Näin Jari ja Kati Tervo pitävät rakkautta yllä arjessa – ”Olemme kesämökillä aistillisempia kuin kotona”

”Ostan Katille punaisia ruusuja”

Jari Tervo: ”Kun tapasin Katin, tunne syttyi nopeasti. En epäröinyt hetkeäkään. Tämä oli se nainen, jonka kanssa halusin viettää elämäni. Sama rakkaus sitoo edelleen. Niin kauan kuin lämpöä mitataan meissä molemmissa, pysymme yhdessä.

Nuorempana join aika lailla. Se oli siitä erikoista, että join riemuuni enkä suruuni. Siitä huolimatta minulla oli hyvät mahdollisuudet päätyä katuojaan, jos Katia ei olisi ollut. Hän suhtautui kaikkeen hämmästyttävän tyynesti ja vakaasti.

Kati ymmärsi, että krapulaiselle miehelle on turha huutaa. Se ei ole hetki, jolloin asia muuttuisi miksikään. Seuraavana päivänä keskustelu onnistuu paremmin. Huutoakin harrastettiin, mutta sitä ripoteltiin oikeisiin kohtiin, jolloin se toimi.

Suurimpia intohimojani on kirjoittaminen, eikä sitä voi päissään tehdä, koska siitä ei tule mitään. Kännikuvauksetkaan eivät synny kännissä, vaan selvin päin.

Ennen vanhaan saatoin rillutella aamukolmeen, nukkua kolme tuntia, pestä kasvoni, syödä kolme viinirypälettä ja olla raikas kuin leivonen. Vanhemmiten se käy vaikeammaksi. En ole kokonaan lopettanut alkoholin käyttöä, mutta vuosi vuodelta juon vähemmän.

Katilla on hyvä huumorintaju, ja hän käyttää sitä säästeliäästi. Ostimme Katajanokan asunnon 18 vuotta sitten. Kun allekirjoitimme kauppasopimuksen, myyjä antoi lahjaksi kolovadin, sellaisen tarjoilulautasen, johon voi laittaa pieniä syötäviä.

Kati kommentoi, että vau, saamme tästä hyvästä kolovadin! Maksoimme kaupasta satojatuhansia pankin lainarahaa. Myyjä tuijotti, että onko tämä sarkasmia. Ostajat vinoilevat päin naamaa.

Kati nauraa vitseilleni vähemmän kuin minä. Hän on niin paatunut. Kati väittää olevansa huvittunut, mutta ei kuitenkaan puhkea nauruun. Tykkään Katissa eniten siitä, että hän on rohkea ja uskaltaa sanoa mielipiteensä.

Kati oli naimisiin mennessämme 36-vuotias ja minä 32. Havahduimme siihen, että kyllähän me haluamme lapsiakin. Se ei ollutkaan niin helppo asia, että ne ilmaantuvat noin vain ja haikarat täyttävät taivaan. Kati kulki erilaisissa hormonipilvissä useamman vuoden.

Perheenlisäys oli yhteinen pyrintömme, joka lopulta onnistui. Elimme käsittämättömän onnen aikaa, kun saimme Kallen. Lapsi aikuistaa kirjailijarenttua paljon.

Kalle on 25-vuotias ja asuu puolisonsa Arinan kanssa Vantaalla. He tapasivat netissä. Ukrainalainen Arina tuli opiskelemaan Suomeen ennen Venäjän hyök­käystä. Nyt sekä hänen vanhempansa että isovanhempansa asuvat pakolaisina täällä, kuten 50 000 muuta ukrainalaista.

Yksi harrastuksistani on ollut Venäjä. Ajattelin ärhäkkäästi Putinista ennenkin, mutta nyt tämä on henkilökohtaista.

Lue myös: Olga muutti sodan jaloista Kiovasta Ouluun ja rakastui: ”Voin jakaa Tuomaksen kanssa luovuuden”

Kalle ja Arina käyvät joka toinen sunnuntai meillä lounaalla. Kati tekee erittäin hyvää uuninieriää. Ensimmäiset minuutit ovat kaoottisia, koska Ukko-koira on ihan säpäleinä nuorenparin saapuessa. Ukko on täysin lääpällään Kalleen, ihmisveljeensä.

Saimme uuden vauvan, kun haimme Ukko-pennun. Lapsuudenkodissani oli koira. Ehkä se on typerää lässyttelyä, mutta haluan ehdottomasti käyttää itsestäni ilmausta isä. Sanon: nyt lähdetään Ukko isän kanssa ulos. Kati puhuu sille äitinä.

Ukko ymmärtää hyvin näitä asioita. Puhun sille paljon. Elän siinä ajatuksessa, että kun puhuu paljon, koira oppii paljon. Ukko tuntuu välillä ymmärtävän kokonaisen lauseen.

Katin mielestä on päiviä, jolloin puhun paljon enemmän Ukolle kuin hänelle. Se voi olla välillä tottakin. Kysyn silloin kohteliaasti Katilta, mitä on jäänyt sanomatta tai mistä hän haluaisi keskustella.

Ukko tuo rakenteen päivään. Se tykkää tavallisesta, että kaikki on joka päivä samanlaista. Viemme vuorotellen Ukkoa ulos. Kaikki poikkeamat päivästä ovat Ukon mielestä huononnuksia. Kati on kirjoittanut hienon lauseen, joka kuvaa elämäämme: ’Rakastan arkea’.

Ukon oli tarkoitus olla enemmän Katin hoivissa kuin minun. Siihen liittyy isompi haava. Katilta löydettiin neljä vuotta sitten selkäytimestä kasvain, joka piti leikata. Hän opetteli uudestaan kävelemään eikä voinut tietenkään taluttaa eikä hoitaa Ukkoa.

Pidin pennusta huolta, käytin ulkona, hakkasin samalla romaania ja tein tv-hommia. Ukko leimautui enemmän minuun.

Katilta yllättäen löytynyt kasvain oli kovempi paikka kuin aiemmin sairastettu rintasyöpä. Syövästä ajattelin heti, ettei tämä ole tarinamme päätös. Tästä mennään eteenpäin. Toinen kasvain oli hankalampi. Sen poistaminen oli niin tarkka mikrokirurginen operaatio. Suhtauduin silti niin, että ei tämä vieläkään pääty tähän.

Olemme tehneet Katin kanssa nyt kaksi Ukko-kirjaa. Molemmat kirjoittavat oman plörinänsä, ja minä naitan tekstit yhteen. Näitä kirjoja on ollut iloisempi ja hauskempi tehdä kuin omia romaanejani, jotka ovat paljon työläämpiä. Niissä huumori on enemmän mustaa kuin valkoista.

Emme siis kirjoita yhdessä. Vihasin ja vihaan edelleen ryhmätöitä. Ne keksittiin peruskoulussa 1970-luvulla. Kaikki inhosivat niitä ja minä eniten. Kirjailijana saan tehdä täsmälleen, mitä haluan, eikä kukaan tule kitisemään.

Kati pitää kukista. Ostan hänelle pitkävartisia punaisia ruusuja. Kati sanoo, ettei voi olla huonotuulinen, jos palaan kaupungilta kotiin kukkakimpun kanssa.

Suutelemme ja kähmimme toisiamme ohi mennen päivän mittaan. Perusasiat suhteessa eivät ajan kuluessa muutu, vaikka yksityiskohdat, kävelytyyli tai terveys, muuttuisivat. Rakastan ja haluan antaa elämäni Katin käsiin. Se on voimassa molemmin puolin.

Odotan, että pääsemme taas kesäksi Teiskon-mökille. Siellä on Kati, Ukko ja työ, kirjoitan piharakennuksessa. Välillä kävelen Ukon kanssa rantaan hakemaan Näsijärvestä kannuilla vettä Katin istutuksille.

Olemme Katin kanssa mökillä aistillisempia. Vähemmän vaatetta ja kaikki kukkii ympärillä. Miksi emme siis me ihmisetkin kukoistaisi.”

”Hemmottelen Jaria tekemällä ruokaa”

Kati Tervo: ”Jari on ollut minulle alusta saakka kodikas ihminen. Hän oli ensimmäinen miespuolinen henkilö, jonka seurassa rauhoituin. Se oli tärkeä ja iso asia. Nuorena 19-vuotiaana minulla oli väkivaltainen poikakaveri. Suhde säikäytti pitemmäksi aikaa, enkä uskaltanut kiintyä oikein keneenkään.

Tapasin Jarin hyvässä vaiheessa kolmikymppisenä. Päätin, että tämän jutun katson loppuun.

Hymyilimme toisillemme ensimmäiset kolme vuotta emmekä edes kinanneet mistään. Ensimmäinen kiista tuli pyykinpesusta, koska Jarilla oli niin vähän vaatteita eivätkä ainoat farkut olleetkaan peseytyneet ajoissa. Hermostuin, että miten ihmisellä voi olla vain yhdet housut. Sitten hän osti kolmet, ja tilanne rauhoittui.

Jari oli aika vilpertti nuorempana. Hän viipyi mielellään Pressiklubilla tai Rikun pubissa. Kärsivällisyyttäni koeteltiin. Se vaihe oli sellaista lepatusta. Ei ollut kiva, kun toinen tuli aamuyöstä kotiin, eikä silloin ollut kännyköitä, joilla tavoitella.

Jari on parantanut tapojaan iän myötä ja aikuistunut niin kuin minäkin. Hän on ollut aina työihminen ensin toimittajana ja sitten kirjailijana. Humputtelu ei koskaan liittynyt työntekoon. Ne pysyivät kirkkaasti erillään.

Kallea jouduimme odottamaan kauan. Olin välillä tuskainen ja itseeni tyytymätön, koska kroppani ei ollut juonessa mukana. Koettelemus lähensi meitä.

Meistä alkoi tulla kunnolla aikuisia, kun Kalle syntyi. Olin 44-vuotias ja Jari 40. Hän on ollut mahtava isä Kallelle. Huolehtivainen ja leikkisä.

Kallen Arina-puolison ukrainalaiset perheenjäsenet olivat pitkään Kajaanin vastaanottokeskuksessa. Nyt he ovat oppineet jo suomea. Vietimme Arinan 48-vuotiaan isän syntymäpäiviä ja juttelimme suomeksi. Isovanhemmille järjestyi juuri vuokra-asunto Helsingistä. He kehuivat sitä paratiisiksi vastaanottokeskuksen jälkeen.

Kalle on tuonut puolisolleen hyvää turvallisuuden tunnetta. Seuraan paljon sotauutisia. Tunsin alkuun niistä ihan fyysistä kipua.

Kallella on hyvät hermot, ja hän on meidän perheestämme paras tyyppi luonteeltaan. Minusta löytyy kipakka puoli.

Enää en ole yhtä kireä kuin aiemmin, kun pääsin vaihdevuosista. Ne koettelivat ja vaikuttivat mielialaani sumentavasti.

Jari taisi silloin tehdä vain töitä. Kun suutuin, hän ei ilmeisesti aina edes huomannut sitä.

Minua pidetään tyynenä ja rauhallisena, mutta ihmiset eivät tiedä, millaista kohinaa sisuksissani toisinaan on.

Sairastumisille ei voi mitään. Ne panevat elämän yllättäen sekaisin. Kun selkäydinkasvain löytyi, olin pelokas, ja kortisonin ansiosta mieli oli myös pehmeä.

Operaation jälkeen keskityin vain toipumiseen, opettelin kävelemään uudelleen ja käytin rollaattoria.

Olin huolissani, kun tajusin, etten voi hoitaa Ukko-koiraa. Koko homma kaatui Jarin harteille. Kunnioitan häntä siitä, miten hyvin hän kaiken järjesti. Jari käy yhä ruokakaupassa. Roskiakaan en ole vienyt vuosiin.

On söpöä ja liikuttavaa, miten Jari juttelee Ukolle. Voin paremmin, jos Jari voi hyvin, ja Ukko taas tuo läsnäolollaan paljon hyvinvointia Jarille. Joskus mielessä häivähtää, että tuolla hän taas höpöttää koiralle, mutta muistiko sanoa huomenta minulle.

Jarista on tullut ulkoilmaihminen Ukon kanssa. Ennen hän sanoi, ettei lähde päämäärättömästi kävelemään. Meillä saattaa olla enemmän puhetta Ukon ulkoiluista ja tekemisistä kuin mistään muusta päivän aikana.

Kiintymys välillämme on lisääntynyt ja vankistunut kivasti ajan kuluessa. Jari on myös paras ystäväni, jolle voin kertoa kaiken. Olemme paljon yhdessä, koska Jari tekee töitä kotona.

Viime aikoina hän on ollut tv-kuvausten takia matkoilla. Ensimmäisen päivän olen innoissani, että nyt saan olla yksin. Mutta jo toisena päivänä alan harmitella, etten voi tätäkään asiaa juuri nyt kertoa.

Jari hämmästyttää minua muistillaan. Hän saattaa muistaa jonkin kauan sitten käymämme dialogin sanasta sanaan. Itse muistan tunnelman. Se on toki yhtä arvokasta.

Jari rakastaa yksityiskohtia, siksi hän varmaan muistaa niitä. Ammatillisesti arvostan ja hämmästelen puolison taituruutta. Haluan vaalia hänen työrauhaansa. Olen Jarin työrauhamuusa.

Hemmottelen puolisoa laittamalla hänelle kala- ja kasvispainotteista ruokaa. Jari lopetti lihan syömisen pari vuotta sitten.

Lue myös Kotiliesi.fi: Hanna Gullichsenin sokerilohi kiilasi kalaruokien ykköseksi – makuhermot menevät positiiviseen oikosulkuun

Minulle se teki hiukan tiukkaa, enkä ole edes poronkäristystä tehnyt. Toisinaan syön nakkeja, että saan lihanhimoani tyydytettyä, ja välillä Jari ostaa minulle kaupasta Kievin kanaa.

Elämme huomattavasti terveellisemmin kuin nuorena. Ennen ruoassa oli kermaa ja pekonia. Viinereitä söimme huoletta. Nyt yritämme hillitä makeaa puolta. Jäätelö on yhteinen herkkumme.

Kesämökillä pulssi tasaantuu kaupungin tohinasta. Menemme molemmat mökkimoodiin. Viime kesänä vietimme siellä kolme kuukautta, enkä osannut kaivata pois. Jari kirjoittaa pikkumökissä, ja minulla on siellä monta kirjoituspaikkaa.

Elämä tuo tullessaan hyvää kypsymistä. En haikaile nuoruutta, sitä henkistä levottomuutta, mutta toki parempaa fyysistä terveyttä kaipaan. Elämänasenteeni on, että jos tänään ei ole hyvä päivä, niin huomenna saattaa kuitenkin olla.

Toivottavasti yhteinen matkamme jatkuu vielä pitkään. Jarin kanssa ei ole ollut kahta samanlaista päivää. En ole pitkästynyt, koska aina tulee jotain uutta eivätkä puheenaiheet polje paikoillaan.”