudenkodissaan. Hän oli sitä mieltä, että meidän piti vanhempina ottaa asia puheeksi.
Vastasin pojalle, että hän oli oikeassa. En vain tiennyt, miten niin arkaluontoisen asian voisi nostaa rakentavasti pöydälle.
Pelkäämme mieheni kanssa, että loukkaamme tytärtä. Emme halua missään tapauksessa, että hän tuntee itsensä hylätyksi tai ajetuksi pois kotoa.
Kirsi: Nyt teillä on hyvä pysähtymisen paikka pohtia, ohjaako suhdettanne tyttärenne kanssa pelko vai luottamus.
Puheeksi ottamisen pelko voi sulkea suun. Tällöin kertynyt huoli kasaantuu, ja jossain kohtaa sisälle padottu asia voi saada aikaan ylisuuren tunnereaktion.
Jos suhteenne perustuu luottamukseen, voitte keskusteluhetkessä luottaa siihen, että vaikka tytär ei voisikaan heti ottaa vastaan huoltanne, yhteys häneen säilyy. Tällöin päällimmäisten tunteiden tuuletuksen jälkeen voidaan palata yhteyteen ja jatkaa yhteistä pohdintaa.
On hyvä muistaa, että joskus hyvin vahvan napanuoran katkaisuun voidaan tarvita kova riuhtaisu ja irtiotto. Tällöin teidän vanhempien tehtäväksi jää omien tunteiden rauhoittelu sekä luottamuksesta ja rakkaudesta kiinni pitäminen.
”Nyt olisi hänen aikansa ottaa oma elämänsä haltuun”
Ulla: Tytär sai loppusyksystä töitä. Hän asuu kuitenkin edelleen kotona. Mielestäni nyt olisi hänen aikansa ottaa oma elämänsä haltuun ja muuttaa meiltä pois. Mieheni on samaa mieltä.
Olin aistinut jo tytön opiskeluaikana, että hänellä on myös hyvin tiivis suhde isäänsä. Hän oli jo pienenä isin tyttö. Olenkin nyt ajatellut, että onko se enemmänkin heidän välisensä napanuora, joka on yhä katkaisematta.
Tiesin, että mieheni antoi tyttärelleen opiskeluaikana rahaa. Minulta tyttö ei koskaan pyytänyt, koska tietää, miten tiukka linja minulla on raha-asioissa.
Myönnän itsekkäästi, että minusta on ollut ihanaa saada viettää aikaa tyttäreni kanssa. Silti tilanne on ristiriitainen.
Kirsi: Vanhemmuus on aina välillä ristiriitaisten tunteiden sietämistä ja niiden kanssa selviämistä.
Hienoa, että tyttärenne on saanut töitä kovan opiskelurupeaman jälkeen. Siitä voit olla aidosti iloinen.
Harmitus siitä, että aikuisesta lapsesta on tullut peräkammarintyttö, saattaa kuitenkin pitkittyessään kaapata ilon teidän yhteisistä hetkistänne.
”Kaipaamme mieheni kanssa kahdenkeskistä aikaa”
Ulla: Olen huomannut, että ratkaisematon tilanne on vähitellen hiipinyt myös parisuhteeseemme. Kaipaamme sitä, että saisimme olla kotona vain kahdestaan.
Mieheni myönsi, että myös hän on silti tykännyt siitä, että iskän pikkutyttö on kotona. Sitä paremmalla syyllä nyt on aika katkaista napanuora puolin ja toisin.
Olemme päättäneet ottaa asian puheeksi tyttäremme kanssa. Hänen työpaikkansa on Helsingissä, joten hänellä menee kohtuuttoman paljon aikaa työmatkoihin. Ajattelen, että ehkä voisimme lähestyä asiaa tyttären kanssa tätä kautta.
Tyttäremme on fiksu ja osaava. Toivon todella, että hän uskaltautuu omille siivilleen. Ja että myös minä äitinä uskallan päästää hänestä aidosti irti.
Kirsi: Vanhemmuus on reiluutta, jämäkkyyttä ja vastuullisuutta nostaa pöydälle vaikeita asioita riittävän ajoissa.
Tyttären työpaikka ja työmatkat eivät ole muutostoiveenne ydin, vaan toive tyttären oman elämän rakentumisesta. Mukana on toki myös toive oman parisuhteenne uuteen vaiheeseen siirtymisestä, mutta sen siirtäminen tyttären vastuulle ei olisi reilua.
Tyttärenne on varmasti pohtinut asiaa jo itsekin. Muutos voi olla hänelle vaikeaa erityisesti siksi, että hänen ensimmäinen omilleen muuttonsa epäonnistui pandemian vuoksi. Hänen voi olla vaikea luottaa omiin siipiinsä ja yhteisöihin liittymiseen.
Te olette olleet tyttärenne turvasatamana korona-ajan haasteissa, mutta nyt olisi hänen aikansa löytää oma uusi tiensä. On tärkeää myös kertoa, että hän on teille rakas. Ja että olette tukena myös hänen uudella polullaan.
Kirsin vinkit:
1. Rauhoita mielesi ja anna muutosprosessille aikaa.
2. Istahtakaa kaikki kolme yhdessä keittiön pöydän ääreen pohtimaan tyttärenne tulevaisuuden unelmia ja mahdollisia pelkoja. Kertokaa tyttärellenne, että myös teillä on ristiriitaisia tunteita tilanteeseen liittyen.
3. Suunnitelkaa yhdessä omille siiville nousun juhla. Tai tehkää yhdessä paperille unelmakartta. Tärkeintä on, että pysähdytte yhdessä tärkeän uuden alun äärelle.
Auttoivatko neuvot?
Ulla: Näen yhä selkeämmin, että nyt on oikea aika nostaa kissa pöydälle. Myös mieheni on valmis muutokseen. Helpottaa tietää, että vaikka meissä nousisi vaikeitakin tunteita, voimme säilyttää välit tyttäreen puhumalla rehellisesti ja rakentavasti.
