Home » Luufinni ilmestyy usein silmän alueelle – miliumin poistaminen itse vaatii erityisen tarkkaa kättä

Luufinni ilmestyy usein silmän alueelle – miliumin poistaminen itse vaatii erityisen tarkkaa kättä

Pieni, valkoinen näppylä silmänympärysalueella voi olla luufinni eli milium. Asiantuntija kertoo, mitä luufinnit ovat ja mitä niille voi tehdä.

Luufinni eli milium on pieni parin millimetrin kokoinen näppylä ihmisen ihossa. Luufinnejä saattaa ilmestyä useampia vierekkäin. Ne ovat harmittomia eivätkä vaadi erityistä hoitoa. 

Luufinnit on yleensä helppo erottaa muista näppylöistä. Ne ovat pieniä onteloita ihon pintaosassa, ja niiden sisällä on sarveismassaa eli keratiinia. 

– Luufinnit eli miliumit ovat valkoisia, rauhallisia ja oireettomia näppylöitä, Terveystalon silmätautien erikoislääkäri Katri Salmivalli kertoo. 

Tavalliset finnit eli talirauhasen tukkeumat taas ovat kohonneempia ja yleensä kipeämpiä kuin luufinnit. Tavallisen finnin ja luufinnin erottaa myös ulkonäöstä: tavallisessa finnissä on usein punoitusta ja valkoinen, tulehtuneen näköinen pää. Luufinni taas on tasaisen valkoinen, kiinteä ja pieni näppylä.

Luufinni ilmestyy usein silmäluomien alueelle

Tarkkaa syytä luufinnien syntymiselle ei tunneta. Yksi mahdollinen syy miliumien syntymiselle voi olla pieni ihovaurio, kuten esimerkiksi auringon aiheuttamat vauriot. Miliumeja voi kuitenkin ilmestyä kaiken ikäisille. 

Aikuisilla luufinnit ilmestyvät yleensä erityisesti silmien ympärille. Lapsilla luufinni ilmestyy usein nenän seudulle.

– Silmienympärysiho on ohutta, mikä saattaa olla altistava tekijä, Salmivalli sanoo.

Ad

Luufinni saattaa hävitä itsestään

Luufinnien ilmaantumista ei käytännössä pysty itse estämään. Osalla luufinnit häviävät itsestään ajan kuluessa, mutta kosmeettista haittaa aiheuttava luufinni voidaan myös poistaa.

Poistaminen tehdään terävällä neulalla. Neula työnnetään luufinnin yläosaan ihon suuntaisesti ja näppylän katto niin sanotusti nostetaan ylös. Sen jälkeen näppylän sisällä olevan sarveishelmen voi pyöräyttää ulos. 

Erityisesti silmän alueella kannattaa olla varovainen, jos ihoa alkaa tökkimään neulan kanssa. Turvallisempaa toimenpide olisikin tehdä esimerkiksi kosmetologin vastaanotolla. 

– Jos on epävarma omien käsiensä varmuudesta, ei silmän lähellä kannata sohia neulan kanssa. Poiston voi tehdä myös lääkäri, Salmivalli neuvoo. 

Selaa ylöspäin