Pyöräily | Katsojat heittivät kaljaa tähtipyöräilijän päälle kesken kisan – poliisi tutkii
Mathieu van der Poel voitti Tour of Flandersin häiriötekijöistä huolimatta.
Mathieu van der Poel voitti Tour of Flandersin häiriötekijöistä huolimatta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kovensi torstaina merkittävästi Yhdysvaltain asennetta Israelia kohtaan.
Ruotsin tähtihiihtäjä Frida Karlsson on jo ehtinyt kerätä urallaan kymmenen MM-mitalia ja yhden olympiamitalin. Kotimaan mestaruuskisoissa meno on kuitenkin ollut tahmeaa ja matkaan on mahtunut runsaasti epäonnea.
Korjatun kaasuputken viimeiset käyttöönoton vaiheet saadaan valmiiksi 22. huhtikuuta mennessä. Suomen ja Viron välissä kulkeva Balticconnector-kaasuputki on saatu korjattua, tiedottaa Suomen kaasunsiirrosta vastaava Gasgrid Finland. Putken toiminta häiriintyi 8. lokakuuta 2023. Suomen viranomaisten tekemässä tutkinnassa kävi ilmi, että kaasuputkeen on kohdistunut kova ulkoinen voima, eikä kyseessä ollut räjähdys.
Perussuomalaisten Vaasan varavaltuutettu Ville Hämäläinen myöntää, että hänen vitsinsä oli surkea. Perussuomalaisten Vaasan varavaltuutettu Ville Hämäläinen on päätynyt somekohun keskelle kommentoituaan kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr) tiistaista kouluammuskelua koskenutta surunvalittelua. – Ajatukseni ovat Vantaalla Viertolan kouluampumisessa menehtyneen lapsen sekä hänen omaistensa luona. Toivon voimia vaikeisiin aikoihin jokaiselle, johon tilanne on vaikuttanut, Haavisto kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Olisiko oikein, jos eläkeläiset nettovarallisuudeltaan Suomen rikkaimpana ikäryhmänä jätettäisiin säästötalkoiden ulkopuolelle, kysyy Iltalehden uutispäätoimittaja Valtteri Varpela. Julkisen talouden tilanne näyttää niin surkealta, että hallitus on kääntynyt harkitsemaan temppua, jota se ei vielä viime vuoden puolella halunnut tehdä: eläkkeistä leikkaamista. Vielä ennen vaaleja aktiivisinta uurnilla käyvää porukkaa eli eläkeläisiä varottiin suututtamasta. Talouden tilan ja velkaantumisasteen näyttäessä...
Anthony Stokes on vangittu. Entinen huippujalkapalloilija Anthony Stokes on tuomitti viiden kuukauden vankeusrangaistukseen, uutisoi BBC. Stokes, 35, rikkoi oikeudenmääräystä, kun hän otti yhteyttä entiseen tyttöystäväänsä sekä tämän perheeseen.
Nissan on kertonut laajentavansa sähköistettyä mallistoaan lähivuosina. Mutta mitä firma oikeastaan sanoikaan? Nissania voi hyvällä syyllä kutsua sähköautoalan pioneeriksi. Sen Leaf on toiminut jonkinlaisena mittatikkuna sille millainen on perhekäyttöön tarkoitettu, kohtuuhintainen sähköauto. Kehitys on toki kehittynyt tässä välillä niin, että Leafista on alkanut aika ajamaan ohi jopa bussikaistan kautta, mutta ei anneta sen häiritä asiaa.
Arkisia sovelluksia tulee gps-paikannukseen. Tarkka ajanmittaus auttaa myös etsimään pimeää ainetta. Tai sillä voi mitata mannerlaattojen hitaita liikkeitä.
Näyttelijä Hannah Waddingham kertoo, että joutui vesikidutettavaksi Game of Thronesin kuvauksissa.