Wilma Schlizewskin, 65, rahatilanne on tiukka, eikä hän ole siihen tyytyväinen – lottoamisesta hän ei kuitenkaan luovu

Tatuointitaiteilija ja vintagekauppias Wilma Schlizewski, 65, elää elämänsä taloudellisesti tiukinta aikaa. Jos hän voisi tehdä yhden asian toisin, hän olisi maksanut yrittäjän eläkevakuutusta enemmän. Nyt eläkkeellä rahoille olisi tarvetta.

– Jossittelu on silti turhaa, koska 25-vuotiaana ei ajattele, että olisi yli kuusikymppisenä edes hengissä. Luultavasti olisin joka tapauksessa tärvännyt rahani samalla tavalla matkusteluun. Olen käyttänyt kivitalon verran rahaa matkoihin, mutta olen nauttinut kaikesta. En usko, että saamme rahojamme mukaan hautaan tai taivaaseen.

Pitkät ulkomaanreissut ovat aiheuttaneet ison loven kukkaroon, vaikka Wilma ei ole asunut luksushotelleissa tai tuhlaillut.

– Kotiin palatessa joutuu helposti maksukierteeseen, jossa laskut laahaavat perässä, kun tuloja ei ole tullut lomailun aikana.

Tiukka rahatilanne näkyy siinä, että Wilman ja hänen intialaisen kumppaninsa Aryan Mishran eli Arskan on tehtävä arjessa aiempaa tarkempia valintoja.

– Emme juhli, vaan yritämme sinnitellä ja maksaa velat ja vuokrat. Aika kädestä suuhun tässä mennään. Mitään sijoituksia tai säästöjä minulla ei ole. En ole koskaan saanut tai perinyt mitään, olen tienannut kaikki rahat omalla työlläni.

Wilmaa harmittaa, ettei hänen puolisonsa ole löytänyt töitä Suomesta.

– TE-toimiston virkailijat ovat kehottaneet Arskaa ryhtymään Bolt-kuskiksi. Ihan kuin se olisi ainoa asia, johon ulkomaalaiset kykenevät. Se tuntuu kauhistuttavalta.

Isojen valintojen äärellä

Kodit Wilmalla on Helsingissä ja Tallinnassa, jossa hänellä on romukauppa eli vanhan tavaran liike. Kiristyneessä taloustilanteessa hän on joutunut miettimään toisesta kodista luopumista.

– Elän kahdessa maassa ja olen harkinnut, että pistäisin toisen paikoista kasaan. Kaikki työni on Tallinnassa. Mitä tekisin Suomessa, jos luovun siitä? Toisaalta en haluaisi luopua Suomen-kodistanikaan. On tehtävä isoja valintoja, sillä en ole tyytyväinen taloustilanteeseeni. Toivoisin, että minulla olisi enemmän rahaa, jotta voisin olla joka kuukausi nollatilanteessa enkä miinuksella.

Rahatilanne on aiheuttanut toukokuussa avioituvan pariskunnan välille myös riitoja.

– Meille tulee suukopua, kun mieheni toivoo, että lähtisimme yhdessä lomalle. Silloin hermostun, että katsotaan nyt, kunhan saadaan ensin pakolliset jutut maksettua ja nähdään, jääkö viivan alle mitään. Toisen toiveikkuus alkaa välillä ärsyttää.

Lue myös Kotiliesi.fi: Kun pienituloinen Kaisa, 42, muutti Anneli-äidin luokse, puoliso ja koirat tulivat mukana – näin he tulevat toimeen vähällä rahalla

Käytettyjä vaatteita ja lottokuponkeja

Lapsuudenkodissaan Wilma oppi kierrättämään kaiken. Pienituloiset yrittäjävanhemmat pesivät leipäpussit, ratkoivat napit vaatteista ja käyttivät kaiken mahdollisen uudestaan.

– Opin kotoa sen maailman, jossa kaikki valmistettiin itse. Opin senkin, ettei ilmaisia kahvikupillisia ole eikä rahaa tule seinästä, vaan kaikki pitää ansaita itse. Ja jos ostaa jotain, pitää varmistua, että se on rahan väärti.

Lapsuuskodin oppien johdosta hän pyrkii siihen, ettei osta mitään uutena.

– Vaatteista ostan uutena vain alusvaatteet. Kaikki muu on vanhaa kengistä pipoon. Olen kova dyykkaamaan ja löytänyt paljon vaatteita roskiksesta. Miksi ostaisin viiden euron T-paidan, kun sen saa jo seuraavalla viikolla ilmaislaatikosta, roskiksesta tai 50 sentillä kirpputorilta?

Toisaalta Wilma myöntää olevansa tuhlailevainen.

– En ole lainkaan säästäväinen. Mieheni käy yleensä kaupassa, koska jos menen ostamaan vain ruusukaalia ja maitoa, saan palamaan 35 euroa. En ymmärrä, mihin raha lipeää.

Lue myös: Perheenäiti Helmi käyttää ruokaan 150 euroa kuussa nikseillä, jotka jokainen osaa: ”Säästäminen on ympäristöteko ja tuo minulle hyvää mieltä”

Huoleton rahan suhteen Wilma ei silti voi olla.

– Silloin harvoin, kun menen baariin, voi loppuillasta tuntua, etten ole köyhä tai kipeä, joten en koskaan ota luottokorttia mukaan. Jos taksirahaa ei ole, kävelen kotiin.

Wilma on lotonnut joka viikko niin kauan kuin muistaa. Äskettäin harrastus aiheutti jännitystä, kun selvisi, että lähikioskissa Helsingin Myllypurossa oli lotottu kahden miljoonan voittorivi.

– Hetken ajattelin, voisinko se olla minä. En halunnut katsoa kuponkiani, vaan päätin odottaa, saanko onnittelusoiton. Sinnittelin päivän ja tarkistin kupongin. Minulla oli yksi oikein.

Silti Wilma on lotonnut uudelleen samassa kioskissa.

– Ajattelen, että miksei salama voisi iskeä kahdesti samaan paikkaan.