”Kehosuhteeni on nykyään todella hyvä. On ihanaa huomata, että suorituskeskeinen ihminen on oppinut hellittämään. Vaikka ikä on tuonut mukanaan kremppoja, pystyn suhtautumaan jopa niihin tyynesti.
Osallistuin kesällä taideleirille, jossa harjoiteltiin useampi tunti päivässä liikeilmaisua ja eri tanssimuotoja. Toisessa polvessani on sellaisia kulumia, etten pystynyt olemaan katutanssitunnin tiimellyksessä ihan kaikissa asennoissa mukana. Itsellenikin yllätykseni seurasin rauhassa muiden treenejä ja osallistuin kaikkeen sellaiseen, johon pystyin.
Nuoruuden kehohäpeä parantui raskauden myötä
Nuorempana koin kehohäpeää. Etenkin teininä kipuilin sen kanssa, että vartaloni ei ollut odotusten mukainen. Minulta puuttui tissit.
Kehosuhteeni parantui aikuistumisen myötä. Äidiksi tuleminen teki minulle hyvää. Raskauden, synnyttämisen ja imettämisen jälkeen aloin suhtautua kehooni paljon käytännönläheisemmin. Ajattelin, että onpas minulla pystyvä keho.
Suurimmat kompastuskivet kehosuhteessani ovat liittyneet urheiluun. Se on ollut minulle rakas harrastus – ja addiktio, joka meni överiksi. Jumppasin, juoksin ja treenasin tuntitolkulla. Tavoittelin niin maksimaalista notkeutta, lihaskuntoa kuin kestävyyttäkin.
Kuntoiluinnostukseni meni niin pitkälle, että siihen alkoi liittyä pakkoajatuksia. Ahdistuin, jos en jostain syystä pystynyt suorittamaan suunnittelemaani treeniä. Saatoin käydä neljällä ryhmäliikuntatunnilla putkeen. Iltaisin otin särkylääkettä, jotta pystyin nukkumaan kipeiltä lihaksiltani.
”Kun lopetin itseni rääkkäämisen, seksi alkoi tuntua paremmalta”
Neljäkymmentä vuotta täytettyäni vihelsin pelin poikki. Moni läheiseni oli jo huomautellut minulle epäterveestä liikuntasuhteestani. Tajusin myös itse, ettei ole normaalia tehdä samaan aikaan vatsarutistuksia, kun kävelee bussipysäkille.
Oivalsin, että arvojärjestykseni ei ole kunnossa, sillä käytin liikaa aikaa miettimällä sellaisia asioita, jotka eivät oikeasti ole elämässä tärkeimpiä.
Löysin tavallisen liikunnan ilon. Tai no, on minussa edelleen puoli, joka haluaa haastaa itseäni. Suoritin viime talvena taekwondon mustan vyön. Nykyään urheilu ei lähde kuitenkaan enää lapasesta. Käyn taekwondosalilla, vesijuoksemassa ja kävelyillä fiiliksen mukaan. Harrastan myös hyötyliikuntaa.
Olen tehnyt yhden ihanan havainnon: kun lopetin itseni rääkkäämisen, seksi alkoi tuntua paremmalta. Aistinautinnoille tulee enemmän tilaa, koska olen läsnä kehossani. Olen tyytyväisempi ja onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin.”
Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 9/2023.
