Home » Archives for aprill 5, 2024

Venäjä iski Zaporižžjaan

Tähän juttuun on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat perjantailta 5. huhtikuuta 2024. Kyseessä on sodan 773. päivä. Ukrainassa Zaporižžjan kaupungissa on perjantai-iltana kuollut kolme henkilöä Venäjän tekemässä ohjusiskussa. Lisäksi 19 henkilöä on loukkaantunut. Asiasta uutisoi Kiyv Independent. Loukkaantuneiden joukossa oli kaksi toimittajaa ja yhdeksänvuotias poika, alueen kuvernööri Ivan Fedorov kertoo Telegramissa. Neljän loukkaantuneen uhrin tila...

Lue lisää

Tapparan 38-vuotiaan konkarin suunnitelma jatkoajan jälkeen: ”Tästä salille ja penkkimaksimit”

Kevään tuttu ratkaisija Veli-Matti Savinainen nousi jälleen esiin. Kun pelit kovenevat, vuosi toisensa jälkeen esiin astuu Veli-Matti Savinainen. Tällä kertaa Savinainen ei kuitenkaan itse ratkaissut Tapparan voittoa, vaan tarjoili näyttävän esityön maalin takaa.

Lue lisää

Pato murtui Venäjällä – Hätätila julistettu

Orenburgin alueella on kärsitty viime päivinä tulvista. Pato murtui perjantaina Venäjän Orskin kaupungissa, ja ihmisiä evakuoidaan parhaillaan vesimassojen tieltä, uutistoimisto Reuters kertoo. Orsk sijaitsee Ural-vuorilla Orenburgin alueella, joka on kärsinyt tulvista viime päivinä.

Lue lisää

Pikaratikka törmäsi jalankulkijaan

Kyseessä oli pääkaupunkiseudulla syksyllä aloittanut Raide-Jokeri. Raitiovaunu osui aikuiseen jalankulkijaan Helsingissä Kutomotiellä. Tehtävä tuli pelastuslaitokselle noin kello 20:45 perjantai-iltana. Henkilöön osunut raitiovaunu oli pääkaupunkiseudulla syksyllä liikennöinnin aloittanut pikaratikka, eli Raide-Jokeri. Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen paloesimies Markus Frimodig kertoo, että tilanteessa oli onni onnettomuudessa, eikä henkilö saanut pahoja vammoja.

Lue lisää
Selaa ylöspäin