Yök, mitä ainetta permanenttiin ennen käytettiin – näin kiharamuoti on muuttunut

Kihara tukka on taas trendikäs.

– Muodissa on monenlaisia tyylejä. Lomalle sopii rento surffitukka, töihin taas hillityt laineet, helsinkiläisen Impuls-kampaamon perustaja Nina Björkman kuvailee.

Tiukka tälläytyminen ei hänen mukaansa ole kuitenkaan trendikästä, joten säntillisesti loihditut korkkiruuvikiharat Pieni talo pree­rialla -sarjan herkullisen häijyn Nellie-pahiksen tyyliin eivät näillä näkymin ole singahtamassa muodin huipulle.

– Tehdäänpä kiharat sitten permanentaten tai muotoiluraudalla, laadukkaat tuotteet ovat kaiken a ja o. Hyväkuntoisissa, kiiltävissä hiuksissa kiharat näyttävät kauniilta, joten säännöllisesti käytettäviin hiusnaamioihin ja -seerumeihin kannattaa satsata, Björkman neuvoo.

Myös muotoilutuotteiden käyttö on tärkeää.

– Liikkumatonta lakkakypärää on syytä välttää, mutta esimerkiksi suihkutettavat vahat viimeistelevät kiharat kauniisti, Björkman vinkkaa.

Jos kihartaa hiukset kuumennettavalla raudalla, lämpösuojatuotteita ei myöskään kannata unohtaa. Ny­kyään moni suojasuihke suojaa hiukset jopa 200-asteiselta raudalta.

Lue myös Kotiliesi.fi: ”Tukka kuin Pelle Hermannilla” – Kotilieden lukijat kertovat hillittömimmät permanenttimuistonsa

Kun käry käy

Entisaikaan kiharat haluttiin loihtia hinnalla millä hyvänsä, vaurioista välittämättä. Kuumennetun hellakoukun käyttäminen apuvälineenä aiheutti monelle neidolle kärähtäneet kutrit, kuten kohtaus Louisa M. Alcottin menestysromaanissa Pikku naisia (1868−1869) osoittaa.

Siinä päähenkilöksi kohoava Jo polttaa tanssiaisiin valmistautuvan isosiskonsa Megin suortuvat pahemman kerran.

Papiljottien käyttäminen ei ollut yhtä jännittävää. Niitä tehtiin entisaikaan kotioloissa paperirullista. Nimensä nämä rusetin muotoisiksi solmitut kotipapiljotit saivat ranskan perhosta tarkoittavasta papillon-sanasta.

Papiljotit laitettiin päähän yöksi, ja aamulla hiukset saattoivat olla kauniisti kiharoilla. Silmänaluset sen sijaan hohkasivat tummina epämukavasti nukuttujen tuntien jäljiltä.

Ei ihme, että kiharoita kaihoavat naiset toivottivat pitkäkestoisemman lopputuloksen takaavan permanentin lämpimästi tervetulleeksi.

Ensimmäiset permanenttikokeilut tehtiin1870-luvulla Pariisissa. Silloin tukka kiharrettiin juuri kuumennetuilla käherryspihdeillä.

Vaikka jotkut uskalikot kokeilivat permanenttia jo 1900-luvun alussa, kauneudenhoidon megahitti siitä sukeutui varsinkin 1920-luvulla.

Syynä oli muuttunut hiusmuoti. Pitkät hiukset ja niihin loihditut monimutkaiset nutturakampaukset edustivat tuolloin auttamattomasti mennyttä maailmaa. Modernin ja muodikkaan naisen hiukset napsaistiin lyhyiksi.

Jos hiukset olivat tuuheat ja kiiltävät, sileä polkkatukka näytti upealta. Mikäli hiukset hapsottivat ohuina, lisätuuheutta oli pakko loihtia konstilla tai toisella. Villit kiharat tai symmetriset laineet tarjosivat tähän täydellisen ratkaisun.

Hui, mikä haju!

1900-luvun alkupuolella permanentti saatiin aikaan kemikaalien ja kuumuuden yhdistelmällä. Alkuun kemikaalisekoitukseen saatettiin käyttää hyvin epämiellyttäviäkin raaka-aineita, kuten karjaeläinten virtsaa.

Hajusta viis, sillä virtsan sisältämä ammoniakki hoiti hommansa. Pian permanenttiaineiden sekoittaminen siirtyi laboratorioon.

Aineista tuli hygieenisempiä, mutta haju sai silmät edelleen kirvelemään.

Permanentin tekeminen aloitettiin tyypillisesti sivelemällä kemikaalia hiuksiin. Sitten kutrikaistale kiedottiin tiukasti rullan ympärille.

Rullien raaka-aineeksi valikoitui alkuvaiheessa bakeliitti, joka kuuluu varhaisimpiin muoveihin. Sitä käytettiin myös sähkölaitteiden eristysaineena.

Kun koko kuontalo oli saatu rullattua, rulliin johdettiin sähköä. Tässä kohdin kampaajan oli parasta vilkuilla kelloa tiuhaan, sillä liian pitkäksi aikaa hiuksiin jätetyt sähkörullat käräyttivät kutrit.

Varsinkin 1920−1930-luvuilla hiusten värjääminen yleistyi elokuvien suosion ja filmitähtien esimerkin vuoksi. Moni haaveili Jean Harlow’n tai Carole Lombardin platinanvaaleista kiharoista.

Valitettavasti permanentin ja vetyperoksidivaalennuksen yhdistelmä johti usein hamppumaisen kuivaan lopputulokseen – etenkin, kun nykyään markkinoilla olevista hoitoaineista tai hiusnaamioista ei tuolloin vielä osattu edes haaveilla.

Vuonna 1938 amerikkalaisinsinööri Arnold F. Willatt esitteli vallankumouksellisen permanenttimenetelmän. Kuumuutta ei enää tarvittu, vaan kihartaminen hoidettiin pelkkien kemikaalien, lähinnä ammoniakin avulla.

Varjopuoleksi kohosi kuitenkin kampaamokäynnin kesto. Koko pään käsittelyyn upposi aikaa peräti 6−8 tuntia.

Vasta 1970-luvun alussa kehitettiin nykyisen kaltaiset kiharrusmenetelmät, ja rajun ammoniakin korvasi hellävaraisempi tioglykolihappo. Sittemmin sähkön käyttäminen on palannut salonkeihin.

Etenkin Aasiassa suositaan nykyään niin sanottua digitaalista permanenttia, jossa hiukset kiharretaan lämpenevien sähkörullien avulla.

Lue myös: Oletko jo kuullut digitaalisesta permanentista? Japanilainen uutuus haastaa perinteiset permiskiharat – kampaaja kertoo, kenelle hellävarainen digipermis sopii

Kätevät kotipakkaukset

Permanentin kulta-aikaa elettiin 1970-luvulla. Silloin suorahiuksiset kiirehtivät kampaamoihin hankkimaan kiharat hiukset, kun taas luonnonkiharakutriset, kuten afroamerikkalaiset naiset Yhdysvalloissa, suoristuttivat hiuksensa saman tyyppisillä aineilla.

1970-luvun hiusidoleihin kuului Charlien enkelit -seikkailusarjasta tuttu Farrah Fawcett. Seuraavalla vuosikymmenellä ihailtiin poptähti Madonnan huoletonta pehkoa.

Oma lukunsa 1970-luvulla oli mini vogue -muoti, jolla viitataan miesten permanenttiin. Ajan androgyynit unisex-asut täydennettiin kunnon kuontalolla, joka teki päästä liki pallomaisen.

Amerikkalaisesta populaarikulttuurista napattujen esimerkkien vuoksi meillä pohjolassakin pyöri tuolloin herroja, joilla oli muhkea afrotukka. Muutamia vuosia sitten miesten permanentti teki pienimuotoisen paluun, kun mil­leniaalit innostuivat kiharoista.

1970−1980-luvuilla kotipermanentit olivat kova juttu. Vaikka suuressa maailmassa ensimmäiset kotipermanenttipakkaukset olivat ilmestyneet markkinoille jo toisen maailmansodan jälkeen, läntisessä maailmassa ne niittivät suosiota paljon myöhemmin.

Kotipakkauksilla saatiin aikaan lukuisia hiuskatastrofeja, mutta käyttöohjeet säntillisimmin lukevat onnistuivat loihtimaan niillä myös kauniita kam­pauksia. 1980-luvulla niillä permanentattiin usein vain otsatukka tai ajalle ominainen takatukka.

Nykyään kotipermanenttipakkauksia ei enää juuri näe ruokakauppojen hyllyillä, sillä kansainväliset hiusjätit ovat vetäneet ne pois valikoimistaan suosion hiivuttua.

Entä millaisena permanentin asema näyttäytyy tänä päivänä? Osa toivoo edelleen kiharaa, toiset puolestaan tuuheutta ja helpompaa käsiteltävyyttä esimerkiksi lasimaisen liukkaisiin hiuksiin.

Se, mistä permanenttiin päätyvät voivat iloita, on sen turvallisuus. Nykymenetelmät rassaavat tukkaa värjäystäkin vähemmän, ja hoitotuotteiden valikoima on lähes loputon.

Lähteinä käytetty: Emma Sundh ja Sarah Wing: Vintage Hairstyles – Simple Steps for Retro Hair with a Modern Twist sekä Chronicle ja Hannah Wing: Vintage Beauty Parlor – Flawless Hair and Make-up in Iconic Vintage Styles.